Sydänystäväni Kirsti - kun elämä satuttaa

Kirja-arvio

Marja-Leena Tiainen

Sydänystäväni Kirsti

279 s. 

Icasos, 2020

"Sydän meinaa pakahtua, kun ajattelen, ettei sinua enää ole. Minulla ei ole ketään, jolle voisin kertoa kaikkein salaisimmat ajatukseni."

Hyvä lukukokemus. Ei kyllä mikään viihderomaani. Päähenkilö Sirkan sydänystävä kuolee onnettomuudessa. Siitä alkavaa kriisiä seurataan kirjassa tasan tarkkaan vuoden ajan. Kriisistä selviäminen vie aina aikansa. Kuuttakymppiä lähestyvän Sirkan äitikin kuolee. Perheen poika ilmoittaa punastellen, että hänellä on poikaystävä. Tytär taas on melkoinen miestennielijä. Elämä menee omaa rataansa, suruineen ja iloineen. Suosittelen. 

Kari Tahvanainen

19.12.2020 

Mannerheim-ristin ritarien muistoksi

 

Viimeinen Mannerheim-ristin ritari, Tuomas Gerdt, on laskettu haudan lepoon. Hänen ja muiden muistoksi ja kunniaksi tämä kuva. 

Mannerheim-ristin ritarien muistomerkki Kontiolahdessa. - Kuva: Kari Tahvanainen

PK Numis toimii - raha kiehtoo

 

Uusi teos  on ilmestynyt. Kirjaa on saatavilla Pohjois-Karjalan Numismaatikoilta. Myöhemmin myös Suomalaisesta Kirjakaupasta. 

Raskaita asioita, painavia lauseita, rakkautta romaanissa

Kirja-arvio 

Heidi Köngäs

Sandra. Romaani 

Otava, 2017, 285 s. 

Raskaita asioita, painavia lauseita, rakkautta 

Sandra on historiallinen romaani viime vuosisadan alun Suomesta. Sandra ja Janne rakastuvat ja alkavat rakentaa yhteistä elämää köyhissä olosuhteissa talollisten armoilla. Pian heistä tulee torppareita ja perheeseen syntyy lapsia. 

Mutta sitten tulee suuri tsunami, joka pyyhkäisee kaikki toiveet ja haaveet tieltään veriseksi kaaokseksi. Vilppulan seudulla Pirkanmaalla oli yksi sodan rintamista. Kansalaissota, vapaussota, sisällissota. Ja vieläkin kauheammat vuodet sodan jälkiselvittelyissä. On imettävä tunteensa ikeniin, pakkorakosessa, jossa Sanda on. Näin rakennettiin Suomea. 

Romaanissa on Sandran ja Jannen lisäksi äänessä tämän käly Lyyti, ja nykypäivän äänenä Sandran lapsenlapsi Klaara, joka alkaa kaivella arkistoja ja ullakoita selvittääkseen, mitä todella tapahtui. ”Kaikki täällä tietää, että se pitää paikkansa, mutta kukaan ei tiedä onko se totta.” 

Raskas inhimillinen tarina on koskettava, se on totta tunteillaan ja ihmiskohtaloillaan. Kyyneleet tulevat lukijan silmiin kirjaa lukiessa. Raskaita asioita, painavia lauseita, rakkautta. Heidi Köngäs kirjoittaa voimakkaalla kielellä, jota on sinällään kiehtovaa lukea. 

Sandra ilmestyi Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017. 

Kari Tahvanainen

10.11.2020 

Evakkotie - teemalehti itärajalta

Arvio

Sanomalehti Karjalainen

Evakkotie

Historialehti, 6.11.2020

Tänään ilmestyi sanomalehti Karjalaisen Historialehti evakkoudesta, Evakkotie. 

Vallan mielenkiintoinen ja monipuolinen lehti. Itärajan muistoja on nostettu hyvin esille haastattelujen ja dokumenttien kautta. Ulla Korkatsun juttu ja omakohtainen kolumni toisen sukupolven (ortodoksi)evakoista on myös koskettava dokumentti historian painolastista nykypäivässä. 

Lehden kuvituksessa on käytetty paljon SA-kuvan erittäin monipuolista avointa kuva-arkistoa. Sitä voisi käyttää historian valottamisessa enemmänkin. 

Merkittävä teemalehti evakoista, historiasta ja nykypäivästä. Kunpa tällainen olisi ilmestynyt jo Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. 

Kari Tahvanainen

6.11.2020

Elämäni kätilönä

Kolumni

 

Elämäni kätilönä

Hienoltahan se tuntuu, kun lapsi putkahtaa maailmaan. Pitkään sitä on raskauden kuluessa tutkiskeltu ja käännelty. Kunnes lopulta tulee laskettu aika. Ja jälkeenpäin katselen niitä syntymää muistellen, aina kun vastaan sattuvat tulemaan. 

