Ettei maaseutu unohtuisi - timotein tuoksu kiehtoo kirjailijaa

 

Kirja-arvio

 

Ettei maaseutu unohtuisi – timotein tuoksu kiehtoo kirjailijaa

 

Heikki Turunen

Timotein tuoksu

Hämärätunnin kertomuksia

I osa

Korkeimman auringon aika

WSOY, 2021, 437 s.

 

 

"Miten jokin rehuheinän haju riittää kokonaisen sukupolven, kansan ja maan ja maailman tarinan otsikoksi."

Eipä arvannut Timothy Hanson 1700-luvulla Amerikassa pääsevänsä kirjan nimeen timoteitä farmillaan jalostaessaan. Heikki Turusen uutukainen, Timotein tuoksu, imaisee mukaansa. Se on rikasta pitkää suomen kieltä, todellinen lukuromaani. 

”Arvoisa koko Suomen maalaisserkku! Kuulehan, vanha jäärä. Mikä teki teidät tangon veivaajat nuorisona meitä, ’kesät rockfestareilla huumehönössä asuvia biologisia ulokkeita’ paremmaksi ja onnellisemmaksi, kuten mölisit vastikään telkkarissa suureksi häpeäkseni. Mikä teki nuoruudestanne niin auvoisan? …

Te lähes elossa ja järjissään olevat suuren ikäpolvenne rippeet, kiitos tähtitieteellisen ikänne, ehditte kokea kehityksen kantapään kautta risukarhista robotiikkaan. Pystytte kertomaan kokemuksen rintaäänellä, miten se käytännössä näkyi ja vaikutti kehitykseenne. Vaikka teikäläisissä on ollut ylikansallisten konsernien johtajia, suuria taiteilijoita, vaikuttajia ja jopa muutama ministeri ja presidentti, se on likimain ainoa arvonne planeetan jätöksellä, mikä meille näyttää teiltä jäävän, äijähyvä.

Olisi hauska myös tietää, miksi lähditte vastaanpanematta ilmastonmuutokseen johtaneelle kehityksen tielle, vaikka arvostamasi syväekologi Linkola on puhunut maapalloa tuhoavasta itsemurhasivilisaatiosta jo hamassa nuoruudessanne. – Helsinki, Kalasatama 17.6.2020 Eräs nuori lukijasi, Orionin tytär”

Kirjailija Henkka Oinonen on kirjoittanut valtavan määrän teoksia suomalaisen maaseudun kultakaudesta. Vanhoilla päivillään hän saa yllättävän kirjeen diginatiivilta nuorelta Helsingistä. Siinä suunnilleen syytetään häntä ja hänen sukupolveaan ilmastonmuutoksesta. Siitäkös kirjailija sydämistyy, ja hän päättää vastata kirjoittajalle samalla mitalla. Hänpä kirjoittaa synteesin muotoisen puolustuspuheen tuotannostaan ja Suomen rakentajista maaseudulla. – Sitä lukiessa mieleen nousee intiaanipäällikkö Seattlen vastauspuhe Suurelle Valkoiselle Päällikölle Washingtoniin, 1854, ylistyslaulu vanhalle kulttuurille ja suurelle luonnolle.

Kirjailijaminä on syntynyt sodan loppumetreillä Karjalan korvessa, Lieksasta hiukan etelään. Meidän kielellämme torpassa, jossa ei ollut sähköjä, ei juoksevaa vettä, ei mitään niin sanottuja mukavuuksia. Navetassa lehmiä ja hevonen. Torpassa asui sotainvalidin perhe; sodan satuttaman isän varjossa kasvoi omalaatuinen joukko persoonallisuuksia, suuren ikäluokan suomalaisia.

”Lisäksi kiitän ja ylistän sinua loistavasta tilaisuudesta elää ennen pitkää pimeää edes kaikkitietävän kertojan ominaisuudessa vuosikymmeniä kun sukupolvemme, Suomi ja maailma olivat nuoria, kaikki edessä ja mahdollista.”

Timotein tuoksun alkumetreillä Henkka menee kansakouluun ja muu aika kuluukin ns. lapsityössä eli auttelemassa maatilan hommissa heti kun kynnelle kykenee. Heinätyöt alkavat jo seitsemänvuotiaana, kun poika haravoi heiniä ja auttaa heinäseipään välitappien laittamisessa ja kantamisessa.

