Teemestarin kirja
266 s., Teos, 2012
”Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Niin isä kertoi minulle päivänä, jolloin hän vie minut paikkaan, jota ei ole. Vaikka hän oli väärässä monessa asiassa, siinä hän oli oikeassa, niin uskon yhä. Vesi kulkee kuun mukana ja syleilee maata, eikä se pelkää kuolla tulessa tai elää ilmassa. Kun siihen astuu, se on yhtä lähellä kuin oma iho, mutta jos siihen iskeytyy liialla voimalla, särkyy kappaleiksi.”
Näin alkaa Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja, englanninkieliseltä nimeltään Memory of Water, Veden muisti. Teos ilmestyi vuonna 2012 ja se on palkittu Kalevi Jäntin ja Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkinnoilla. Kirja on ehditty myös kääntää uskomattoman monelle kielelle, kuten arabiaksi, espanjaksi ja saksaksi. Kirjailija itse asuu ja työskentelee Kentin yliopistossa Canterburyssa, Isossa-Britanniassa.
Teemestarin kirja on fantasiaa. Siinä eletään muutaman sadan vuoden päässä tulevaisuudessa Lapissa Kuusamon korkeuksilla, Uuden Qianin ja Skandinavian Unionin maassa. Maapallon elämä on järkkynyt raiteiltaan ilmastonmuutoksen ja katastrofien seurauksena. Todennäköisesti öljysodat ovat johtaneet ilmaston lämpenemiseen niin että napajäätiköt ovat sulaneet ja meri on noussut rannikoille. ”Ihmiset haavoittivat maailmaansa, kunnes menettivät sen”, kuten kirjassa todetaan. Katastrofia on seurannut hämärän vuosisata, makea vesi on lopussa, maata hallitsee sotilasdiktatuuri. Tosiasiassa näyttää siltä, että Venäjä ja Kiina ovat valloittaneet Pohjoismaat.
Nuori Noria Kaitio on teemestarin tytär, joka vihitään jatkamaan ikivanhaa perinnettä ikivanhassa kotitalossa. Kaikki teemestarit ovat pitäneet päiväkirjaa, kronikkaa, jota mestari Kaitio on pakotettu jatkamaan yllättävällä tavalla. Nuoret naiset löytävät kaatopaikalta kasan cd-levyjä jotka kertovat kauan sitten toimineen Janssonin retkikunnan tutkimusmatkasta Pohjoiskalotin menetetyille maille etsimään syytä makean veden tuhoutumiseen. Ennen pitkää naiset päättävät lähteä heidän jälkiään seuraten selvittämään makean veden tilannetta Menetetyllä maalla.
Veteen liittyy myös Paikka jota ei ole, tuntureilla sijaitseva salainen lähde, josta johtavat ikivanhat vesijohdot Noria Kaition kotitalolle. Vesirosvous on ajan pahimpia rikoksia, joten salaisuuden paljastuminen johtaa kaaokseen. Kirja jakaantuu kolmeen osaan: Veden vartijat, Hiljainen tila ja Sininen ympyrä.
Vesi ja teeseremonia kietoutuvat tässä fantasiaromaanissa kiehtovasti yhteen. Kerronta on mukaansatempaavaa, hyvää kieltä ja kuvausta. ”Vedellä ei ole alkua eikä loppua, eikä sitä ole myöskään teemestarin liikkeillä hänen valmistaessaan teetä.” Aikoinaan Pohjois-Amerikan intiaanit sanoivat kirjeessään suurelle valkoiselle isälle Washingtonissa, ettei maata voi omistaa, se kuuluu luonnolle. Tämän kirjan ideologian mukaan myöskään vettä ei voi omistaa, se kuuluu suurelle luonnolle, jonka osa ihminen on. Teeseremoniaan tiivistyy ikivanhaa kiinalaista viisautta, harmoniaa ja mietiskelyä, perinteen jatkamista. Teemestarit pitävät kirjaa, kronikkaa, joka on tarinassa keskeisessä osassa.
Teemestarin kirja on ajatuksia herättävää fantasiaa todellisuudesta joka saattaisi olla totta jos huonosti käy. Ekologista ajateltavaa. Kuvattu tulevaisuuden yhteiskunta on apaattinen ja taantunut diktatuuri. Teknologiaa ei enää kehitetä juuri muuhun kuin valvontaan, mikä jäi kyllä mietityttämään. Hiukka mystiikkaa ja kansanperinnettä, kuten kuukekri ja teeseremonia tekevät teoksesta hyvän lukukokemuksen.
Kirjana kämmenellä oli tänään Emmi Itärannan kuuluisa esikoisromaani Teemestarin kirja ihan tuosta parin vuoden takaa. Lukeminen kannattaa aina. Ja tätä kirjaa luetaan jo ympäri maailmaa.
Biisi:
Danny: Kuusamo (s. Juha Vainio)
Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 23.2.2015
