Vuosi vain ja kalenteri kerrallansa

Radiokolumni

Vuosi vain ja kalenteri kerrallansa

Luoti on kilpistynyt taskukalenterin nahkaiseen takakanteen. Nuhjuinen kalenteri on täynnä kirjoitusta, se on erään aliupseerin sotapäiväkirja jatkosodasta vuodelta 1944. Lyijykynällä ja kosmoskynällä tehdyt merkinnät ovat jääneet talteen, koska kalenteri on säilytetty. Nyt se on mittaamattoman arvokas muisto sodasta. Vanha kirjailija kertoo, että se on hänen veljensä sota-ajan pikkuinen päiväkirja.

     Kalenterit ovat omaa kirjallisuuden lajiansa. Hyvään kalenteriin sen haltija raapustaa menoja ja tapahtumia vuoden varrelta. Pistää lippusia ja lappusia sivujen väliin. Kalenterissa on usein myös tietokirjamainen osa, joka perinteisimmillään tulee esille Almanakassa.

     Vanhimpia suomalaisia almanakkoja on kansanalmanakka, nykyisin Yliopiston almanakka, jota on julkaistu 1700-luvulta saakka. Nimipäivien ja juhlapäivien lisäksi siitä voi vuodesta toiseen lukea pimennykset, kuun ja auringon ilmiöt, planeettojen nousut ja laskut, kirkolliset juhlapäivät, lämpötilat, sademäärät, luettelot markkinoista ja toripäivistä, ja paljon muuta.

     Pelto-Pirkan Päiväntieto puolestaan on sisältänyt paljon tietoa maanviljelijälle. Vuosikymmenten ajan on senkin paksun kalenterikirjan sivuille tallentunut elämää suomalaisilla maatiloilla. Vasikoiden syntymät, apulannan levitykset, heinänteon alut ja loput, viljapeltojen niitot, savottahommat siinä sivussa. Ja omien lastenkin syntymät, edesmenneiden sukupolvien kuolemat, syntymäpäivät, ilon ja surun kuin myös lohdutuksen rivit.

     Vanhasta teinikalenterista vanha teini voi kerrata koulun lukujärjestyksen ja kokeiden päivämäärät jostain 1970- tai 1980-luvun kouluvuosiltaan. Päiväkirjamaiseen tapaan saattaa sivuilla olla harakanvarpaita ja sydämenkuvia ensirakkauksista ja pettymyksistä. Teinikalenteri ja alussa mainittu sota-ajan kalenterimuistikirja ovat itse asiassa samankokoisia, teinikalenteri vain on ohuempi ja joka vuosi siinä on eriväriset kannet.

     Kiireisimpien työvuosien järjestysmiehenä toimii vastaanottokalenteri, sinikantinen kirja jossa on tilaa päivän jokaiselle tunnille. Ja jos ihan sellaista ei tarvitse, niin hyvä on olla ainakin yksi aukeama jokaiselle viikolle muistiinpanotiloineen. Tärkeintä on että kalenterin tuntee vuoden varrella omakseen, että se ei petä luottamusta, vaan ohjaa pienen ihmisen liikkeitä ja auttaa muistamaan.

     Kalentereita on nykyisin aivan lukematon määrä, jos ulkoasuja katsoo. Perusalmanakasta aina tuunattaviin mielikuvakalentereihin saakka. Lopulta ne kuitenkin ovat yhtä ja samaa ajastaikaa, vuosi vain ja kalenteri kerrallansa etenee ihmiselämä.

     Kirjailija Paulo Coelhon nimellä julkaistuista vuosikalentereista voi lukea hänen elämänfilosofiaansa pieninä annoksina ja kuukausiteemoina. ”Pahinta oli joutua valitsemaan, koska silloin jäi miettimään loppuelämäkseen, oliko valinta ollut oikea. Kukaan ei kykene valitsemaan pelkäämättä.”

     Monen vanhan talon ullakolla on nipuittain almanakkoja kalastajalangalla yhteen sidottuna. Ja toiset niput ovat Pelto-Pirkan päiväntietoja. Kolmannet ovat ehkä emännän kalentereita. Viisas se ihminen, joka on visusti säilyttänyt kalenterit. On säilyttänyt historialle ja tuleville ihmispolville muistoja toisesta ajasta, ihmisen elämänajasta. Kirjoittanut omaa kalenterikirjaansa. Ylistetty olkoon kalenteri.

Kari Tahvanainen

Iskelmä Rex 13.1.2020