 

”Poika tuo jota delfiini kantaa

aarre on kultainen, kenen Aallotar löytää

sen antaa, todeks saa unen onnellisen…”

 

Heikki Turunen Pohjois-Karjalan kirjailijamatineassa marraskuussa 2021 Joensuun pääkirjastolla. Kuvaaja Kari Tahvanainen

Tämä romaani on minusta hyvin rytmikäs. Tarinan kerronta etenee rytmikkäästi, välillä muistoihin pitkäksi toviksi pysähtyen, sitten taas eteenpäin. Mutta rytmikkyyden uusi ulottuvuus Turusella on se, että vähän väliä saamme kuulla ajan musiikkia. Lukija suorastaan rupeaa hyräilemään sanoituksenpätkiä vilkaistessaan. Ulkoahan nuo sanat melkein osataan.

Timotein tuoksun tapahtumat mahtuvat suunnilleen vuosikymmenen mittaiselle jatkumolle. Koulun alkamisesta rippikesään 1962. Nuoren elämän virstanpylväitä ovatkin kouluunmeno ja ”naimaluvan” saaminen, Henkka Oinosella tulevana kirjailijana myös omien tekstien saaminen julkisuuteen, mm. Nuoren Voiman sivuilla. Oma partiolehtikin syntyy.

Puolet kirjasta sijoittuu vuoteen 1962. Rippikoulu on käyty ja ripille päästy. Tanssilavoilla käydään, rakastutaan ja petytään. Timotein Suomeen tulemisesta on tullut tasan sata vuotta. Sen kunniaksi MTK järjestää Pielisjärven Siikajoen kylässä heinänteon MM-kisat. Siihen liittyy romaanin mainio loppuhuipennus, draaman kaari on täynnä yllätyksiä. Siinä olisi ainesta vaikka näytelmäksi, niin suurille näyttämöille kuin kesäteattereihinkin.

”Seuraavana päivänä koko Siikajoki ja Vornaskylien seutu heinätti, sitä seuraavana Pielisjärvi, alueeltaan maakunnan suurin pitäjä. Sen jälkeen teki heinää Pohjois-Karjalan ja Kuopion läänit, lopulta koko Suomi.”

Musiikin lisäksi Timotein tuoksu on tiukasti kiinni aikakaudessaan myös Suomen ja maailman tapahtumia kommentoidessaan. Sarjassamme Samaan aikaan toisaalla -kommentteja: juuri heinätyksen MM-kisojen huipennuttua Helsingissä on koolla toisenlaista nuorisoa. Maailman nuorison ja ylioppilaiden rauhan ja ystävyyden festivaali kokoaa yhteen yli kymmenentuhatta nuorta 130 maasta.

Timotein tuoksun luettuaan jää aidosti odottamaan kirjasarjan jälkimmäistä osaa. On jännää, että vaikka tuntee Turusen tuotannon ja tietää ihmisten kohtaloista, Turunen osaa kertoa kaiken taas uudelleen tavalla, joka vetää mukaansa. Siinä on klassikkokirjallisuutta.

 

 

Kari Tahvanainen

20.1.2022

Hilja Ilveskeron Lapin keikalla sattuu ja tapahtuu

                                                                                                             Kirja-arvio

 

 

Leena Lehtolainen

Ilvesvaara

Tammi, 2021, 383 s.

 

 

Hilja Ilveskeron Lapin keikalla sattuu ja tapahtuu

 

 

Kirjailija Leena Lehtolainen on luonut rikospoliisi Maria Kallion rinnalle vähän toisenlaisen rikosten ratkaisijan, henkivartija Hilja Ilveskeron. Ilveskero on Yhdysvalloissa koulutettu kansainvälinen henkivartija. Hiljan lapsuus on ollut traaginen, kun psykopaatti-isä on surmannut hänen äitinsä. Hiljan kasvinkumppanina Savon ja Pohjois-Karjalan rajamailla on ollut ilveksenpentu. Niinpä hän on saanut ilveksen vaistot ja vietit.

Henkivartija-sarja alkoi vuonna 2009 romaanilla Henkivartija. Nyt sarjassa on ilmestynyt jo viisi teosta. Uusin, Ilvesvaara ilmestyi 2021. Siinä liikutaan Lapissa Venäjän rajan läheisyydessä ja rajan takainen järjestäytynyt rikollisuus on pelissä mukana. 

