Minä osaan lukea!
Viime aikoina on useassa perheessä eletty jänniä aikoja. Lapset oppivat lukemaan.
- Mie oon lukenut jo kolme kirjaa! – Mää osasin lukea jo ennen kouluun menoa!
Huudahdukset kaikuvat iloisina ja onnellisina. On ollut mukavaa seurata muutaman lähipiirin lapsukaisen ensiaskelia lukemisen tiellä.
Lukutaitoa tulee harvemmin ajatelleeksi näin konkreettisesti. Yhä uudet ihmiset liittyvät kirjoitetun kulttuurimme valtavirtaan. Lukutaito on tiedonhankinnan perustyökalu ja monenlaisten elämysten luoja ja mahdollistaja. Maailman mitassa toivo paremmasta on lukutaidossa ja koulutuksessa. – Antakaa tyttöjen mennä kouluun ja maanne kehittyy, viestitetään olemassaolostaan kamppaileville maille vaikkapa Afrikassa.
Hannu Mäkelä kertoo romaanissaan Minä muistan. Lapsuus, että hän oppi kirjaimet jo 2-vuotiaana, lukemaan 5-vuotiaana: ”Luen alkuun aina yhden, kaksi tai kolme lausetta. Laitan siihen kohtaan värikynällä hennon viivan, josta tiedän mistä jatkaa. … Ja sitten viivat loppuvat kokonaan, olen alkanut lukea yhtä soittoa. Ja niin olen siitä saakka lukenut.”
Minä muistan opetelleeni lukemaan tavaamalla kotona sanomalehdestä: KAR-JA-LAI-NEN. Kolme iloista rosvoa Kardemumman kaupungissa on jäänyt mieleen värikkäänä varhaisena kirjakokemuksena. Lukeminen avasi niin jännittäviä maailmoja, että luin koulun kirjaston pariin kertaan, kunnes siirryin ahmimaan Enon kunnankirjastoa. Kirjat ja lehdet ovat olleet hyvä kaveri elämän varrella, tosi hyvä kamu, joka on vienyt yli kaikista vaikeuksista; kuin taikamatolla olisi matkannut.
Sille kamulle ja sen isolle kodille, kirjastolle, haluan sanoa Lainan päivänä tätä kirjoittaessani Kiitos, isolla kädellä Kiitos ja Onnea! Kirjasto Joensuussa täyttää 150 vuotta ja tarjosi tänään kahvit ja lasten esittämää musiikkia. Pääkirjastomme pullisteli lukevaa väkeä, mutta myös lukemistaidon kynnyksellä olevaa pikkuporukkaa.
Kahveilla oli myös lukupiiriläisiä. Joensuussa toimii lukupiirejä mm. seutuopistolla, näkövammaisten yhdistyksellä, syöpäyhdistyksellä, Suomalaisella Kirjakaupalla, ja Santralla ja kumppaneillakin on omat lukupiirinsä.
Vedän nyt toista vuotta seutuopiston Lukemisen lumo –lukupiiriä pääkirjastolla. Se on pyörinyt 1980-luvun alkupuolelta, onpa mukana yhäkin muutama tuolloin aloittanut lukija. Meitä on mukana monenikäisiä, lukiolaisesta eläkeikäisiin. Kokoonnumme lähes joka viikko syksystä kevääseen.
Talven kirjalista syntyi vilkkaan keskustelun ja ideoinnin tuloksena. Kirjasto hoitaa kirjat saatavillemme. Tältä näyttää talvilistamme alku: Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen; Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiscus; F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus; Veikko Huotarinen: Kun tikka takoi; Matti Kettunen: Aavesoutaja; Joel Haahtela: Katoamispiste.
Talvipakkasilla keskustelumme ja kirjamatkamme ovat polveilleet ympäri maailmaa, vuosisatoja, kunkin kirjan johdattelemana. Olemme tavanneet myös elävän kirjailijan teoksensa takaa, kun Matti Kettunen kävi kertomassa eräkirjailijan taipaleestaan ja esikoisteoksensa Aavesoutaja synnystä.
Pitkä ja antoisa tie on lukijalle luvassa niistä ensimmäisistä tavaamistuokioista ja kirjoista. Onneksi kirjojen maailma on loputon; yhä uudet kirjailijat luovat tarinoita sen aalloille ja ulapoille. Lukemisen lumo säilyy läpi elämän.
Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
Karjalan Heili –kaupunkilehti, kolumni 19.2.2012