En ole pitänyt listaa siitä, miten monta kirjaa on avullani tullut maailmaan. Kyllä niitä on kymmeniä. Ja jos siihen lisätään arvostelupalvelussa arvioidut yksittäiset tekstit, muutamankin sadan raja varmasti on mennyt jossain vaiheessa rikki. Kirjat syntyvät teksteistä. 

Arvioitavat tekstit tulevat useimmiten arvostelupalvelujen kautta. Muun muassa Suomen Maakuntakirjailijoilla on ollut oma arvostelupalvelu jo 1970-luvun alusta saakka. Arvostelupalvelut toimivat tavallisesti kirjailijayhdistysten ja Nuoren Voiman Liiton kaltaisten yhdistysten yhteydessä. Useimmat kirjoittajat ja kirjailijat lienevät jossain vaiheessa olleet yhteydessä niihin. 

Teksti on tekijälleen arvokas ja ainutlaatuinen luovan työn tulos. Tekstille tullaan myös sokeaksi kun sitä aikansa viilataan ja höylätään. Tarvitaan ulkopuolista lukijaa kommentoimaan sitä, miltä teksti näyttää ulkopuoliselle ja miten sitä voitaisiin hioa valmiimmaksi. 

Julkaistavaan kirjaan tähtäävä arvostelupalvelutyö on vuoropuhelua kirjoittajan kanssa. Se on itse asiassa kirjavalmennusta. Tekstistä keskustellaan ja sitä kehitellään moneen otteeseen. Pisimmillään kehitysvaiheet ovat vuosien mittaisia. Saattaahan olla, että elämän kiireet tai usko omaan luovuuteen saavat jättämään tekstin pitkiksikin ajoiksi pöytälaatikkoon. Mutta se on samalla valohoitoa tekstille. 

Omakustanne on yksi tapa julkaista oma teos. Siitä on tullutkin digiajalla suosittu kanava saada tuotoksensa kansien väliin. Tällaisen kirjan taitossa ja painattamisessakin tarvitaan usein ammattilaista avuksi. Etsitään yhdessä taittajaa ja sopivaa kirjapainoa. 

Kirjan tekeminen ja luova kirjoittaminen voivat tuoda lisävuosia elämään. Tai vähintäänkin hyvää sisältöä, merkitystä vuosiin. Siitäkin arvostelijan uralla on tullut kokemuksia. Esimerkki valaiskoon asiaa. 

Syöpädiagnoosin vanhoilla päivillään saanut ahkera kirjoittaja ja yhteiskunnallisiin asioihin kantaa ottava henkilö rupesi kokoamaan kirjoituksistaan kirjaa avustuksellani. Pari vuotta kirjaa hiottiin ja etsittiin sille sopivaa rakennetta. Paikallinen taittaja löytyi avullani, ja kirjapaino hänen kauttaan. Julkistamistilaisuudessa Siilaisen sairaalassa Joensuussa oli paikalla ihmisiä professorista kansalaisaktivisteihin. 

Eikä siinä vielä kaikki. Aloitimme toisenkin kirjan kokoamisen saman tien. Mutta siinä tuli vastaan elämän rajallisuus. Esikoiskirjailijan kuoleman jälkeen luovutin toisen kirjan puolivalmiin käsikirjoituksen hänen läheisilleen. Muistoksi vaikean elämän eläneen ihmisen henkisestä vahvuudesta kaiken keskellä. 

Jokainen kirja on arvokas. Samoin luovat tekstit ovat arvokkaita ja merkityksellisiä, niin tekijälleen kuin lukijoille. Siksi niitä kannattaa kehitellä aina eteenpäin. Yhdessä meidän kirjakätilöiden kanssa. 

Kari Tahvanainen

kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Karjalan Heili 28.10.2020

Bolla - unelmien taistelukentillä

Kirja-arvio

Pajtim Statovci

Bolla

Otava, 2019. 237 s.

Talviaikaan sopeutuminen tuli aloitettua lukemalla uudelleen Bolla, Finlandia-palkittu Pajtim Statovcin romaani.

Kaksi nuortamiestä rakastuu sodan runtelemassa Kosovossa, albaani Arsim ja serbi Milos. Arsimin haave on tulla kirjailijaksi, Milosin haave on tulla sydänkirurgiksi. Mutta onnen hetket ovat kuin tarua, kuin muutama onnellinen päivä. Bolla, myyttinen paha (meissä), on heidätkin erottava toisistaan. On elettävä hetkissä.

Mutta mitä tapahtuu, jos unelmat sittenkin toteutuvat? ”Luin joskus jostain, että unelmien toteutumisella on varjopuolensa, sillä elettyään unelmansa todeksi uneksija on antanut toiveensa pois. Se teki minut mietteliääksi, hieman surulliseksikin, sillä ajattelin, että ihmisen pitäisi jotenkin varoa unelmiaan, niiden toteutumista erityisesti. Jos uneksinnan arvo on uneksijan haaveilussa, minkä arvoinen voi toteutunut haave olla?”