Agatha Christie -tyyppinen rikostarina. Hyvää suomen kieltä kaiken lisäksi, ja huumoriakin. Itse asiassa tässä tarinassa ei kuole kuin yksi ihminen, ja hänkin vähän sattumalta.

Sarja kestää kyllä useammankin lukukerran.

Henkivartija, 2009

Oikeuden jalopeura, 2011

Paholaisen pennut, 2012

Tiikerinsilmä, 2016

Ilvesvaara, 2021

Sarjan kustantaja on Tammi.

Kari Tahvanainen

1.1.2022

 

 

Rokki-Joensuuta opiskelijatarinasta rytmimusiikin paikallishistoriikkiin

Kirja-arvio

 

Rokki-Joensuuta opiskelijatarinasta rytmimusiikin historiikkiin - ja vähän muutakin 

 

Hannu Tikkanen

Musta Ryssä ja Sininen Enkeli

Kirjokansi, 2021, 279 s.

 

 

Musta ryssä ja sininen enkeli ovat tunnetusti juomasekoituksia. Mutta Hannu Heavy Tikkasen romaanissa ne ovat muutakin: nuorten lempinimiä toisilleen. Eletään 1970-luvun alkua Joensuussa. Helsinkiläinen opiskelijapoika Vesa on tullut korkeakouluun opiskelemaan opettajaksi. Musiikkikaupungin imu vie opintojen ohessa vauhdilla perustamaan uusia bändejä, soittelemaan seurojentaloilla ja tanssilavoilla ympäri maakuntaa. Ja Joensuuhun perustetaan 1970 eräs erittäin merkittävä yhdistys, jota omin silmin pääsee todistamaan kirjan päähenkilö Vesa. Joensuun Popmuusikot ry, joka rupeaa heti aluksi puuhaamaan Ilosaareen rokkifestaria. Loppuhan onkin jo legendaarista rokki-Joensuun historiaa tähän päivään ja hamaan tulevaisuuteen saakka.  

Samaan aikaan korkeakoululla kuohuu. Taistolaisuus, äärivasemmistolaisuus, on voimissaan. Tosin korkeakoulun vaaleissa sen kannatus ei oikein tahdo nousta. Vesa löytää korkeakoululta myös tyttöystävän, Sinisen Enkelin. 1970-luvun opiskelijaelämä pikkukaupungissa herää eloon tässä romaanissa. Ikään kuin aikalaiskertoja olisi äänessä. Ja niinhän onkin. Tuttuja vilahtelee kirjan sivuilla, vaikka nimet ovatkin fiktiivisiä.

Kirjan kerronta on sen verran hidasta ja tasaista, että lukijalta kyllä vaaditaan hiukan kärsivällisyyttä. Sivujakin kun on peräti 279.

 

* * *

 

Hannu ”Heavy” Tikkanen

Rytmejä susirajalta. Joensuulaiset rytmimusiikin pioneerit

Omakustanne, 2020, 160 s.

 

 

Musta Ryssä ja Sininen Enkeli vievät ajatukset myös toiseen Hannu Heavy Tikkasen kirjoittamaan kirjaan. Vuonna 2020 ilmestyi tietoteos Rytmejä susirajalta. Joensuulaiset rytmimusiikin pioneerit. Siinä mennään lähes sadan vuoden taa, jolloin jazzin pioneereja alkoi löytyä Joensuustakin. Historiaa valaistaan teoksessa lukuisten artikkelien kautta. Osa näistä jutuista on ilmestynyt sanomalehti Karjalaisen artikkelisarjassakin. Ansiokas teos kerta kaikkiaan.

  

* * *

 Tästä taas mieleen tulevat aiemmat aiheesta kirjoitetut teokset.

 

Vuonna 1991 ilmestyi juhlajulkaisu Ilosaarirock 20 vuotta!  Päätoimittajana oli Juha Leinonen. Laulurinteelle siirtyneen Rokin bändiesittelyjen lisäksi julkaisussa oli luettelo kaikista siihenastisista esiintyjistä ja muisteluksia Ilosaaresta aina 1940-luvulta lähtien. Kaupunginjohtaja Aaro Heikkilä toivotti poppareille menestystä ja vakaata taloutta.

