maanantai 23. heinäkuuta 2012

Tullaanko toimeen?


Pääkirjoitus Suomen Maakuntakirjailijoiden Rovinssi-lehdessä 2/2012

Taiteilijoiden ja tieteentekijöiden toimeentulo on viime vuosina herättänyt paljon keskustelua. Sen seurauksena on otettu pieniä askelia eteenpäin, muun muassa säätämällä pitempiin apurahoihin sosiaali- ja eläturva. Taiteilijat ja tieteentekijät eivät kuitenkaan ole ainoa ryhmä, jonka asema kaipaa ”laillistamista” ja parantamista.
 Nuorisomme kokee pätkätyöyhteiskunnan luissaan meitä vanhempia konkreettisemmin – on yhä vaikeampaa löytää pysyvää työpaikkaa, kaikilla aloilla. Toisaalta miksi sellaista edes tarvitaan? Teollisuusyhteiskunnan kehdosta hautaan samassa tehtaassa/toimistossa –ajattelun sijaan halutaankin elämältä enemmän, vaihtelua, haasteita, yhä uusia työpaikkoja, omien taitojen kehittämistä. Yhdistäviä termejä niin nuorille kuin meille taiteilijoillekin voisivat olla prekariaatti ja itsensä työllistäjät.
 Tarvittaisiin, nimenomaan lainsäätäjälle, uutta ajattelua siitä, mitä on työ. Enää se ei ole siisteihin tuntipinoihin ladottuja määrämittaisia propseja – työtä tehtaassa ja toimistossa, vastapainonaan ns. muu elämä. Luovaa työtä tehdään monilla aloilla eikä se ole sidottua kahdeksasta neljään –ajatteluun – eikä viideltä saunaan, kuudelta putkaan -duunarityyliin. On liian myöhäistä ruveta puhumaan uudesta työstä silloin, kun viimeisen tehtaan viimeinen työntekijä sammuttaa valot ja sulkee portin takanaan. Siitä on puhuttava nyt.
 Perustoimeentulon uudistaminen, jonkinlainen kansalaispalkka-ajattelu, itsensä työllistävien toimeentulon parantaminen verotusta, sosiaaliturvaa, tekijänoikeuksia ja työmahdollisuuksia kehittämällä olisivat askel sen hyväksymiseen, että elämme uudessa yhteiskunnassa, 2000-luvulla. Ajattelun tarkistamista kyllä tarvitaan myös kirjailijoiden itsensäkin piirissä. Omaa ja kollegoiden luovaa työtä on arvostettava. Tämä ei ole harrastelua vaan ammattityötä.
 Yhteiskuntatutkija Richard Florida on puhunut luovista luokista, jotka tuovat hyvinvointia seuduille, joilla heitä tuetaan ja luodaan työmahdollisuuksia. Luoviin luokkiin kuuluvat Floridan mukaan mm. mm. insinöörit, tutkijat, taiteilijat, muusikot, muotoilijat ja tietotyön ammattilaiset. Hyvinvointia olisi tärkeää Suomessa luoda nimenomaan muuallekin kuin kehäkolmosen seudulle.
 Tässä Rovinssissa kirjailijoiden toimeentuloon puututaan kahdessakin jutussa. Kirjallisuusalan järjestöt ovat käynnistäneet Onko lukuintomme vain myytti? –kampanjan vahvistaakseen lukemisen sekä kirjallisuuden ja sen tekijöiden asemaa maassamme. Toisessa jutussa kunniajäsenemme, kirjailija Heikki Hemminki Pohjanmaalta, esittää omakohtaisen tapauskuvauksen vanhan kirjailijan asemasta.
 Myytti lukukansasta –kampanjan nettisivuilla on paljon tietoa kirjailijoiden tuloista ja toimeentulosta, samoin kuin kirjastojen asemasta ja kehityksestä. Kirjailijaliiton tutkimuksen mukaan kirjailijan vuositulo on 2000 euroa. Apurahat muodostavat olennaisen osan kirjailijan toimeentulosta – onneksi niitä on, vaikkakaan ei riittävästi. Kirjastoapurahat muodostuvat yleisten kirjastojen lainausmäärien mukaan. Suomessa ne ovat vain murto-osa muiden pohjoismaiden tasosta. Viimeisimmässä jaossa rahaa kaunokirjallisuudelle tuli pari miljoonaa, lisäksi avustuksina ahtaissa taloudellisissa oloissa eläville iäkkäille kirjailijoille ja kääntäjille tuli 52200 euroa sekä avustuksina sairauden tai työkyvyttömyyden perusteella maksettiin kaunokirjallisuuden puolelle 18500 euroa. Mainittakoon myös, että tietokirjailijat ovat tässä jaossa vielä ahtaammalla.
 Myös kirjastojen toimintaedellytykset ovat huonontuneet, vaikka lukutaito on kansainvälisestikin avain tulevaisuuteen. Kirjastoverkkoa on heikennetty. Lasten kiinnostusta kirjallisuudesta edistävät kirjailijavierailut, mutta Lukukeskus sai tänä vuonna toimintaansa valtion yleisavustusta vaivaiset 136000 euroa.
 Haluan tässä lopuksi siteerata Kirjailijaliiton puheenjohtajaa Tuula-Liina Varista, joka kirjoittaa uudessa Kirjailija-lehdessä kirjailijan toimeentulosta. Hän pitää häkellyttävänä, että uusi kirjastoapurahalautakunta on nostanut ikäsyrjinnän suorastaan periaatteekseen. - ”Se iloitsee onnistuttuaan tavoitteessaan laskea apurahan saajien keski-ikää 52 vuodesta 44 vuoteen.”
 Yhdyn Variksen utopiaan kirjailijan elämäntaipaleesta: ”Kunpa kirjailijoiden elämäntaival sujuisikin kuin seestyneillä seitsemällä veljeksellä: kulkien rauhallisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistuen rauhaisasti alas illan lepoon. Kunpa kirjailija uran edetessä pystyisi hankkimaan työllään toimeentulonsa ja ehkä pienen eläkkeenkin loppuelämänsä ’apurahaksi’”.
 Toivotan kaikille jäsenille luovan leppoisaa kesää!

Kari Tahvanainen
puheenjohtaja

PS. Olemme saaneet upouudet kotisivut – www.smkk.fi. Avaamme myös SMKK tiedottaa –tiedotuslistan lähiaikoina. Katso tarkemmin toisaalta tästä lehdestä.