Mutta loppujen lopuksi unelma taitaa kuitenkin vielä kantaa Arsimia, rosoista ihmistä. Unelman hinta vain on kova.

Ei ollut yhtään kirjan tenho heikentynyt. Statovci kirjoittaa selkeää elävää suomen kieltä, hiukan myyttinenkin tarina. Taitavaa kerrontaa, josta löytyy uutta useammallakin lukukerralla. Seuraavaksi taidan luksea uudelleen Kissani Jugoslavian.

Vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-valitsija Merja Ylä-Anttila kiteytti valintansa näin.

”Kirjan tarina kiteyttää syviä inhimillisiä asioita. Se nostaa esiin ikuisia kysymyksiä, jotka ovat kaikkina aikoina ihmisille merkityksellisiä ja yhteisiä.

Teos jätti minuun syvät jäljet ja jäi myllertämään mieltä pitkäksi aikaa. Kirja on raju, väkivaltainen, rumakin ja koettelee lukijaansa, mutta se myös palkitsee monin verroin.

Sen kieli on mitä kauneinta. Aforistisia lauseita, runollisuutta keskellä kauheimpia ihmisen koettelemuksia, sodan julmuuksia.

Rakkaus, yksinäisyys, unelmien toteutuminen tai toteutumattomuus. Mihin ihminen taipuu, kun ankarat ajat osuvat kohdalle ja miten henkinen kantti ja moraali kestää. Minulle tässä kirjassa merkityksellisintä oli juuri ihmiseksi kasvaminen kuvaus.

Kirja muistuttaa minua, että jokaisella on ”bollansa”, näkymätön haamu, ulkopuolinen uhka, joka testaa ihmistä, ja voi auttaa hänet kasvamaan parhaaksi versioksi itsestään, jos niin on tarkoitettu.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja on Pajtim Statovci: Bolla.”

Kari Tahvanainen

26.10.2020

Biisi: Yö: Rakkaus on lumivalkoinen (S. Jussi Hakulinen)

Poimintoja Pohjois-Karjalan Numismaatikkojen juhlakirjasta

 

PK Numis toimii - raha kiehtoo

Pohjois-Karjalan Numismaatikot 1971 - 2020 

Toimittanut Kari Tahvanainen

Poimintoja juhlakirjan sisällöstä 

“Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset perustamme tällä sopimuskirjalla Pohjois-Karjalan Numismaatikot nimisen yhdistyksen, ilmoitamme liittyvämme sen jäseniksi ja hyväksymme sille seuraavat säännöt. ...

Joensuussa 7. marraskuuta 1970. Kauko Hämäläinen Tuotantopäällikkö Joensuusta, L.S. Quist Metsänhoitaja Joensuusta. B-E. Saarinen Pankinjohtaja Joensuusta. Olavi Koskinen Ylilääkäri Joensuusta, Pekka Kärkkäinen Varatuomari Joensuusta.” 

“Yhdistyksen tehtävänä on edistää numismaattista harrastusta ja tutkimusta sekä kohottaa numismaattisen tiedon tasoa.” 

Yhdistysrekisteriin yhdistys merkittiin 25.2.1971. Yhdistyksen ensimmäisessä vuosikokouksessa maaliskuussa oli paikalla kaksikymmentä jäsentä. Yhdistyksen ensimmäisen johtokunnan kokoonpano oli seuraavanlainen. Puheenjohtajana Kauko Hämäläinen, sihteerinä Viljam Lankinen, varsinaisina jäseninä Reino Hyvönen, Olavi Koskinen ja Lauri Quist, varalla Aarne Mustala ja Toivo Niiranen. 

6.11.1971 Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry. liittyi Suomen Numismaatikkoliiton jäseneksi. 20-vuotishistoriikissa todetaan, että ”Liitto on yhdistystämme ainoastaan 2 viikkoa vanhempi katto-organisaatio. Liittymällä liittoon saavutimme kaikki ne edut, joita tarjotaan jäsenyhdistyksille.” 

Järjestäytynyt numismaattinen toiminta saattoi alkaa kaikessa laajuudessaan Pohjois-Karjalassa. Mutta maakunnallisen numismatiikan juuret ovat jo 1800-luvulla. Joensuulainen raatimies Simo Hirvonen oli innokas numismaatikko. Samoin oli tuupovaaralainen Matti Vänskä. Vuodesta 1963 numismaatikot toimivat rekisteröimättömän kerhon puitteissa; aluksi Joensuun Numismaatikot, sittemmin Pohjois-Karjalan Numismaatikot.  

Pohjois-Karjalan Numismaatikot juhlii nyt 50-vuotistaivaltaan, jolla on vankat juuret historiassa. Edellä olleet lainaukset ovat juhlakirjastamme PK Numis toimii - raha kiehtoo. Pohjois-Karjalan Numismaatikot 1971 - 2020, jonka on toimittanut Rajan Rahan päätoimittaja, tietokirjailija Kari Tahvanainen. 