 

Rokin kolme vuosikymmentä. Ilosaarirockin juhlakirja 2001 onkin sitten jo tukeva satasivuinen elävä historiikki. Janne ”Rysky” Riiheläisen toimittama teos esittelee suuren määrän festivaalin tekijöitä ja vaikuttajia vuosikymmenten varrelta. Samoin äänessä on solisteja Jarkko Martikaista myöten. Festivaalin esiintyjät vuosittain on listattu säntillisesti.

 

Ilosaarirock. 40 vuotta tarinoita. Mustakantinen Olli Sorjosen toimittama teos ilmestyi 2011. Teos on siitä mielenkiintoinen ja erikoinen, että siinä keskitytään siihen olennaiseen, joka Ilosaarirockiin liittyy: muistoihin, tarinoihin, hetkiin, tärkeisiin fiiliksiin. Niistähän Ilosaarirockin legenda on syntynyt ja elää edelleen. Teoksessa edetään vuosi vuodelta ja vuosikymmenkatsauksin.

 

”Joensuun rokkisarjaan” kuuluu myös Hannu ”Heavy” Tikkasen toimittama Ilovaarirock. Beatles-sukupolvi populaarimusiikin pyörteissä. 2015 Ilovaarirock täytti 20 vuotta ja teos kokoaakin festarin historian. Lisäksi mennään joensuulaisen rokkikulttuurin juurille 1960-luvun alkuvuosiin asti. ”Joensuu on ollut yksi aktiivisimmista paikkakunnista Suomen rock-elämässä”, kuten toimittaja toteaa. Grand Old Rockers of Joensuu on kustantanut värikkään teoksen, jossa on mustavalkoinen kuvitus.

  

Kari Tahvanainen

26.12.2021 

Titaniciakin isompi

                                                                                                          Kirja-arvio

 

Risto Isomäki

Atlantin kuningatar

Lauri Nurmi -trilleri

Into, 2021, 394 s.

 

Titaniciakin isompi

Risto Isomäen uusi scifi-romaani Atlantin kuningatar ilmestyi syksyllä 2021. Tällä kertaa liikkeellä ollaan uusien rakennusmateriaalien parissa ja ilmastonmuutosta vastaan Afrikassa. Aerogeeli on höyhenenkevyttä ja terästä kovempaa materiaalia. Siitäpäs rakennetaankin sitten viisi kilometriä pitkä laiva, Atlantin kuningatar, joka lähtee neitsytmatkalleen Golf-virran mukana kohti Afrikkaa. Laivan voimanlähteinä ovat heliumpurjeet ja propulsiomoottorit eli veden työntövoima. Entinen CIA-agentti Lauri ”Larry” Nurmi häärää laivan turvallisuuskonsulttina. Ja johan alkaa tapahtua, kun öljy-yhtiöt ja korruptoituneet hallinnot yrittävät tuhota laivan. 394 sivua jännitystä vie mukanaan.

Lauri Nurmi -sarjan aiemmat jännärit ovat Litium6, Haudattu uhka ja Jumalan pikkusormi.

Faktaa ja fiktiota, tulevaisuusfantasiaa, tai -dystopiaa. Vain mielikuvitus on rajana näissä Risto Isomäen scifi-romaaneissa. Luen niitä ennen kaikkea kaunokirjallisuutena, mutta aina on lomassa myös ajatuksia maailman tilasta ja teknisistä keksinnöistä. Vähän Jules Vernen tyyliin.

Sisältö

·         Prologi

·         Valkoisen miehen hauta

·         Pala jäätynyttä sinistä taivasta

·         Kujanjuoksu

·         Flash Crash

·         Muutamia jälkihuomautuksia

 

Linkki kustantajan sivuille: https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/atlantin-kuningatar/

Kari Tahvanainen

23.12.2021

 

Boriksen lapset - novelleja rajaseuduilta

Kirja-.arvio

Boriksen lapset. Novelleja

Maritta Lintunen

WSOY, 2021, 201 s. 

Boriksen lapset elää rajaseuduilla  

Maritta Lintusen uusi novellikokoelma Boriksen lapset on kyllä aika rajatapaus, itäiseen Suomeen ja rajan yli Venäjän puolellekin historiassa ulottuva teos.

