sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Onnea 130-vuotiaalle Outokummun kirjastolle

Outokummun kirjasto täyttää tänä vuonna 130 vuotta. Pohjoiskarjalaisilta kirjailijoilta toivottiin tervehdyksiä outokumpulaisille juhlavuoden merkeissä. Miksi lukeminen ja kirjastot ovat tärkeitä. Tässä oma tervehdykseni. 

Kirjaston 130-vuotisjuhlaviikko oli marraskuun alussa. Näyttely näistä tervehdyksistä avattiin kirjastolla torstaina 6.11.. Samana iltana kirjailijat Leena Lehtolainen ja Matti Rönkä vierailivat entisen kotikaupunkinsa kirjastossa. Haastattelin heitä kirjastolla.





Ai että ei kannata lukea? 

Minun on vaikea kuvitella hyvää elämää ilman kirjoja. Kirjallisuus on loppumaton aarreaitta, josta voi ammentaa niin tunnelmia kuin tietoakin. Erityisesti lapsena ja nuorena luetut kirjat jäävät mieleen koko elämän ajaksi. se on lukemisen taikaa. Lapsena luin ensiksi läpi koulumme pikkukirjaston ja sen jälkeen ahmin kunnankirjaston kirjoja. Siitä lähtien lukeminen on kuulunut elämääni itsestään selvänä asiana. Kotikirjasto on aika laaja ja siinä olevista kirjoista on aina vaikea luopua - vaikkakin sitä pitää välillä harventaa ja siivota. Minua kiehtoo hyvä seikkailu, mutta myös draama ja huumori, tarina kaiken kaikkiaan. Luen viihtyäkseni, mutta myös löytääkseni uusia ihme juttuja ja ajatuksia, tunnelmia. 


Millainen olisi Outokumpu ilman kirjastoa? 

Millainen olisi Joensuu ilman kirjastoja? Millainen olisi Suomi ilman kirjastoja ja kirjastoautoja? Kirjastojen historia on pitkä, muutaman kirjan lainastosta moderniin kirjastoon. Kirjastojen maksuttomuus on tärkeää, niin että me kaikki pääsemme kirjallisuuden äärelle. Kirjastojen kautta pääsemme lukemaan sellaistakin, mikä ei muuten käteemme sattuisi. Kannatan myös lähikirjastojen säilyttämistä. Niistä on tullut kaupunginosiin tai kylille tärkeitä pysähdyspaikkoja. Koululaiset voivat tulla koulupäivän jälkeen sinne: lukemaan lehtiä, etsimään kirjoja lainattavaksi, käymään netissä, tapaamaan kavereita. Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan myös nuoret yrittäjät tekevät mielellään töitä läppäreidensä äärellä pienissä kirjastoissa. Ideat elävät ja syntyvät kirjastossa. – Ja onhan se mukavaa, kun kirjastosta löytää nykyisin myös itse kirjoittamiaan kirjoja.






Kuvat: Kari Tahvanainen ja Outokummun kirjasto