Joensuun kirjallisuustapahtumaa ja intohimoa

Joensuun kirjallisuustapahtuma alkaa olla ovella. Se järjestetään 19. - 21.9. - jo viidettätoista kertaa. Teemana meillä on tänä vuonna Intohimo. 

Haastattelin yhtä tapahtuman esiintyjää, kirjailija Antti Heikkistä. - Vaara-kirjastojen syyskuun kirjailijavieras. 

Kesälaitumilla

”Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt. Luulen, että aika alkaa olla kypsä nyt. Tulkaa viekää sitten vaikka tuhkat pesästä, mut minä nautin kesästä. Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa. Ei estä kukaan kun matkaa teen. Vain suvituulen minä kutsun kuulen. Se ottaa mukaan mun uudelleen.”

Junnu Vainio tiivisti säkeisiinsä paljon suomalaisen kesän taikaa, vapauden valtakuntaa.

Sanotaan myös, että ollaan kesälaitumilla. Hector laulaa Heinäpellolla-biisissään nostalgisesti vanhoista heinäntekoajoista. Finntrio jatkaa: Kyllä maalla on mukavaa. Kari Kuronen laulaa nykyajan Kesävieraista. Urbaanimpia kesälaitumia kuvaavat hiteissään Sleepy Sleepers: Kesämopo, Tehosekoitin: Asfaltti polttaa, ja PMMP: Rusketusraidat.

Kesälaitumet konkreettisesti tulevat mieleen lapsuudesta. Lienee itse kukin viettänyt kesiään maalla. Me asuimme maalla ja kesälaitumilla tehtiin aika paljon töitä. Hectorin kuvaus heinäpellolta on siksikin nostalginen kurkistus aurinkoisiin lapsuuden kesiin. Oliko kaikki ennen paremmin? Ei varmasti ollut, mutta silti.

Kesälaitumilla hoidin usein vasikoiden juottamista, kun ne olivat kauempana metsälaitumella. Joka illansuussa menin kantamaan niille vettä ja katsomaan että kaikki oli hyvin. Ei sitä kyllä kokenut edes työksi.

Vasta myöhemmin on tullut mieleen, että maanviljeleminen oli yrittäjätoimintaa. Yrittäjä ei marise tuntien perään vaan tekee töitä yrittäjäasenteella. Pikkutilalla tietenkin oli pakkokin tehdä.

Nykyisetkään yrittäjämaanviljelijät vaikkapa lapsuuden kotikylillä eivät sen helpommalla pääse, päinvastoin. Kesätyötä riittää aamusta iltaan ja enemmänkin. Silti ollaan kesälaitumilla, keskellä luontoa, osana luontoa.

Kerran kesälaitumella minulle kävi vähän ikävästi. Mummolan pässi ajoi minut keskellä laidunta olevalle kivelle. Kierteli ja puhisi siinä ympärillä, että nyt kyllä pysyt poika siellä. Eipä tullut Seitsemän veljestä mieleen. Vasta pitkän ajan päästä setä huomasi, että olin pulassa ja pisti pässin aisoihin.

Kesälaitumilla laiskotellaan, matkustellaan, kalastellaan, veneillään, pyöräillään, mitä kaikkea tehdäänkään. Käydään kulttuuritapahtumissa kuten kesäteattereissa ja näyttelyissä, Ilosaarirockissa, Ilovaarirockissa, Popkadulla. Ei olla kesäterässä, jos kaikkea kesään kuuluvaa puuhailua ja oleilua ajattelee.

Kesä on myös lukemisen aikaa. Kaivelemme vanhoja suosikkeja lukeaksemme ja kuulostellaksemme niitä uuden ikäisinä. Etsimme uusia lukukokemuksia. Muutaman lukuvinkin voisi heittää kesälaitumille märehdittäväksi.

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on tällä hetkellä valtakunnan myydyimpiä ja kysytyimpiä kirjauutuuksia. Monen sukupolven ihmiskohtaloita pohjoisessa, vaiettua menneisyyttä. Fabio Gedan Krokotiilimeri puolestaan on tositarina pienen afgaanipojan pakomatkasta Eurooppaan. Eräänlainen puheenvuoro pakolaiskeskusteluun. Jonas Jonasson hauskutti meitä romaanillaan Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Myös uutukainen Lukutaidoton joka osasi laskea jatkaa samaa rataa.

