Tie sydämeen käy ruokamuistojen kautta
Teija Venhola
Syömään!
Maahenki 2011, 103 s.
Joskus harvoin kirjalle sattuu täydellinen nimi! Nimi joka kuvaa sisältöä paremmin kuin hyvin. Syömään! on sellainen nimi. Kun kuulet kutsun ruokapöytään, muistisi on avoinna ajassa, kaukaisiin ruokahetkiin, ihmisiin, paikkoihin.
Teija Venhola on kirjoittanut Syömään!-nimisen ruokakirjan, joka ei ole keittokirja. Se on ruokamuistojen kirja. Paljasjalkainen stadilainen, jonka juuret ulottuvat Keski-Suomeen ja Savoon, kertoo elämänsä ruokahetkistä. Henkilökohtaisten muistojen kautta hahmottuu suomalaisen arkiruoan moniulotteista historiaa. Teos sisältää myös muutamia ruokareseptejä, kuten perunavellin, Hesan mummon kaalilaatikon ja kotiviilin teko-ohjeet.
Kotiruokaa tehtiin vanhoina aikoina vaatimattomista aineksista, mutta sitäkin suuremmalla antaumuksella ja ilolla. Varmasti äveriäämmissä kodeissa on aina ollut niin sanotusti paremmat pöperöt, mutta millaisia lienevät aidot ruokamuistot.
Syömään!-kirjan tarina lähtee Helsingin Kalliosta Pengerkadulta, jossa Hesan mummo loihtii tytölle ensimmäiset unohtumattomat ruokahetket, joissa on tuoretta lähiruokaa. Mummo kertoilee siinä sivussa suvun historiaa; ajasta jolloin ei ollut omaa kotia, vaan eleltiin toisten nurkissa. Vapunpäivän lounas mummon luona onkin juhlava ateria Elannon leipineen. Ja yhdistyvätpä ruokamuistoihin kirjallisuuskokemuksetkin: Niskavuoren Aarne ja Koskelan Akseli ovat ajan teini-ihastuksia.
Pihlajamäen kodissa tehtiin arkiruokaa, johon liittyvät omat muistonsa. Kypsä uunilenkki kruunaa lauantain saunareissun jälkeen. Kuten myös tappaiskeitto, joka tehdään munuaisesta, maksasta, sydänlihasta mausteineen – muistellen ruoan historiaa ja teurastuspäivää maatilalla. Ruoka-ainekset käytetään tarkkaan kaupunkiperheessäkin. Äidin ensimmäinen pitsan tekeminen pistää lukijan hymyilemään. Eletään Dallasin aikoja, pizzeriat rantautuvat Helsinkiin.
Ruokamatka jatkuu Keski-Suomeen Sumiaisiin, perheen kesämökille. Grillaushetket ja rakentelut ovat elävää kesämökkielämää, jossa isäkin pääsee loistamaan kokkina. Mäntsälässä ollaan mummolassa. Siellä nuori tyttö oppii mm. venykevellin tekemisen. Ruokien nimet ovat oma tarinansa, rakkaalla ruoalla on monta nimeä – ja lapsen mielikuvitus vielä lisänä.
Syömään!-teoksen ruokamatka johtaa lopulta Laukaan Leppävirran kylään, kohti sukujuuria. On oma koti, jossa toteutetaan ja kehitellään, viedään eteenpäin ruokamuistojen sanomaa. ”Halusin tai en, olen sukuni jälkeläinen myös keittiössä.”
Teija Venholan Syömään! on yksinkertaisesta ideasta toteutettu kiinnostava tarina, joka avaa henkilökohtaisten ruokamuistojen kautta näkymän muuttuvaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Ruoan ja ruokailun kulttuurihistoria herää henkiin värikkäiden ihmisten ja hetkien kautta. Äskettäin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi vastaavantapaisen teoksen suomalaisten kotoisista kahvihetkimuistoista, Tuija Saarinen: Pannu Kuumana. Siihen verrattuna Venholan teos on tiivis ja mielikuvitusta hivelevämpi. Sanoisin että pieni kulttuuriteko. Syömään!-teoksen on kustantanut Maahenki, joka on kunnostautunut muutenkin arkihistorian tallentamisessa.
Mässäillä olisi kyllä saanut enemmänkin. Sivumäärää olisi voinut kasvattaa sadasta sivusta vielä muutamalla ruokatarinalla. Kerronta on sen verran eloisaa. Mutta toisaalta, tästä voi lukija jatkaa muistelemalla omia ruokamuistojaan ja sen kautta juuriaan. Elämänkertaa voi koostaa tälläkin tavoin.
Biisi: Jukka Leisti: Nelostie
Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 30.1.2012
