Jouni Ilvonen
Kollin oppivuodet – Elämää Neuvosto-Suomessa
320 s., Arator, 2014
Millaistahan olisi ollut elämä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa, jos sota olisi päättynyt toisin ja Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa? Sitä pohtii romaanissaan joensuulainen kirjailija Jouni Ilvonen. Kirjana kämmenellä minulla on tänään Kollin oppivuodet – Elämää Neuvosto-Suomessa. Teoksen on kustantanut Arator.
Romaanin
kertojaminä on 1951 syntynyt Henrik Henkka Ahokas, tavallisen joensuulaisen
työläisperheen poika. Kirjassa eletään aikaa 1950-luvulta aina 1990-luvun
alkuun, takaumina sivutaan myös talvisodan aikaa – 104 kunnian päivää jolloin
Suomi liittyi Neuvostoliittoon. Tarinan keskiössä on tavallisten kansalaisten
elämä iloineen ja suruineen, koiruuksineen ja kommelluksineen. Kerrontaa
ryydittää satiirinen huumori alusta loppuun, mikä tahtonee sanoa, ettei kyse
ole poliittisista kannanotoista vaan viihteellisestä tarinasta näissä
kulisseissa.
Joensuussa
on vanha sanonta, että älä mene Mutalaan, Mutalassa tapetaan. Murhamysteerin
ympärillä tässäkin teoksessa liikutaan, kun nuori mies ja nainen surmataan
Kurapuron rannalla 60-luvulla. Rikos on yhtenä juonteena aina kirjan
loppumetreille saakka. Mutta se on vain yksi juonne monien joukossa. Vanhan
Joensuun ja Mutalan paljasjalkainen mutalalainen kirjailija Jouni Ilvonen
näyttää tuntevan kuin omat taskunsa.
Kaupungin elämä
soljuu verkkaisesti eteenpäin, usein vodkanhuuruisissa merkeissä.
Neuvostomiehittäjät näkyvät katukuvassa niin idästä muuttavina perheinä kuin
salaisen poliisin miehinä, jotka saapuvat odottamatta mustalla lutikka-autollaan.
Silloin on aina jollain lähtö edessä. Ja sekin pitää sanoa, että Mutalassa
Kirvesmiehenkadulla kummittelee, tässä kirjassa. Pinnan alla kytee
suomalaistyyppinen vastarinta, aluksi ajatuksena ja haaveena, ennen pitkää myös
suunnitelmina, joille Neuvostoliiton loppuajan vaiheet tuovat yllättäviä
mahdollisuuksia. Kirjan henkilöistä nousee esille persoonallisuuksia kuten Mutalan
”kyläpoliisi” Jallu Kettunen ja politrukki Varma Kosto Kinnunen kuten myös
Henkan ikätoveri Korvon Esu ja tämän opettajaisä Esko Korvo.
Kirjailija
on ottanut vapauden olettaa, että niin Kalevala kuin Eino Leinon runouskin on
kiellettyjen kirjojen listalla neuvostokommunistisessa valtakunnassa.
Kalevalaisia säkeitä mukailevaa riimittelyä onkin teoksen jokaisen luvun alussa.
Myöhemmin mukaan tulee myös Leinon säkeitä, sivutaanpa myös niin Olavi Virran
näköistä miestä kuin Juice Leskistäkin – tai siis Ivan ”Nectar” Leskimovia,
sillä ihmisethän ovat venäläistäneet nimensä uusien vallanpitäjien
komennossa.
Suomen poliittista
historiaakin kirjailija sivuaa huumorin pilke silmäkulmassa. Millaisia olisivat
Neuvosto-Suomessa Björn ”Mishka” Wahlroos, Aarne Saarinen, Paavo Väyrynen,
Mauri Pekkarinen, Urho Kekkonen, Johannes Virolainen, Ilkka Suominen ja monet
muut menneiden vuosikymmenten poliitikot. Kirjailija on hyvin kotiläksynsä
tehnyt. Lähihistoriasta löytyy herkullisia ideoita neuvostoyhteiskuntaankin sovellettaviksi.
Vaihtoehtoisista
todellisuuksista on kirjoitettu useita teoksia Suomenkin historiaan liittyen.
Ilkka Remeksen romaani Pääkallokehrääjä on niistä suosituimpia. Jouni Ilvosen
esikoisromaani sopii hyvin tähän joukkoon. Humoristisesta romaanista jää paljon
ajateltavaa lukijan mieleen.
Biisi: Olavi Virta: Matalan torpan balladi
Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex, 6.10.2014