Vietämme Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuotta. Näissä merkeissä suosittelen Tuula Karjalaisen värikästä elämäkertateosta Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. Janssonin proosatuotantoa samaten lukulistalle: Kesäkirja ja Viesti. Ja jos joku ei ole lukenut Muumeja, nyt on korkea aika korjata nolo virheensä.

Ja sitten tulee mätäkuu. Monet johtajat, poliitikot ja professorit taitavat viimeinkin olla kesäterässä. Mätäkuun juttuja aina odottaa, jonkinasteista fantasiaa, ellei suorastaan scifiä. Melkein voisi lyödä veikkaa, mitä mätäkuun juttuja saamme kuulla kun elokuu 2014 saapuu.

Ollaan ihmisiksi kesälaitumilla. Heilutellaan häntää ja korvia, karkotetaan kärpäsiä. Märehditään rauhassa. - Vain suvituulen minä kutsun kuulen. 

Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Ukri-kolumni Karjalan Heilissä 6.7.2014 

Koli ja kesä

Kuvat: Kari Tahvanainen

Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla Lieksassa. Koli on lähinnä valkoista kvartsiittia, ja sen laella on suuria puuttomia, paljaita valkoisia kalliopintoja, jotka tuovat mieleen lumihuippuiset vuoret. Kolin tärkeimmät huiput ovat Ukko- ja Akkakoli, jotka on ehkä nimetty vanhojen jumalien mukaan, sekä Paha-Koli, jossa on jyrkkä seinämä. Kolin korkein kohta on Ukkokolilla. Kolin vaaran juurella on Kolin kylä. Alueella sijaitsee Kolin kansallispuisto. Koli on keskeinen kansallismaisema ja maisemanähtävyys. Vuoteen 1973 asti Koli sijaitsi Pielisjärven kunnan alueella, joka siinä yhteydessä yhdistyi Lieksan kauppalan kanssa Lieksan kaupungiksi. Kolin korkeus merenpinnasta on 347 metriä. - Wikipedia

Yhteistyössä: Suomen Kulttuurirahasto, Pohjois-Karjala

Karjalaisten laulu Ilosaarirockin maisemissa 

Siitä, mikä pidentää ikää

Ukri-kolumni

Sanotaan että nauru pidentää ikää. Itse asiassa se onkin kulttuuri. Luin äskettäin lääkäri Markku T. Hyypän uutukaista, kirjoituskokoelmaa Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim, 2013). Kuinka ajan hermolla se onkaan! En malta olla nostamatta esille muutamia hajahuomioita ja kirjan herättämiä ajatuksia.

 Kulttuurilla tarkoitetaan kirjassa elämisen normiksi muodostunutta elämäntapaa. Ei pelkästään ”hienoa” kulttuuria, vaan kaikenlaista kulttuuririennoissa mukana olemista, osallistumista, harrastamista, peruskulttuuria. Yhteisöllisyys voi olla konkreettista tai tunnetta. Yhdessä oleminen ja toimiminen, ja luottamus kanssatoimijoihin, ovat Hyypän katsannossa niitä tekijöitä, jotka luovat kulttuurin nauttijalle ja tekijälle hyvinvointia.  – Kulttuurifriikki elää pidempään, Nurmeksesta kotoisin oleva Hyyppä toteaa väestötutkimustensa perusteella.

 Hyvinvointikulttuurin omaksuminen alkaa kotoa ja lapsuudesta, parhaimmillaan jo odotusaikana. Vauvalle hyräillään, soitetaan musiikkia, loruillaan, luetaan. Sanataideaktiivithan sen tietävät ja sanaa eteenpäin levittävät, täällä Pohjois-Karjalassakin. Esimerkiksi pikkulapsen kertomaa satua kirjataan ylös, sadutetaan. Kaiken kaikkiaan myönteinen kulttuuriympäristö muovaa aivoja, Hyyppä perustelee elämänmittaisten kykyjen muodostumista.  

