Pääkirjoitus Suomen Maakuntakirjailijoiden Rovinssi-lehdessä 2/2012
Taiteilijoiden ja tieteentekijöiden toimeentulo on viime
vuosina herättänyt paljon keskustelua. Sen seurauksena on otettu pieniä askelia
eteenpäin, muun muassa säätämällä pitempiin apurahoihin sosiaali- ja eläturva.
Taiteilijat ja tieteentekijät eivät kuitenkaan ole ainoa ryhmä, jonka asema
kaipaa ”laillistamista” ja parantamista.
Nuorisomme kokee
pätkätyöyhteiskunnan luissaan meitä vanhempia konkreettisemmin – on yhä
vaikeampaa löytää pysyvää työpaikkaa, kaikilla aloilla. Toisaalta miksi
sellaista edes tarvitaan? Teollisuusyhteiskunnan kehdosta hautaan samassa
tehtaassa/toimistossa –ajattelun sijaan halutaankin elämältä enemmän,
vaihtelua, haasteita, yhä uusia työpaikkoja, omien taitojen kehittämistä.
Yhdistäviä termejä niin nuorille kuin meille taiteilijoillekin voisivat olla
prekariaatti ja itsensä työllistäjät.
Tarvittaisiin, nimenomaan
lainsäätäjälle, uutta ajattelua siitä, mitä on työ. Enää se ei ole siisteihin
tuntipinoihin ladottuja määrämittaisia propseja – työtä tehtaassa ja
toimistossa, vastapainonaan ns. muu elämä. Luovaa työtä tehdään monilla aloilla
eikä se ole sidottua kahdeksasta neljään –ajatteluun – eikä viideltä saunaan,
kuudelta putkaan -duunarityyliin. On liian myöhäistä ruveta puhumaan uudesta
työstä silloin, kun viimeisen tehtaan viimeinen työntekijä sammuttaa valot ja sulkee
portin takanaan. Siitä on puhuttava nyt.
Perustoimeentulon
uudistaminen, jonkinlainen kansalaispalkka-ajattelu, itsensä työllistävien
toimeentulon parantaminen verotusta, sosiaaliturvaa, tekijänoikeuksia ja
työmahdollisuuksia kehittämällä olisivat askel sen hyväksymiseen, että elämme
uudessa yhteiskunnassa, 2000-luvulla. Ajattelun tarkistamista kyllä tarvitaan
myös kirjailijoiden itsensäkin piirissä. Omaa ja kollegoiden luovaa työtä on
arvostettava. Tämä ei ole harrastelua vaan ammattityötä.
Yhteiskuntatutkija Richard
Florida on puhunut luovista luokista, jotka tuovat hyvinvointia seuduille,
joilla heitä tuetaan ja luodaan työmahdollisuuksia. Luoviin luokkiin kuuluvat Floridan
mukaan mm. mm. insinöörit, tutkijat, taiteilijat, muusikot, muotoilijat ja
tietotyön ammattilaiset. Hyvinvointia olisi tärkeää Suomessa luoda nimenomaan
muuallekin kuin kehäkolmosen seudulle.
Tässä Rovinssissa kirjailijoiden toimeentuloon puututaan kahdessakin
jutussa. Kirjallisuusalan järjestöt ovat käynnistäneet Onko lukuintomme
vain myytti? –kampanjan vahvistaakseen lukemisen sekä kirjallisuuden ja sen
tekijöiden asemaa maassamme. Toisessa jutussa kunniajäsenemme, kirjailija
Heikki Hemminki Pohjanmaalta, esittää omakohtaisen tapauskuvauksen vanhan
kirjailijan asemasta.
Myytti lukukansasta –kampanjan
nettisivuilla on paljon tietoa kirjailijoiden tuloista ja toimeentulosta,
samoin kuin kirjastojen asemasta ja kehityksestä. Kirjailijaliiton tutkimuksen
mukaan kirjailijan vuositulo on 2000 euroa. Apurahat muodostavat olennaisen
osan kirjailijan toimeentulosta – onneksi niitä on, vaikkakaan ei riittävästi.
Kirjastoapurahat muodostuvat yleisten kirjastojen lainausmäärien mukaan.
Suomessa ne ovat vain murto-osa muiden pohjoismaiden tasosta. Viimeisimmässä
jaossa rahaa kaunokirjallisuudelle tuli pari miljoonaa, lisäksi avustuksina
ahtaissa taloudellisissa oloissa eläville iäkkäille kirjailijoille ja
kääntäjille tuli 52200 euroa sekä avustuksina sairauden tai työkyvyttömyyden
perusteella maksettiin kaunokirjallisuuden puolelle 18500 euroa. Mainittakoon
myös, että tietokirjailijat ovat tässä jaossa vielä ahtaammalla.
Myös kirjastojen
toimintaedellytykset ovat huonontuneet, vaikka lukutaito on kansainvälisestikin
avain tulevaisuuteen. Kirjastoverkkoa on heikennetty. Lasten kiinnostusta
kirjallisuudesta edistävät kirjailijavierailut, mutta Lukukeskus sai tänä
vuonna toimintaansa valtion yleisavustusta vaivaiset 136000 euroa.
Haluan tässä lopuksi siteerata
Kirjailijaliiton puheenjohtajaa Tuula-Liina Varista, joka kirjoittaa uudessa
Kirjailija-lehdessä kirjailijan toimeentulosta. Hän pitää häkellyttävänä, että
uusi kirjastoapurahalautakunta on nostanut ikäsyrjinnän suorastaan
periaatteekseen. - ”Se iloitsee onnistuttuaan tavoitteessaan laskea apurahan
saajien keski-ikää 52 vuodesta 44 vuoteen.”
Yhdyn Variksen utopiaan
kirjailijan elämäntaipaleesta: ”Kunpa kirjailijoiden elämäntaival sujuisikin
kuin seestyneillä seitsemällä veljeksellä: kulkien rauhallisesti puolipäivän
korkeudelle ylös ja kallistuen rauhaisasti alas illan lepoon. Kunpa kirjailija
uran edetessä pystyisi hankkimaan työllään toimeentulonsa ja ehkä pienen
eläkkeenkin loppuelämänsä ’apurahaksi’”.
Toivotan kaikille jäsenille luovan
leppoisaa kesää!
Kari Tahvanainen
puheenjohtaja
PS. Olemme saaneet upouudet kotisivut – www.smkk.fi. Avaamme myös SMKK tiedottaa
–tiedotuslistan lähiaikoina. Katso tarkemmin toisaalta tästä lehdestä.