Juhlakirja koostuu perinteisestä historiakatsauksesta, mutta sen ohessa teoksessa päästään tutustumaan ahkeriin ja monipuolisiin numismaatikoihin ja keräilijöihin lähikuvassa. 

Historiakatsaus perustuu huolella koottuun yhdistyksen arkistoon. Vuosittaiset toimintakertomukset ovat olleet pääasiallinen tiedon lähde. Väriä kirjaan tuovat myös jäsenkirjeet ja pöytäkirjat. Niissä näkyy kunkin aktiivisen toimijan henkilökohtainen kädenjälki. 

Peruspilareita toiminnassa ovat alusta asti olleet kuukausittaiset kerhoillat. Aluksi niitä pidettiin KOP:n lounashuoneella Siltakatu 10 A:ssa Joensuussa. Nykyisin kokoonnutaan seurakunnan kerhohuoneella Rauhankadulla hautausmaan kainalossa. Kerhoilloissa on pidetty huutokauppoja ja kuunneltu esitelmiä ja niin tehdään edelleen. Historiikista löytyvät maininnat melkein kaikista vuosikymmenten varrella pidetyistä esitelmistä. 

Muita peruspilareita ovat olleet rahanarviointi-illat ympäri maakuntaa, rahanäyttelyt ja keväiset kokousmatkat Kiteelle. Samoin yhteistyö Suomen Numismaatikkoliiton kanssa - liiton kevät- ja syyskokouksissa on ollut aina edustus Pohjois-Karjalan Numismaatikoista. 

Alkuvuosina yhdistykseen kuului 35 jäsentä, enimmillään 250 jäsentä, ja nykyisin jäsenmäärä on 170 jäsenen tienoilla. 

PK Numis toimii -raha kiehtoo -kirja jatkuu vuonna 2010 perustetun Rajan Raha -lehden tarinalla. Siinä käydään läpi lehden jokainen vuosikerta. Lehti syntyi yhdistyksen tiedotuskanavaksi ja haasteeksi valtakunnantasollekin. Entisestä jäsenkirjeestä tuli elävä ja monipuolinen lehti. Sen merkittävin artikkelisarja on ollut tohtori Raimo Vänskän Maakuntamme alueita ja kuntia, joka kertoi historiallisista rahalöydöistä Pohjois-Karjalassa. Lehti ilmestyi aluksi kuudesti vuodessa, nykyisin se ilmestyy neljästi vuodessa. 

Pohjoiskarjalaiset numismaatikot ovat olleet kautta vuosikymmenten hyvin esillä myös lehdistössä, niin maakunnassa kuin valtakunnallisestikin. Lehdistökatsaus perustuu Raimo Vänskän lehtileikekokoelmaan. Myös Numismaatikko-lehdessä olleista pohjoiskarjalaisten numismaatikoiden artikkeleista on kirjassa luettelo. 

Merkittävän elämäntyön niin Pohjois-Karjalan Numismaatikoissa kuin Suomen Numismaatikkoliittossakin tehnyt Raimo Vänskä avaa näkymiä numismatiikkaan ja historiaan Lastuja 50-vuotistaipaleelta -artikkelissaan. 

“Kohti huomista. Monet kokevat harrastuksensa elämänlaadun tekijäksi. Yhdistyksemme jäsenissä on useita nuoria. Heidän kauttaan harrastus välittyy seuraaville sukupolville. Veteraanisukupolven jäsenet ovat luoneet perustan yhdistyksemme työlle. He ovat koonneet konkreettista kulttuuriperintöä ja tallentaneet sitä seuraaville sukupolville. Kiitollisin mielin muistamme heitä. Tänään numismatiikka tarjoaa lähes rajattomat vuorovaikutus- ja toimintamahdollisuudet. Tästä on hyvä jatkaa. Onnea ja menestystä kiintoisan ja aina ajankohtaisen harrastuksen parissa.” 

- Raimo Vänskä päättää artikkelinsa näihin terveisiin.  

Juhlakirja huipentuu henkilöesittelyihin. Kahdeksassa artikkelissa numismaatikot ja keräilijät kertovat harrastuksestaan. Olavi Koskisen elämäntyöstä numismatiikan parissa kirjoittaa Ahti Ilvonen. Timo Ruotsalainen puolestaan muistelee Eero Kervisen toimintaa numismatiikan parissa. Ambomalla lähetystyöntekijänä toiminut Ambo Ekinä tunnettu Kervinen kirjoitti niin numismaattisia artikkeleita kuin piti numiskerhoakin nuorisolle. 

Ahti Ilvonen kertoo artikkelissaan omasta keräilytaipaleestaan. Helsinkiläistynyt juristi Mikko Makkonen kertoo Keräilyn lumoissa -artikkelissaan erittäin monipuolisesta keräilyharrastuksestaan sanoin ja kuvin. Luxemburgissa asuva Juha Marienberg kirjoittaa Keräilykärpänen puree -artikkelissaan siitä, kuinka hänestä tuli numismaatikko ja keräilijä. 

