Haluat tehdä kirjan! Meillä on unelmia ja ideoita. Meillä on sanoma tai tarina, jonka haluamme saada muiden ulottuville kirjan muodossa. Mitä siis tehdä? Kirja kirjoitetaan. Sitten sitä voidaan tarjota kustantajille, monelle kustantajalle samaan aikaan. Sitten odotellaan vastauksia. Kustannusyhtiöissä käsikirjoituksista keskimäärin 99,5 prosenttia hylätään. Vain puoli prosenttia tarjokkaista pääsee kansien väliin.
Toinen tie on julkaista kirjansa itse. Sekään ei ole mikään turha tie. Kannustavia esimerkkejä löytyy historiasta. Aleksis Kivi julkaisi Kanervala-runoelmansa omalla kustannuksella. Meillä Pohjois-Karjalassa tällainen ahkera kirjailija oli viime maaliskuussa 104-vuotiaana kuollut värtsiläläinen kotiseutuneuvos Otto Rummukainen. Hän julkaisi kaikki 15 kaunokirjallista teostaan omakustanteina. Ne olivat kovakantisia huolella viimeisteltyjä ja taitettuja teoksia. Viimeiseksi jäi vuonna 2008 ilmestynyt Katajasaaren vangit –romaani. Markkinointi on useimmiten omakustantajan suurimpia ongelmia. Otto ratkaisi ongelman hyppäämällä pyörän selkään ja lähtemällä myymään kirjojaan kylille. Varmasti kirjaa meni kaupaksi kauemmaksikin ympäri maata ja ulkomaillekin.
Omakustanteita on nykyisin helppoa julkaista. Digitaalisen painamisen myötä kustannukset ovat hyvin kohtuullisia. Kirjan painattaminen saattaa maksaa noin viidestä kymmeneen euroon kappaleelta. Ja painoksen suuruuden voi itse päättää sen vaikuttamatta juurikaan kappalehintaan.
Mutta mikä se kirja oikein on? Kirja ei ole paperinippu kansien välissä. Kirjalla on oltava tyyliä, sen on oltava mietitty, suunniteltu ja hiottu, kuin timantti tiarassa tai sulka komeassa vilttihatussa.
Poimin tähän Kai Vakkurin Omakustantajan käsikirjasta muutamia ajatuksia kirjan olemuksesta ja tekemisestä. Teoksen opit sopivat niin omakustantajalle kuin kustannusyhtiönkin julkaisemasta teoksesta haaveilevalle kirjoittajalle.
Elähän sie hötkyile! – Tee kirjaa huolella ja ajan kanssa. Sen kirjasi ansaitsee, onhan se ainutkertainen kokonaisuus, josta jää pieni jälki historiaan, samalla jää historiaan jälki sinusta itsestäsi. Toimi sen mukaan.
Mikä on kirja?
Kirja on pohjimmiltaan idea, tarina, sillä on sisältö ja muoto, se on myös esine, jota on mukava pitää kädessä, selailla ja laittaa vaikka omaan kirjahyllyyn.
Suomen kieli on kaikkine vivahteineen monipuolinen ja ilmaisuvoimainen väline ja aarreaitta. Sillä on kirjoitettu niin Kalevala kuin Seitsemän veljestäkin. Kirjoita siis samalla virralla.
Tarinalla on parhaimmillaan draaman kaari, jännitys kasvaa kohti loppuhuipentumaa jota lukija jää mutustelemaan kirjan suljettuaankin.
Kirja on myös kattaus. Se jakautuu lukuihin, osastoihin, on havainnollinen tai vuolas vuo kuin Odysseus.
Sisällön järjestystäkin on miettittävä – lukija on hyvä saada koukkuun ja lukemaan kirjaa mielellään. Aina ei mennä alusta loppuun vaan seikkaillaan vaikka eri näkökulmissa ja eri ajankohdissa.
Kirja on esteettinen esine, sillä on vetävä ulkoasu. Muista siis hyvät kannet ja muukin ulkoasu.
Kun kirjaa tarjotaan kirjakaupoille ja kirjastoihin, sillä on parasta olla oma rekisterinumero. ISBN-numero on sellainen. ISBN-numeron saa jokainen kirjailija maksutta Suomen ISBN-toimistolta Helsingistä. Sen tilaaminen netistä on kätevää ja nopeaa. Ja kirjapainolta kannattaa pyytää myös viivakoodi joka perustuu ISBN-tunnukseen.
Kirjan tekemisen peruskysymyksiä pitää myöskin miettiä. Lista on ytimekäs ja lyhyt mutta korvaamattoman tärkeä.
- Miksi tätä kirjaani tarvitaan – idea ja kohderyhmät
- Mitä se saa aikaan – vaikutus
- Miten se toteutetaan – projekti
- Milloin se on valmis – aikataulutus
- Kuka sen tekee itseni lisäksi – yhteistyö
- Mitä se maksaa – budjetti
- Kuinka se tullaan jakelemaan – markkinointi
Ei voine liikaa korostaa sitä, että kirja on sisällön lisäksi myös esteettinen esine, sillä on kauneusarvoa ja tyyliarvoa lukijan kädessä ja kirjahyllyssä. Nimi, kansi, koko, grafiikka, taitto, selkeys, fontti. Kirjan elementit paikallaan: kansi, esilehti, nimiölehti, julkaisijatiedot, sisältö, luettelot, selkämys, takakansi
Kuten sanottua, kirjan painattaminen omalla kustannuksella on melko edullista digitaalisen painotekniikan nyt yleistyttyä. Mutta sitäkin tärkeämpää on muistaa: elähän sie hötkyile. Tee homma huolella niin ei tarvitse nolostua myöhemmin.
Valtakunnantasolla kirjoittamista ja kirjailijoita tukevat ja neuvovat monet kirjailijajärjestöt, kuten Suomen kirjailijaliitto, Suomen tietokirjailijat ja Suomen maakuntakirjailijat. Maakunnissa toimii suuri määrä kirjailijayhdistyksiä ja sanataideyhdistyksiä kuten Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri. Tietoa ja tukea on aina saatavilla, opaskirjoista kirjailijayhdistyksiin. Sitä kannattaa käyttää.
Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 4.5.2015