keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Joensuun Lyseon lukion poikii – opinahjo täytti 150 vuotta



Joensuussa on nyt juhlittu oikein viikkokaupalla Lyseon lukion 150-vuotistaivalta. Teemana on ollut Koulutus kannattaa. Viikolla julkistettiin muhkea historiikki, avattiin juhlanäyttely Carelicumissa ja 4.9. juhlittiin yli 1400 osallistujan voimin Areenassa tätä arvokasta virstanpylvästä. Joensuun Lyseon lukio on Suomen toiseksi vanhin suomenkielinen peruskoulu, perustettu jo vuonna 1865. 



Olin vanhan lukioni juhlaviikolla itsekin mukana ja monenlaista muistoa tuli mieleen. Lyseon lukiosta on tullut vuosikymmenten varrella muun muassa kuvataitelijoita ja kirjailijoita. Kuvataiteilijoiden tuotoksista onkin esillä Kunhan kuvittelin -näyttely Joensuun taidemuseon toisen kerroksen käytävällä. 



Lyseon lukion uusi historiikki on massiivinen teos. Historioitsija Alina Kuusiston kirjoittama Sivistystä sydämellä -teos painaa 1200 grammaa ja siinä on 470 sivua. Löytyypä teoksesta kahden kirjailijankin tarinaa. Kirjailija Antti Eronen kertoo tiestään IB-linjalta kirjailijaksi. 



Jännityskirjailija Tuomas Lius puolestaan muistelee lukiovuosiaan näin. 
”Ai se ensimmäinen käänteentekevä hetki, jolloin oivalsin asioiden muuttuneen? On toinen päiväni lukiolaisena. On äidinkielen tunti, istun turvallisesti takarivissä ja luonnostelen vihkooni supersankaria. Edessäni istuva tyttö kääntyy puoleeni ja kauhukseni näkee piirroksen. Valmistaudun ivalliseen ”mikä nörtti” –huudahdukseen, mutta sen sijaan tytön kasvoille leviää aurinkoinen hymy. Hän ihailee kuvaa ja pyytää minua piirtämään jotain hänelle. Tähän hetkeen tiivistyy se kokemus, mikä Lyseo tulee minulle olemaan kolmen lyhyen vuoden ajan: suvaitsevaisuutta, kannustavuutta, monipuolisuutta ja vapaamielisen henkevää ilmapiiriä. Nuo vuodet opettivat, että minun ei tarvitse koskaan hylätä lapsuutta sydämessäni.”

Voin allekirjoittaa Tuomas Liuksen kuvauksen. Lukio on jättänyt pysyvän valoisan jäljen, josta oli hyvä jatkaa yliopistokoulutuksen uralle. Ja siitä edelleen kirjailijaksi ja kulttuurin toteuttajaksi. 



Kari Tahvanainen 
Iskelmä Rex 7.9.2015

Kuvat: Kari Tahvanainen