Heikki Arppi luotaa artikkelissaan Timo Ruotsalaisen keräilyn juuria ja laajuutta kuten myös numisjärjestötoimintaa: Timo Ruotsalainen aloitti keräilyn äitinsä kioskikassoista.Juha Pöllänen kirjoittaa eurokolikkokeräilystä. Lähikuvat päättää Oulun Numismaattisen Kerhon puheenjohtaja Pekka Alatalo, joka muistelee yhteyksien muodostumista Oulusta Joensuuhun numismatiikan merkeissä. 

PK Numis toimii - raha kiehtoo -teoksen viimeinen artikkeli liittyy 50-vuotisjuhlapäivän tapahtumiin 24.10. Kimmelissä. Heraldikko Petteri Järvi, Suomen Numismaattisen Yhdistyksen puheenjohtaja, esittelee Pohjois-Karjalan Numismaatikoiden uuden vaakunan. Vaakuna on myös juhlakirjan kansikuvana. 

Kirjan kuvituksesta vastaavat pääosin Raimo Vänskä ja Kari Tahvanainen. Kirjan taitosta vastaa PunaMusta-painotalossa graafikko Heidi Nissinen ja painotyöstä kirjapaino PunaMusta. Juhlakirja ilmestyy joulukuun alussa. 

Juhlakirjan sisällön perusteella voi todeta lopuksi, että Pohjois-Karjalan Numismaatikoista on tullut vuosikymmenten saatossa monipuolinen keräilijöiden alueellinen yhdistys. Numismatiikan lisäksi kerätään mitä erikoisimpia kohteita. Kaikkea yhdistää innostus ja kiinnostus keräilyyn, historian valottamiseen. 

Kari Tahvanainen

24.10.2020 Hotelli Kimmel, Joensuu

Rutto on täällä jälleen

 Kirja-arvio

Rutto on ajaton klassikko, erityisesti korona-aikaan

Albert Camus

Rutto

suom. Juha Mannerkorpi,

suomennoksen tarkistanut Jukka Mannerkorpi

Otava, 1985, 414 s. 

Albert Camus´n Rutto tuntuu hyvin ajankohtaiselta näin korona-aikaan. Romaani ilmestyi vuonna 1947 ja suomennettiin jo seuraavana vuonna. Juha Mannerkorpi oli suomentaja, ja tarkistetun käännöksen on sittemmin tehnyt Jukka Mannerkorpi. 

Tapahtuu kuvitteellisessa Oranin kaupungissa Euroopassa 1940-luvulla. Rottia alkaa kuolla roppakaupalla kaupungin kaduille ja viemäreihin. Rutto on tullut kaupunkiin. Kaupunki eristetään ja alkaa pitkä piina. Tohtori Bernard Rieux´n tutkimuksia, voisi sanoa. Lääkäri kuvailee epidemian etenemistä ja taistelua sitä vastaan. 

Kirja on kirjoitettu toisen maailmansodan jälkitunnelmissa. Tulee mieleen, miten verisen sodan vaikutus näkyy kirjassa. Onko kirjassa sodan vertauskuvallisuutta. Esimerkiksi rottalaumat voisivat kuvata valtaan nousseita natseja. Kirjassa käydään toista vuotta kestävän epidemian vaiheet ja kuvataan erilaisten ihmisten suhtautumista ja mukautumista siihen. Aivan samanlaisia vaiheita on kuultu nyt koronapandemiankin aikaan. 

Mika Waltari kirjoitti Sinuhe Egyptiläisen samanlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, kesällä 1945. Kuva maailmasta on synkkä, sodan väsymys ja pettymykset näkyvät Sinuhen kautta. 

Rutto on yli 400 sivuinen teos. Sivullinen on siihen verrattuna tiivis ja lyhyt romaani. Ja Sivullisesta kyllä pidin enemmän. 

Albert Camus palkittiin vuonna 1957 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. 

Kari Tahvanainen

16.10.2020 

Tarton rauhan 100-vuotispäivänä

Kolumni

Kuva: Albert Edelfelt: Maaherra. 1899

 

Tarton rauhasta sata vuotta 

Meillä jokaisella on oma historiamme, jonka varrella on syntynyt myös ystävyys- ja tuttavuussuhteita ihmisten kanssa, ihmisten jotka ovat arvokkaita jo sinällään. 

Sosiaalinen media on luonut mahdollisuuden pitää yllä ja herätellä koko elämämme aikana syntyneitä suhteita, kutsua kavereiksi vanhoja lapsuuden ja nuoruuden kavereita ja tuttuja.

Mutta entäpä sitten. Nuorina on oltu intohimoisina monissa yhteiskunnallisissa liikkeissä. Nuorisojärjestöissä, ystävyysseuroissa, puolueissa. Elämänkulussa itse kukin on muodostanut omaa maailmankatsomustaan eteenpäin. Elämänkulkuun ja persoonallisuuden kehitykseen kuuluu asioiden arvioiminen uudelleen ja uuden oman elämännäkemyksen muodostaminen. 