 ”Kulttuurin ja taiteen merkitys lapsen ja nuoren taidoille ja kyvyille on kiistaton. Taide vaikuttaa myönteisesti tunteeseen ja järkeen, emootioihin ja kognitioihin. Taideaineiden kiistaton teho tahtoo meiltä unohtua, kun päätämme koulutuksen sisällöstä ja ainekokonaisuuksista. Kuntien ja kaupunkien päättäjät ovat yleensä keski-ikäisiä miehiä, joiden psykologinen, kasvatuksellinen ja sosiaalinen osaaminen on konservatiivista ja kehittymätöntä.” – Tämänkö seurausta lienevät myös kirjastojen alasajoyritykset?

 Kansainvälisten tutkimusten mukaan kirjastokortti pidentää ikää. Kirjastolaitokseen panostaminen on olennaista. Kirjastolla on itsellinen vaikutus hengissä säilymiseen. Kirjasto on matalan kynnyksen julkinen tila meille kaikille, mutta myös kulttuuripääoman kannattelija, lähikirjastoja myöten. Toki kaikkeen kulttuuriin pitäisi olla matala osallistumiskynnys.

 Vapaaehtoista kulttuurityötä kuvaa tätä nykyä kaksijakoisuus. Se lisääntyy keski-ikäisten ja vanhempien keskuudessa, mutta nuorten osallisuuden lisääminen on haasteellista. Saman havaitsin tutkiessani Ilosaarirockin tekijäsukupolvia. 2000-luvun tekijöillä on selvästi tietoisemmat ja rajatummat tavoitteet ja odotukset talkootyölleen. Yhdessä tekeminen on silti edelleen se primus motor, jo hyvin monessa sukupolvessa. Omassa Ilosaarirockin passissani kesältä 1993 lukee Työhullu. Ei tullut mieleen cv:n kartuttaminen. *)

 ”Vapaaehtoistyö maksaa itsensä kuusinkertaisesti takaisin. Se on kansantaloudellisesti erittäin kannattavaa.” Äskettäisen kyselyn mukaan Ilosaarirockissa käytetään vuosittain yli 10 miljoonaa euroa.

 Hyyppä puhuu epigenetiikasta, luonnontieteellisestä kulttuuri- ja taidevaikutuksia tutkivasta tieteenalasta. Se yhdistää sosiaalisen, psykologisen ja ruumiillisen olemuksemme. Kulttuurin terveysvaikutuskin syntyy epigeneettisesti, ympäristön ja geenien kautta, ja periytyy seuraavalle sukupolvelle. Suomalaisen peruskulttuurin ongelmana Hyyppä pitää sitä, ettei se ole riittävän yhteisöllistä eikä sisällä positiivista kulttuuripääomaa. Haasteita siis riittää. Kulttuuripääomaan kannattaisi sijoittaa.

 Miten tähän sitten suhtautuu esimerkiksi kulttuurikaupunki Outokummun viimeisin päätös? Luovuttiin kulttuurisihteeristä. Säästetään prosentin murto-osa kaupungin budjetista. Kaupungin joka kaivostoiminnan jälkeen on kehittynyt leimallisesti kulttuurikaupungin suuntaan, niin toiminnoiltaan kuin arvokkaan kulttuuriympäristönsä käytöltään. Kulttuurisihteerissä ja -sihteeriydessä kiteytyi kokenut osaaja, syvästi verkostoitunut organisaattori, toimiva rakenne. Sellaistako ei tarvita?

 Dosentti Simo Häyrynen kuvasi muutosta teoksessaan Kulttuuri jää – Outokumpu kaivosteollisuuden jälkeen. (SKS, 2010) Hiipumisen sijaan uutta elämää kaivettiin kulttuurista laaja-alaisesti, opetuksesta aina vankkaan kulttuuritoimintaan. Pesutuvat muutettiin studioiksi. Kulttuuri voisi luoda hyvinvointia ja tulevaisuutta, mutta sen painoarvo tuntuu olevan edelleen aika heppoinen päättäjien ajatuksissa.

 Mutta pidentääkö kulttuuri sen tekijän, ammattitaiteilijan, ikää? Suomen Kirjailijaliiton tutkimuksen mukaan kirjailijan mediaanitulo teoksistaan on vuodessa noin 2000 euroa. Onkin usein todettu, että toimiva apurahajärjestelmä on korvaamaton rakenne, joka mahdollistaa kirjallisuudenkin olemassaolon. Riittämätönhän se tietenkin pohjoismaisessakin vertailussa on. Eläke- ja sosiaaliturvankin järjestäminen on vasta alkutekijöissään. Veikkaisin että luovuus sinällään pidentää kirjailijankin ikää näissä olosuhteissa. Parempaan yhtälöön on vielä matkaa. 

