Sunnuntaina 14.4.2013 klo 13 Joensuun Siilaisilla venäläisten sotilaiden muistokivellä järjestettiin performanssi. Osallistujat olivat pukeutuneet tummiin ja seisoivat juoksuhaudan reunalla klo 13.00-13.15. Performanssin aikana filosofian tohtori Jukka Partanen kertoi 95 vuoden takaisista tapahtumista.
Joensuussa 14.4.1918 joukko ratsujääkäreitä sai illanvieton päätteeksi idean: haetaan työväentalolta Yläsatamakadulta, jossa Venäjän armeijan aseista riisuttuja sotilaita tilapäisesti säilytettiin, sata vankia ja ammutaan heidät varoitukseksi muille. Tuumasta toimeen. Yksi vangeista osasi suomea ja hänet päästettiin vapaaksi, muut vietiin Siilaiselle juoksuhaudan reunalle ja teloitettiin. Teloitus tehtiin kolmessa erässä. Teloittajia oli nelisenkymmentä, pohjoiskarjalaisia talonpoikia ja muita sotilaita. Komentavan upseerin nimi on tiedossa, teloittajien nimet eivät ole tiedossa. Ketään ei syytetty teloituksesta. - Pelastunut vanki onkin ollut tärkein tietolähde tästä verilöylystä. Hänelle sanottiin: "Sie Karjalan poika, sinua emme ammu."
Nykyisin haudan yli kulkee moottoritie. Tien laidassa on
kivi muistolaattoineen. Osa sotilaiden luista on siirretty ortodoksiselle hautausmaaalle, osa makaa edelleen tämän kiven ja Kuopiontien alla.
Juoksuhauta täyttyi verellä 14.4.1918 aamuyöllä. 95 vuotta sitten.
Joukkosurmat ja sodan kauhut eivät ole kaukana syrjäisestä
Joensuustakaan. Nuorin ammutuista oli 16-vuotias. Tänään olimme rivissä juoksuhaudan
reunalla, valmiina ammuttaviksi.
Kuvat: Kari Tahvanainen