Seurauksena on muun muassa poliittisten näkemysten muuttuminen, puoluejäsenyyksien muuttaminen, koko jakautuneen puoluemaailman ulkopuolle jättäytyminen. Kaikki ovat demokraattisen Suomen yhteiskunnan takaamia mahdollisuuksia. Yhteiskunnallisesti aktiivisten entisten nuorten valinnat ovat arvokkaita, jokainen yksilö on ne tehnyt omassa ainutkertaisessa elämässään, ja tuonut ne myös julki demokraattisessa Suomessa.Siinä on Suomen yhteiskunnan voima. 

Sosiaalinen media on nykyisin keskeisessä roolissa ihmisten kanssakäymisessä ja sosiaalisten roolien ja ryhmien muodostumisessa. Valitettavasti sitä käytetään yhä enemmän  oman ”oikean kuplan” arvojen ja ihmissuhteiden hallinnointiin. Olet vääränlainen ja arvoton ihmisyksilö, jos et ole samaa mieltä kanssamme. Kanssamme tarkoittaa usein sitä, että on vannottava yhteisen vanhan poliittisen perinteen, puolueen, ideologian, muistojen, nimeen. 

Se ei ole oikein. Se kertoo muun muassa toisten ihmisten manipulointia harjoittavien ihmisten ylivallan tavoittelusta ajasta toiseen. Se kertoo myös inhimillisen empatian puutteesta aikoinaan totalitarismia kannattaneiden yksilöiden mielessä. Arkisimmillaan se kertoo vanhan epämääräisen ”edistyksellisyyden” uusintamisesta. Osaltaan se on inhimillistä, niin minäkin teen kevyen aivopesun tuotteena, aikoinaan nuorena taistolaisena. Sama pätee muihin ajan aatteisiin elämässämme. 

Oikein olisi pitää ystäväpiirissä eri tavalla ajattelevia kasvinkumppaneita, ihmisiä ainutkertaisen elämämme varrelta. Kunnioittaa toisia ihmisiä ihmisinä sinällään. 

Nykyisin puhutaan somekuplista. Punavihreä kupla on yksi niistä. On vain yksi totuus – jota ei oikeasti ole. 

Ketään ei pitäisi tuomita demokraattisessa Suomessa sen perusteella, että hän on ajatellut uudelleen yhteiskunnallisia näkemyksiään. Ja päätynyt sen perusteella johonkin uuteen positioon, kansalaisena, tekijänä, ajattelijana. 

Monet ystävyyssuhteet ovat viime vuosikymmenillä loppuneet, kun en ole ollut samaa mieltä. Se on surullista ja vastoin kaikkea syvää inhimillisyyttä. Se ei ole kaukana vanhoillislestadiolaisuudesta; lestat katkaisevat kaikki yhteydet uskonlahkon jättäneisiin ihmisiin, omiinsa. Sellaisia ovat nämä "toverit".

Kerran kirjoitin tästä runonkin: 

Ihminen

ei ole 

puolue

Yksi elämän suurimista suruista on ollut tällaisten ihmissuhteiden tuhoutuminen. Kun en enää usko samaan uskoon. Uskon omaan näkemykseeni. Surua ei voi kuvata sanoin. Koko aikuiselämän muodostuminen. 

En yhtään ihmettelisi jos liittyisin vielä kaikesta huolimatta johonkin puolueeseen, yhteiskuntatieteilijänä. Esimerkiksi Kokoomukseen. Vastuunkantajaan isänmmaame vaiheissa ja tulevaisuudessa. Aleksander Stubbin hengessä. Sotavankiperheen lapsena, vennamolaisessa hengessä. Ylpeänä mutta nöyränä kuten isäni. 

Tarton rauhan päivänä 2020

Kari Tahvanainen

YTM, kirjailija, toimittaja

PS. Kirjoitin tämän alun perin kulttuurikolumniksi Karjalan Heiliin. Mutta enpä rohjennutkaan lähettää. Suomettuneessa Suomessa. Kirjoitan jostain toisesta aiheesta sen kolumnin. Ja näivettyvään Karjalaiseenhan kolumnit eivät enää kelpaa.

Savolaista jännitystä ja historiaa maan nielemänä

Kirja-arvio

Marja-Sisko Aalto

Maan nielemät

Icasos, 2020, 208 s.

Savolaista jännitystä ja historiaa maan nielemänä

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Sateiseen syysiltaan sopii luettavaksi värikäs savolainen dekkari. Marja-Sisko Aallon uunituore jännitysromaani Maan nielemät vie mukanaan savolaisiin maisemiin ja Kuopion poliisilaitokselle.