Boriksen lapset -novelli vie Heimo Haiton lapsuuden ajan Viipuriin. Dmitri Hvorostovskin Kurjet-laulua kuunnellessa tulee aina kyyneleet silmiin. Niin novellisssakin, jossa kaksi naista, suomalainen ja venäläinen, itsevät laulun äärellä, se yhdistää heitä. Ja Edith Södergranin runoja lukiessakin sydän värähtää, niin Neljän tuulen portti -novellissakin, jossa liikutaan Edith Södergranin hengen maailmassa.

Savonia-palkintoehdokas 2021. Raati perusteli ehdokasvalintaan näin: "Yhdeksän elämänmakuista novellia, jotka vievät lukijan itärajan taakse menetettyyn Karjalaan etsimään omaa tai yhteistä menneisyyttä. Lintunen tarttuu rohkeasti rajan molemmin puolin vallitseviin ennakkoluuloihin. Yhtenä teemana on musiikin yhdistävä voima. Lintusen kieli on kuultavan kirkasta, osin humorististakin kuvausta. Parhaimmillaan hän saa kielensä sanat soimaan."

Kari Tahvanainen

11.12.2021

Siperia kutsuu

Kirja-arvio

Jussi Konttinen

Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa

HS-kirjat, 2019, 412 s. 

Siperia kutsuu

Tuntuu kuin olisi ollut pitkällä matkalla Siperiassa luettuaan Helsingin Sanomien toimittajan Jussi Konttisen Siperia-kirjan. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa. Konttinen lähtee vaimon ja kolmen pikkulapsen kanssa 2016 vuodeksi Jakutiaan, pieneen Töhtyrin kylään. Ja vielä vuonna 2018 parin kuukauden matkalle samaan kylään. 

Toimittaja Jussi Konttinen talvivaatteissa Siperiassa. Kuva: Jussi Konttisen kotialbumi/HS

Jussi Konttisen kiinnostus Siperiaan juontaa aina hänen venäläiseen isoäitiinsä, joka asui Irkutskissa ja Krasnojarskissa kolmevuotiaasta seitsemänvuotiaaksi vuosina 1909 – 1913. Isoäidin isä palveli upseerina keisarikunnan eri kolkissa, Baltiasta Kiinan rajalle.

Toimittajan oma historia Siperiasta on sekin vaiheikas. Hän opiskeli venäjää Irkutskin yliopistossa ja kierteli ympäri Siperiaa. Vuosina 2002 - 2008 hän toimi Helsingin Sanomien avustajana Pietarissa.

 Siperian historia, nykyaika ja tulevaisuuskin valottuvat mainiosti kirjan sivuilla. Kirja jakaantuu 47 yksityiskohtaiseen lukuun, joissa kerrotaan Siperiasta ja siinä ohessa perheen elämästä siellä. Lukija saa varata kosolti aikaa kirjan lukemisen, sillä teksti on pientä ja runsasta – mutta ammattimaista toimittajan tekstiä, jota on helppo seurata.

 Konttinen oli ainoa Siperiaan akkreditoitu ulkomaalainen toimittaja 2016 – 2018. Hänen juttujaan julkaistiin Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa ja Kuukausiliitteessä. Osa kirjasta onkin siis julkaistu jo aikaisemmin Hesarin juttuina. Samoin hän on kirjoittanut juttuja Siperiasta mm. Image-lehteen. Hesarin lukijat muistavat Konttisen myös hänen perheensä Laatokan rannalla olevan kesämökin tiimoilta ilmestyneistä jutuista. Kuinka vaikeaa kesämökille olikaan päästä käymään, melkein yhtä vaikeaa kuin Siperiaan. Venäläinen byrokratia on oma lukunsa sinällään.

 

"Siperia taas ei ole lainkaan riippuvainen Venäjästä. Sillä on kaikki edellytykset kehittyä: luonnonvaroja, koulutettua väestöä ja lyhyempi etäisyys Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Se on monin tavoin valoisampi puoli Venäjää. Siperiasta voisi tulla Venäjän kehityksen veturi muutenkin kuin vain syytämällä rahaa Moskovaan, mutta tämä edellyttäisi sitä, että Moskova uskaltaisi päästää Siperiasta irti, antaa alueille vapautta, valtaa ja vastuuta rahoistaan. Venäjä haluaa kehittää itäosaansa, mutta se ei uskalla antaa sen kehittyä itse. Se on mahdotonta maan keskusjohtoisen, byrokraattisen ja pohjimmiltaan mongolien ja tataarien Ordaan ja sen veronkantomalliin perustuvan despoottisen valtajärjestelmän puitteissa."

