Kolumni
Jos joku valittaa televisio-ohjelmien laadusta, hän ei osaa etsiä tarpeeksi hyvin. Newyorkilainen tietokirjailija William Doyle totesi näin Karjalaisen haastattelussa (30.9.2015). Hän oli Joensuussa Fulbright-stipendiaattina tutustumassa suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Doyle on myös tv-mies, joka on työskennellyt laatusarjoista tunnetun Home Box Office (HBO) -kaapeli-tv-verkon ohjelmajohtajana.
Kuva: Kari Tahvanainen
Doylen kommentit palasivat mieleeni, kun ajattelin kirjoittaa tähän ruikutuskolumnin television rappiosta. Vai vievätköhän kehitystrendit sittenkin kohti yhä monipuolisempaa tv-tarjontaa, myös laadullisesti?
Murros näyttää tapahtuneen 2010-luvulla. Kansainvälisistä tilausvideopalveluista Viaplay, Netflix ja HBO Nordic ovat tulleet Suomeenkin viime vuosina. Myös Elisa Viihteen tarjonta on laajentunut. Erikoistahan näissä on se, että ohjelmia ei katsota enää läheskään aina (äly)televisiosta, vaan laite voi olla myös pelikonsoli, tietokone, älypuhelin, tabletti tai Apple TV.
Kaapeli kuihtuu ja verkko voittaa, kirjoitti Saska Saarikoski äskettäin Hesarissa (1.2.2016). Saarikoski kertoi, että Netflixillä on jo 70 miljoonaa tilaajaa ja firma käyttää ohjelmatuotantoon 5,6 miljardia euroa. Innokkaimmin USA:ssa verkkokatseluun ovat menneet alle 30-vuotiaat, joista tv:tä katsoo netin kautta jo 60 prosenttia. Suomikin seurannee perässä. Saarikoskella oli muuten hyvin mielenkiintoinen huomio Afrikasta. Siellä moni saattaa jättää perinteisen tv:n kokonaan väliin ja tulla suoraan verkkokatsojaksi.
Kuva: Pixabay
Monet muistavat vielä lumisateen ja konkurssiharavan aikakauden Suomen tv-historiassa. Oli kesä tai talvi, telkkarista saattoi öisin katsella aina lumisadetta. Lähetys loppui ennen puoltayötä, siltä ainoalta kanavalta. Television ostaneille irvailtiin, että nyt katollasi on konkurssiharava. Maikkari ja kakkoskanava laajensivat tarjontaa. VHS-nauhurien myötä ohjelmia saattoi myös tallentaa. Ja kaapelikanaviakin alkoi tulla.
Kuva: YLE
Tv-luvat ovat nyt historiaa, mutta useimmat maksavat mukisematta kuukausimaksuja kanavapalveluista. Oi niitä aikoja kun tv oli vaatekomerossa ja lupatarkastajat kiersivät talosta taloon. Varmaan parhaat saaliit tulivat Kauniiden ja rohkeiden aikaan, kun kaikki katsoivat sarjaa. Suosikkiohjelmat olivat sidottuja viikonpäivään ja kellonaikaan. Nyt jokainen voi valita yhä useammin katseluaikansa itse.
Mutta kaikki eivät halua enää katsoa tv:tä laisinkaan. Kuulemani perustelut vaihtelevat primitiivisestä pakoreaktiosta tietoiseen valintaan. Illat ovat täynnä aikaa, kun televisiota ei ole. Vaikka onhan se netti, ja tv on yhä enemmän siellä.
Kuva: Pixabay
Vanhusten palvelukodeissa näyttää olevan kello 13 jälkeen hiljentymisen hetki. Silloin Yle esittää arkisin vanhoja suomalaisia elokuvia, mikä on hieno teko. Mutta parhaaseen katseluaikaan illalla ei ehkä senioreille löydy niinkään katsottavaa. Kanavat ovat täynnä amerikkalaisia toimintasarjoja. Suomenkielistä ohjelmaa on harvassa. Vaikka kyllähän se tekstitysten lukeminen tunnetusti virkistää aivoja.
Kuva: Pixabay
Nykyisin useimmat lapsuuden ja nuoruuden suosikkisarjat löytyvät netistä. Mitäpä voisi ihminen enempää toivoa. Vaikka sarjat tuntuvat joskus hiukan elähteiltä, ne muistiin palaavat katselutuokiot sen sijaan eivät. Tuntee joskus tuoksun ja näkee valon. Kahvin ja pullan tuoksun kylätien varrella naapuritalossa, jossa mustavalkoista telkkaria katselimme.
Kuva: YLE
Kari Tahvanainen
kartsa.tahvanainen@gmail.com
Kirjoittaja on joensuulainen kirjailija ja yhteiskuntatieteiden maisteri
Karjalainen 10.2.2016