Ihan alkumetreillä Herkko Koskinen juoksee henkensä edestä metsässä, ja katoaa. Herkko on herkkä nuorimies, jota on koulussa kiusattu nössönä. Hän on mieltynyt pukeutumaan naiseksi eli tuntee vetoa myös transvetisismiin. Siitäkös kiusaaminen vain yltyy. Ja aikuisenakin se jatkuu, pahoin seurauksin.

Hulukonmäen Jööranni, toinen nuorimies, sotamies Ruotsi-Suomen viimeisinä vuosina 1806 aikoihin Savossa, kokee myös karmean kohtalon. Jokin yhdistää näitä kahta kohtaloa. Sitä alkavat nyt selvittää tutut dekkarihahmot, poliisit Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen. Muistetaan Aallon aiemmista dekkareista, että Aatu Savolainen on hillitön kahvin kittaaja. Henkilöt ovatkin värikkäitä ja lämpimällä otteella kirjoitettuja. Pastori Perkiö, arkeologiaan perehtynyt epävirallinen salapoliisi, yhtyy tutkimuksiin. Mitä sitten seuraakaan, se jää lukijan selvitettäväksi.

Kuopiolainen pappi Marja-Sisko Aalto aloitti kaunokirjallisen kirjailijan uransa vuonna 2013 teoksella Murha tuomiokapitulissa. Sittemmin häneltä on ilmestynyt Tappavaa lunta, Ikoni, Korppi ja Timantti.

Aallon teoksissa yhdistyy mielenkiintoisesti historiallinen aines ja nykyaika, kuten myös tasa-arvon kysymykset. Syvälle historiaan, ja usein nimenomaan Savon historiaan, sukeltavat tarinat ovat kiehtovaa luettavaa.

Niinpä jäämme odottamaan jo seuraavaa jännitysromaania. Kannattaa odottaa.

Kari Tahvanainen

kirjailija, YTM

8.10.2020

Kun maakunnan ykköslehti poisti kaikki menot sivuiltaan

 Mielipide

Kun maakuntalehti poisti kaikki menot ja meiningit Aina on tilattu kahta lehteä: Karjalainen ja Helsingin Sanomat. Tästä kuvasta näkee, että pääkaupunkiseudun tapahtumat tiedämme tasan tarkkaan.

Karjalaisessa ei ole nykyisin sanaakaan maakunnan menoista, menovinkkejä. Maksamme suunnilleen saman summan vuosittain kummastakin printtilehdestä digioikeuksineen. Historiasta muistamme, että kaikki kotimaakuntamme Pohjois-Karjalan menot ja tapahtumat, teatterit ja elokuvat, ovat olleet aina Karjalaisen sivuilla säntillisesti listattuina. Tapahtumajärjestäjille kyse on lähes katastrofista. Yleisö ei saa tietoa tapahtumista. Painettu lehti on edelleen ensisijainen tietolähde tapahtumista ja kulttuurista. En ymmärrä, mistä kiikastaa. Toivottavasti asiaan saadaan pian korjaus. Lehdistö on tiedon jakamista varten.

Kari Tahvanainen

26.9.2020

Kolme vuosikymmentä sitten Joensuussa autettiin Liettuaa

Kolumni

Kolme vuosikymmentä sitten Joensuussa autettiin Liettuaa

Suomi - Liettua -seuran kunniajäsenenä huomasin ajatusteni palaavan tärkeisiin aikoihin. Liettua oli vapautumassa neuvostovallasta. Lääkintäapua Liettuaan -projekti. 

Olin vähän aiemmin käynyt Vilnassa mikrokirurgian klinikalla tutustumassa toimintaan. Yksi aiemmin ystävyyskaupunki Vilnasta Joensuussa käyneistä lukiolaisista oli siellä harjoittelemassa. Perustimme Joensuussa Lääkintäapua Liettuaan -pjojektin sanomalehti Karjalaisen päätoimittaja Pekka Sitarin (kuvassa) johdolla. Keräsimme sairaalatarvikkeita aikamoisen kontillisen. Arvo Puhakka silloisena rekkamiehenä hoiti logistiikan. Juuri itsenäistyneeseen Liettuaan meni rekka-autollinen lääkintätarvikkeita kansainvälisen Punaisen Ristin suojeluksessa. Niitä tarvittiin. 

Päätoimittaja Sitari ei jäänyt paikalleen, hän ja vaimonsa Kaija olivat mukana Liettuassa ihmisketjussa puolustamassa Liettuaa. Se siitä päätoimittajien esimerkillisestä toiminnasta. Arnas Berzanskis, tuleva lääkäri, se harjoittelija, oli yksi ystävyyskaupunkimatkalla Joensuussa olleista. Siitä alkoi hyvä tarina. Lukiolaisista tuli akateemisia ihmisiä eri mantereille ja eri maihin.

Kaiken kaikkiaan, Karjalaisen päätoimittaja vaikutti yhteiskunnassa ja Euroopassa koko voimallaan. Sellaisen toivoisi jatkuvan. 

