Kirsti Manninen (toim.)
Emäntävoimaa!
Maahenki 2009, 216 s.
Maatilan naispuolista omistajaa on ollut tapana kutsua emännäksi, mutta on tittelillä muitakin ulottuvuuksia. Tähän saatiin valaistusta valtakunnallisessa MoniNainen emäntä –kirjoituskilpailussa pari vuotta sitten. Kilpailun parhaimmistosta on kirjailija-tutkija Kirsti Manninen (joka tunnetaan myös kirjailijanimellä Enni Mustonen) koonnut monipuolisen antologian Emäntävoimaa!
Maaseudun emännän roolit ovat liittyneet historiassamme maatalouden ja maaseudun muutokseen, rakennemuutokseen, tapojen ja arvojen muuttumiseen. Maanviljelijyys kaikenkattavana elämäntapana lienee se perinteisin näkemys emännänkin roolista. Emäntä voi olla myös ammatti, yrittäjä, äiti, puoliso, maalainen, koulutettu ammattilainen, ei välttämättä enää vain maatalon emäntä. Aina Kalevalasta asti suomalainen emäntä on ollut omalla tavallaan voimakas ja ahkera, itsenäinen nainen. Muistakaamme vain Niskavuoren naiset.
Emäntävoimaa kuvataan teoksessa kuuden teeman kautta. Työ on usein raakaa raadantaa; emännyyteen opitaan kukin omalla tavallaan; emännän ja isännän suhteet yhteisessä yrityksessä ovat oma lukunsa; nykymaaseudun eläjä on usein yksinäinen; rakennemuutos ja luopuminen ovat kovaa todellisuutta; mutta auringonkukkia kasvaa lietesäiliössä, kuten teoksen lopussa kuvataan emännän naurua ja muuntumiskykyä, roolien rikkomista ja itsenäisyyden kutsua.
Voittajaksi kirjoituskilpailussa tuli kolmekymppinen agrologi Anu Ellä Kangasniemeltä. ”Maitotilan emäntä on kunniallisin ja haastavin ammatti, minkä tiedän. En ole koskaan ollut maitotilan emäntänä, mutta olen ollut kaikki lapsuuteni kesät maitotilan topakan emännän suloinen lapsenlapsi.” Kirjoituksessaan hän kuvaa värikkäästi emännyyden ulottuvuuksia. Työntäyteiset nuoruuden kesät ovat jääneet unohtumattomina mieleen. Myöhemmin agrologi miettii emännän asemaa kiertäessään tilalta toiselle: ”Näen isäntien puheista heidän emäntänsä. Onko emäntä arvostettu johtaja, toinen tasavertainen viljelijä vai seisooko hän ruokapöydän takana, kun miehet syövät, valmiina ojentamaan lisää pikkuleipiä.” – Olen itsekin ihan oikeasti maaseudun nainen, Anu Ellä toteaa.
Emännyys saa tulkkinsa ajoista ennen sotia ja siitä aina nykypäivään. ”Mummun aikana oli sota, äitini aikana maan talouden jaloilleennosto ja minun aikanani palloillaan EU:n tahtiin tietämättä oikein, mistä palkka koostuu. Kuka tietää, mitä kirjoittaa seuraavan sukupolven emäntä?” kirjoittaa Riitta Saloniemi.
Teoksen lopussa palataan maalle uusmaalaisena, maallemuuttajana. Hannele Taskisen tarinassa emäntä asuu perheineen satavuotiaassa talossa ruotsinkielisellä rannikolla. Kehityksen nykyvaihe kuvastuu tässä tarinassa. Maaseutu on tyhjentynyt, mutta se myös täyttyy uusilla ja uusvanhoilla maallemuuttajilla, vaikka palvelurakenne on yhä heikompi. Matti Mäkelän esseet uudesta maaseudusta ja maalaispioneereista tulevat eittämättä mieleen.
Topi Ikäläisen, Petri Kuokan ja Teijo Kuokan lämminsävyiset värikuvat ovat kuin suoraan meidän kenen tahansa muistojen albumista.
Kirsti Mannisen Emäntävoimaa!-antologia ilmestyi 2009 Maahengen kustantamana. Tässä on teos, joka ei ihan heti vanhene. Arjen historiaa ja yhteiskunnan muutosta on tallennettu ansiokkaasti kansien väliin. Muutos jatkuu, emännyys niin kuin isännyyskin saa uusia muotoja, mutta kunnioitettavat perinteet säilyvät pohjavirtauksena. Emäntävoimaa! voisi suositella lukemiseksi, tuliaislahjaksi kaikille maallemuuttajille.
Biisi: J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää: Meinasin meinasin (suomalainen kansanlaulu)
c Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 13.2.2012
