Kipu
389 s., Myllylahti, 2014
Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 Venäjän Karjala oli sekasorrossa. Sotaa käytiin monella rintamalla ja suomalaisetkin olivat siinä mukana. Tästä ajasta kertoo Arvi Pertun uusin romaani Kipu, joka on tänään kirjana kämmenellä.
Arvi Perttu on Petroskoissa syntynyt kirjailija, joka asuu nykyisin Lieksassa. Hänen aiempia teoksiaan ovat mm. Petroskoin symposiumi ja Papaninin retkikunta. Kipu on hänen neljäs romaaninsa. Kipu-romaanilla on vankka historiallinen tausta, sillä Pertun setä osallistui Vienan Karjalan sotatapahtumiin nuorena karjalaisena miehenä ja kirjoitti niistä kertomuksia muistiin.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1918 – 1922, jolloin Suomesta tehtiin Vienan Karjalaan niin sanottu Aunuksen retki ja useita muitakin heimoretkiä Vienan liittämiseksi Suomeen ja bolsevismin pysäyttämiseksi. Aunuksessa olivat sotatoimissa myös englantilaiset ja maasta paenneiden suomalaisten punaisten muodostama Muurmannin legioona, bolsevikeista puhumattakaan.
Sota Vienassa oli täynnä sekasortoa, rintamalinjat liikkuivat jatkuvasti, tavan karjalaisen piti henkensä säilyttääkseen vaihtaa puolta välillä hyvin livakastikin. On sanottu, että karjalaiset eivät halunneet tätä sotaa vaan elää rauhassa. Osa halusi itsenäisen Vapaan Karjalan, osa liittymisen Suomeen. Bolsevismin uhka ja maailmanpolitiikka eivät sitä kuitenkaan heille suoneet. Pari lainausta kuvaa tätä:
”Kun Lempisen osasto palasi lyötynä Kostamuksesta, kylässä heitä odotti lisää ikäviä uutisia. Mölkön eturyhmä oli lyöty, Pirttilahti menetetty. Santeri mietti sitä, kenet oli oikein lyöty ja kenelle menetetty. Puhehan oli karjalaisista. Jos sitä jäisi pitemmäksi aikaa aprikoimaan, menisi pää sekaisin.”
”Karjalan piemme me karjalaiset; emme anna Suomelle emmekä Englantille. Myö karjalaiset emme halua sotia, mutta vastustamme viimeiseen verenpisaraan Englannin avulla, ja toivomme pärjäävämme.” – Karjalan armeijan yhdeksännen komppanian ultimaatumi
Kipu on rakkaustarina sodan mielettömyyden ja sattumanvaraisuuden keskellä. Romaani jakautuu tämän mukaisesti kolmeen osaan: Tuska, Rakkaus ja Kuolema. Melkein neljänsadan sivun verran nuoret rakastavaiset kahlaavat Karjalassa ja lohduttautuvat sadomasokististen lemmenleikkien kautta. Seksi, väkivalta ja kokaiini ovat tiukasti menossa mukana. Elämä on viiltänyt syvältä heitä kumpaakin, henkinen kipu tiivistyy kohti romaanin loppua, siitä vapautuminen tuntuu yhtä toivottomalta kuin Aunuksen retkien lopputulema. Perttu on luonut intensiivisen yksilöistä lähtevän tarinan sissisodan kulisseihin, sodan mustan värin sekaan.
Kirjan nuoret ovat kuin eri maailmoista, mutta rakkaus yhdistää. Frederika Eriksson on nuori kuvataiteilija Helsingistä, opiskellut Pariisissa, Pietarissa ja Berliinissä. Hänen kipunsa alkaa kirjan alkukohtauksesta, jossa punaiset venäläiset matruusit murhaavat hänen enonsa, tsaarin armeijan kapteenin, ja raiskaavat joukolla Frederikan. Riikka päättää kostaa kahdeksalle punaiselle venäläiselle. Hän lähtee Vienan Karjalan retkikuntaan everstiluutnantti Wikströmin joukkoihin – miessotilaaksi naamioituneena. Kolmella raskaalla sotaretkellä Vienaan kostonhalu muuttuu kuitenkin väsymykseksi ja haluksi vain päästä rakkaan luo.
Santeri Lesojeff puolestaan on karjalainen maalaispoika Vienasta Tollonjoen kylästä. Hänen kauttaan itse asiassa kuvastuu hyvin se, miten paikalliset karjalaiset joutuivat luovimaan rintamien välissä; englantilaisten joukoissa, punaisissa, suojeluskunnassa ja bolsevikeissa. Bolsevikit tappavat Santerin iäkkäät vanhemmat. Lopulta Santeri päätyy metsäsisseihin, jotka muistuttavat Neuvosto-Viron metsäveljiä. Viimeinen kohtaaminen Riikan kanssa tapahtuu Jyskyjärvellä. Valtakunnanraja on jo kuoleman raja, päästäänkö siitä yli, jääköön lukijan selvitettäväksi.
Lukijaa Arvi Pertun uusi romaani Kipu ei päästä helpolla, mutta lukukokemus on vaikuttava. Taustaksi on hyvä vilkaista tuon ajan historiaa, heimosotia ja Aunuksen retkeä. Kirjan tapahtumia lähellä oli historiallisesti Repolan ja Porajärven luovutus Neuvosto-Venäjälle vastineeksi Petsamosta. Repolan nuori nimismies, heimoaktivisti ja ylioppilas Bobi Sivén ampui itsensä protestiksi tammikuussa 1921. Akateeminen Karjala-Seura piti Sivénin surmannutta luotia myöhemmin mustan lippunsa nauhassa. Historia on kiinnostavaa.
Biisi: Vesa-Matti Loiri: Elon mainingit (Jääkärin laulu) (s. jääkärikenraali Aarne Sihvo, säv. Sam Sihvo)
Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 9.2.2015