  

Kari Tahvanainen

6.11.2021

 

Vesi vanhin voitehista

Kolumni

Vesi vanhin voitehista

Olemme veden lapsia. Elämää ilman vettä on vaikea kuvitella. Vesi on yksi alkuelementeistä. Veden voima on murskaava tai hellivä. Suomalainen kansanperinne tiivistää veden voiman napakasti: Vesi vanhin voitehista. Vanhasta Mustanaamio –sarjakuvasta Karjalaisessa minulle on jäänyt mieleen strippi, jossa aavikolta laahustaa kuolemankielissä oleva mies. Hän päästää suustaan vain yhden sanan: aqua! 

Kuva: Kari Tahvanainen

”Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Niin isä kertoi minulle päivänä, jolloin hän vei minut paikkaan, jota ei ole. Vaikka hän oli väärässä monessa asiassa, siinä hän oli oikeassa, niin uskon yhä. Vesi kulkee kuun mukana ja syleilee maata, eikä se pelkää kuolla tulessa ja elää ilmassa. Kun siihen astuu, se on yhtä lähellä kuin oma iho, mutta jos siihen iskeytyy täydellä voimalla, särkyy kappaleiksi.” Teemestarin kirja. 

Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja (ilmestyi englanniksi nimellä Memory of Water) on kiehtova fantasia siitä, kun vesi alkaa loppua. Tarina sijoittuu Lappiin monen sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Kuusamon korkeuksilla talvellakin on kymmenen astetta lämmintä, kesästä puhumattakaan. Kuumuus on polttanut luonnon. Vettä tislataan tehtaissa merivedestä. Teeseremoniaan tarvitaan puhdasta raikasta vettä. Vesirikoksesta tuomitaan kuolemaan. Kiina on miehittänyt Skandinavian ja Venäjän. Teemestarien suvun nuorin, Noria, vihitään teemestariksi. Kirjan näkymä tulevaisuuden maailmaan on aika ahdistava. 

Muita viime aikoina lukemiani vesiteemaa käsitteleviä romaaneja on ensiksikin Anni Kytömäen Finlandia-palkittu Margarita. Jokihelmisimpukka on vaarassa, kun luontoon kajotaan. J.P. Koskisen Hukkuvassa maassa ilmastotutkija yrittää soittaa hätäkelloja. Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset on ekologinen trilleri. Kaksi tsunamia, toinen 6600-luvulla eKr ja toinen näinä aikoina Grönlannissa. Ihmiset ja ihmiskunta ovat luonnonvoimien armoilla.  

Vesiteema on pyörinyt mielessäni siksikin, että vesi on Joensuun kirjallisuustapahtuman ensi vuoden teema. Oli suuri helpotus, kun syyskuussa saimme järjestettyä kirjallisuustapahtumamme lapsiteemalla. Koronapandemia vei yhden vuoden välistä. Mutta koronan takia päästiin yksi askel eteenpäin kirjallisuustapahtuman kehittämisessä. Koko tapahtuma striimattiin. Niinpä sitä saattoi seurata myös kotisohvalla. Statistiikka kertoi, että yli 200 perheessä sitä seurattiinkin livenä. Ja toistatuhatta katsojaa oli tallenteillakin, kun ne olivat jonkin aikaa netissä. 

Joensuun kirjallisuustapahtuma kehittyy ensi vuonnakin. Striimaus jatkuu. Vesi kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa sekä tieteissä tulee esille yhä useammasta näkökulmasta. Videovieraita oli syksyn tapahtumassa karjalaa puhuvaa pikku Miitreitä myöten. Sama tahti tulee jatkumaan. Suunnittelu on parhaillaan käynnissä kirjallisuustapahtuman työryhmässämme. Ehkä pääsemme yllättämään teidät ensi syksynä. 

Mikä muuten yhdistää näiden kahden vuoden tapahtumia? Lapsi- ja vesiteeman yhdistävä tekijä on ainakin lapsivesi. Siinä me kaikki kerran olemme uineet. 

Kari Tahvanainen

Kirjoittaja on kirjailija, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 

Karjalan Heili 27.10.2021