Usko hyvän tekemiseen –teemalla käydään kohta tärkeät vaalit. Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa maanantaina 27.10. ja varsinainen vaalipäivä on isänpäivänä 9.11. Vaaleissa valitaan kirkon päättäjät seurakuntaneuvostoihin ja kirkkovaltuustoihin. Äänestysprosentti on ollut perinteisesti heikko, viime vaaleissa 17 prosenttia. Äänestäminen olisi kuitenkin merkittävää, jos halutaan kehittää kirkkoa vastaamaan nykyistä enemmän sen moniulotteista jäsenistöä, sen toiveita ja tarpeita.
Kirkolla on perinteisesti paljon vaikutusvaltaa ja laaja-alainen toimintakenttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Puhutaan valtionkirkosta ja kansankirkosta. Hengellisen toiminnan lisäksi kirkko järjestää seurakunnissa monenlaista toimintaa, josta varsinkin diakoniatoiminta on tärkeä osa suomalaista sosiaalityötä. Kirkko vaikuttaa valtaosan meistä suomalaisista elämään kehdosta hautaan: kaste, rippikoulu, konfirmaatio, häät, hautajaiset ym. tapahtumat.
Äänestän näissä vaaleissa sattuneesta syystä nyt ensimmäistä kertaa, keski-ikäisenä jäsenenä. Erosin kirkosta nuorena, koska katsoin silloin että kirkko on liian vanhoillinen ja porvarillinen. Tosin huomasin ennen pitkää, että vasemmalla laidalla jossa toimin, siellä sitä vasta uskovaisia oltiinkin. Uskottiin Neuvostoliittoon, Taisto Sinisaloon, Leniniin, Marxiin venäläisittäin, vallankumoukseen. Jonkinlainen uskonlahko sekin.
Liityin kirkkoon takaisin pari vuotta sitten. En kuulu mihinkään kirkon kuppikuntaan, vaan suhteeni on enemmänkin modernin kevyen yhteisöllisyyden linjoilla. Usko, toivo ja rakkaus ovat hyviä arvoja. Samoin tasa-arvo ja monikulttuurisuus.
Kirkostaeroamisbuumia viime vuosina seuratessani minua alkoi harmittaa se, että kirkosta eroavat liberaalit ihmiset ja nuoret noin vain nappia painamalla. Perusteet tuntuivat olevan useimmiten huteralla pohjalla. Mitä kirkkoon jää jos kaikki liberaalit ja nuoret eroavat siitä? Pahimmillaan vanhoillislestadiolaiset ja kristillisdemokraattisen puolueen edustajat. Sellainen kirkko ei olisi kunniaksi kirkon pitkälle historialle eikä modernille Suomelle. Uskon liberaalishengelliseen yhteiskunnallista työtä tekevään kirkkoon. Sellainen kirkko kuitenkin tehdään vain vaikuttamalla, muun muassa näissä seurakuntavaaleissa. Tee kirkosta näköisesi! –äänestyskehotuksessa on järkeä. Ehdokaslistoilta löytyy varmasti jokaiselle sopiva ehdokas, jota äänestää.
Ehdokasasettelussa esimerkiksi Joensuun seudulla on niin puolueiden kuin yleisempien teemojen alla olevia ehdokaslistoja. Itse arvostan enemmän listoja, joille on kokoontunut ehdokkaita jonkin yhteisen teeman merkeissä, kuten Lasten ja nuorten asialla, Avoin seurakunta, Hyvän puolella. Puolueiden ehdokaslistat eivät mielestäni enää kuuluisi seurakuntavaaleihin. Kaikista puolueista löytyy hyviä ihmisiä, jotka voivat henkilöinä mennä erilaisille teemalistoille. Erityisesti nuoret näyttävätkin tämän jo tajunneen. Seurakuntavaalit.fi –sivustolla on hyvä vaalikone, jossa voi punnita arvojaan ja asenteitaan ja löytää sopivia ehdokkaita äänestettäväksi.
Kirkon mielipide vaikuttaa muun muassa tällä hetkellä vireillä olevan sukupuolineutraalin avioliittolain etenemiseen eduskunnassa. Kirkollahan on oikeuslaitokselta saatu ”lisenssi” vihkiä pareja avioliittoon. Samaa ”lisenssiä” pitäisi käyttää lähivuosina myös samaa sukupuolta olevien vihkimiseen avioliittoon, kun uusi laki lopulta menee läpi eduskunnassa. Uskon että sen läpimeno on vain ajan kysymys. Olemme osa modernia pohjoismaista ja länsieurooppalaista yhteiskuntaa, jossa tasa-arvo halutaan ulottaa myös avioliittoinstituutioon. Se ei ole keneltäkään pois, vaan lisää kaikkien ihmisoikeuksia.
Naispappeudesta käytiin aikoinaan kovaa kädenvääntöä, mutta nyt se on arkipäivää. Paikoitellen papeista enemmistö on jo naisia. Samoin tulee varmastikin käymään myös avioliittoinstituutiolle; ennen pitkää sen laajeneminen hyväksytään arkipäiväiseksi todellisuudeksi. Seksuaaliset suuntautumisethan ovat normaaleja. Mikäli kirkko ei suostu lainsäädännön muuttumisen mukaisesti vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, voiko se enää käyttää lainkaan oikeuslaitokselta lainaksi saamaansa ”lisenssiä”, vai pitäisikö virallinen avioliittoon julistaminen palauttaa oikeuslaitoksen tehtäväksi, maistraatteihin?
Vuosien varrella olen nähnyt ja kuullut kirkon toiminnassa myös ikäviä asioita, joita ei toivoisi enää tulevaisuudessa ilmenevän. Lasten hyväksikäyttöön liittyvät tapaukset ja muu papillisen, teologisen auktoriteetin ja aseman väärinkäyttö on väärin eikä sitä pitäisi koskaan hyväksyä. Olen kuullut muun muassa tapauksesta, jossa nuori pappina toimiva teologitytär on käytännössä ajanut oman isänsä kuolemaan tekaistuin syyttein. Tapaus on sattunut näillä selkosilla ja siihen on kaiketi vaikuttanut jokin pohjoisessa, tyttären työpaikkakunnalla, toimiva uskonlahko. Tällaiset tapaukset herättävät kysymyksiä uskon väärinkäytöstä. Kirkon toimintaa on tarpeen kehittää näiltäkin osin. Ja sitä kehittämistä tekevät tulevat kirkkovaltuutetut ja kirkolliskokousedustajat.
Kuvat: Kari Tahvanainen