Kari Tahvanainen

kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Kaupunkilehti Karjalan Heili 20.4.2014

*) Ilosaarirockin passejani 1990-luvun alusta

Leinolaisittain

Sisar hento valkoinen

näki rahan kultaisen

nai sällin sinisilmäisen

sisar hento mieluinen

keittää myrkyn melkoisen

tekee teon viimeisen

sisar hento huuruinen

pykälän pahainen

sisar hento hirmuinen

lumi peittää

valkoinen

                            c Kari Tahvanainen, 2014

Kirjana kämmenellä muumimamma

Kirjana kämmenellä - Iskelmä Rex, Jokisappi-kirjallisuusohjelma 10.3.2014

Tuula Karjalainen
Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. 
Tammi, 2013


Muumit ja Muumilaakso ovat tuttuja useimmille meistä. Tänä vuonna on Tove Janssonin juhlavuosi. Tulee kuluneeksi sata vuotta hänen syntymästään. Juhlavuoden voi aloittaa vaikka lukemalla Tove Janssonin elämästä.

Kirjana kämmenellä on tänään taidehistorioitsija Tuula Karjalaisen teos Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. Kyseessä on perusteellinen elämäkerta monilahjakkaasta taiteilijasta. 

Muumien luojana parhaiten tunnetuksi tulleen Tove Janssonin elämänvaellus päättyi elokuussa 2001. Takana oli pitkä elämäntaival, johon kuului niin luovuuden huippuhetkiä, onnea ja menestystä kuin vaikeuksiakin. Hän syntyi suomenruotsalaiseen kuvataiteilijaperheeseen Helsingissä. Koulumenestys ei vaikuta olleen kummoinen, mutta kuvataiteilijan kutsumus pääsi kukkaan, kun hän opiskeli Tukholman taideteollisessa koulussa, ja sittemmin Helsingin Ateneumissa. Värikkäät vuosikymmenet avautuvat helsinkiläisten taiteilija- ja intellektuellipiirien kautta. 

Minulle ensimmäinen yllätys oli se, että Jansson aloitti uransa hyvin kantaaottavilla sarjakuvilla. Hän oli poliittinen sarjakuvapiirtäjä. Suomenruotsalaisessa pilalehti Garmissa hän otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mm. Stalinin Neuvostoliittoon ja fasismin nousuun Saksassa. 

Toinen yllätys oli se, kuinka varhain muumipeikkojen idea oli syntynyt. Ensimmäiset muumit syntyivät teinityttö Toven kädestä kesämökin ulkovessan seinälle. Karjalainen kuvaa Muumilaaksoa ja muumiperhettä eräänlaisena pakopaikkana ahdistavasta sota-ajasta, omalaatuisena paratiisina. Muumiperheen mallina oli hänen oma perheensä, ja mukaan malleiksi tulivat myöhemmin myös hänen rakastettunsa Vivica Bandler ja Tuulikki Pietilä. 

Tämä elämäkerta on antoisa myös kuvituksensa ansiosta. Kuvitus muodostuu pääasiassa Tove Janssonin maalauksista ja pilapiirroksista, joiden taustaa teksti valottaa. Kirjan luettuani huomasin tunteneeni ”muumimammaa” aika huonosti. Hänen maailmanmaineensa perustuu muumien tarinaan. Sen lisäksi hän oli kirjailija, näkemyksellinen ja itsenäinen kuvataiteilija ja kuvittaja, kantaaottava pilapiirtäjä ja rohkea nainen. Elihän hän suuren osan elämästään suvereenisti parisuhteessa naisen kanssa. 

Elämäkerran nimi, Tee työtä ja rakasta oli Tove Janssonin motto . Ja sen mukaisesti hän totta tosiaan on elänyt. Sen tämä Tuulikki Karjalaisen kokoama elämäkerta todistaa. Satavuotisjuhlavuotta voi sitten jatkaa vaikka lukemalla uudelleen kaikki muumipeikkokirjat. 

Kirjana kämmenellä oli tänään Tove Janssonin elämäkerta Tee työtä ja rakasta. 


Biisi: Johnny: Ihana aamu (sanat Matti ”Fredi” Siitonen)

c Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 10.3.2014