"Maaliskuussa 1990 Liettua julistautui ensimmäisenä neuvostotasavaltana itsenäiseksi. Neuvostoliitto yritti tukahduttaa itsenäisyysliikettä muun muassa talousboikotilla ja viimein 13. tammikuuta 1991 valtaamalla Vilnan televisiokeskuksen, jossa 14 ihmistä sai surmansa. Venäjän presidentti Boris Jeltsin tuomitsi hyökkäyksen ja Venäjä tunnusti Baltian maat itsenäisiksi 7. syyskuuta 1991." - Wikipedia -

Olemme merkkivuosien äärellä.

Joensuun seudun Donelaitis-seuran historiaa

Kari Tahvanainen

Joensuun seudun Donelaitis-seura - Liettuan ystävät ry:n kunniajäsen 

14.9.2020 

Becoming – luovan elämän tarina USA:n ensimmäisestä naisesta

Kirja-arvostelu

Michelle Obama

Minun tarinani

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Otava, 2018, 511 s.

Becoming – luovan elämän tarina USA:n ensimmäisestä naisesta

Vuonna 1964 Chicagossa syntyi Michelle Robinson -niminen tyttö köyhään värilliseen perheeseen. Isä työskenteli kaupungin jätevedenpuhdistamolla ja äiti hoiti kotona tyttöä ja tämän vanhempaa veljeä Craigia. Perheessä uskottiin koulutukseen eteenpäin vievänä voimana. Rahaa säästettiin, että lapset pääsisivät lukioon, ja sen jälkeen yliopistoon. Perhesiteet olivat vahvat.

     Michelle Robinsonista tulee huippuyliopiston käynyt liike-elämän juristi. Lakiasiaintoimistoon tulee kesällä harjoittelijaksi nuori oikeustieteen opiskelija Barack Obama. Nuoret rakastuvat ja siitä alkaa uskomaton elämäntarina, joka vie pariskunnan ja heidän kaksi tytärtään kahdeksaksi vuodeksi Valkoiseen taloon. 

     Värikäs ja hyvin kirjoitettu omaelämäkerta päättyy taas yhteen elämänmatkan, becoming, vaiheeseen, jossa Barack Obaman toinen presidenttikausi päättyy ja on aika lähteä jatkamaan matkaa ”siviiliin”. Tyttäret ovat siinä vaiheessa kasvaneet jo niin, että teini on vielä lukiossa, mutta vanhempi tytär on välivuodella Kolumbiassa, näkemässä maailmaa.

     Elämänkerta on paitsi kertomus sosiaalisesta noususta ja värillisten aina ongelmallisesta asemasta amerikkalaisessa yhteiskunnassa, ennen kaikkea kertomus kasvusta kohti itsevarmuutta ja uskoa tulevaisuuteen. ”Olenko minä tarpeeksi hyvä?”Alkupuolella toistuvat ajatukset siitä, onko minusta mihinkään, pystynkö minä siihen. Perheenäidin, uranaisen ja poliitikon vaimon elämä ei paljon poikkea tavan ihmisen elämästä. Sitä Michelle Obama kuvaa elävästi ja luo samalla aikakautensa kuvaa. Kirja on jaettu kolmeen osaan: Minuksi, Meiksi, Enemmäksi. Epilogissa käydään lopuksi läpi vallanvaihtoseremoniat.

     Mieleen jäi erityisesti ensimmäisen naisen jatkuva huoli tyttöjen ja vähemmistöjen lasten koulutusmahdollisuuksista. Hän edistää niitä arvovallallaan ei pelkästään Yhdysvalloissa vaan ympäri maailmaa. Kannustaminen opiskelemaan ja positiivisen palautteen antaminen nousee keskeiseksi voimavaraksi keskusteluissa lasten ja nuorten kanssa. Ihan YK:n tavoitteiden mukaisesti. 

     ”Minulle sana becoming tämän teoksen alkuperäisessä nimessä ei tarkoita määränpäähän pääsemistä eikä tietyn tavoitteen saavuttamista. Näen sen pikemminkin eteenpäin suuntautuvaksi liikkeeksi, keinoksi kehittyä, keinoksi kurkottaa lakkaamatta kohti parempaa minää. Matka ei pääty milloinkaan. Minusta tuli äiti, mutta minulla on silti paljon opittavaa lapsiltani ja paljon annettavaa heille. Minusta tuli vaimo, mutta sopeudun edelleen nöyrästi siihen, mitä merkitsee rakastaa aidosti toista ihmistä ja elää yhdessä hänen kanssaan. Minusta on tietyssä mielessä tullut vaikutusvaltainen ihminen, mutta silti on hetkiä, jolloin olen epävarma tai minusta tuntuu, ettei minua kuunnella.”

Tämän elämänkerran jälkeen kannattaa lukea myös Barack Obaman muistelmateos Unelmia isältäni. Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä. (Otava, 2017)

Kari Tahvanainen, 4.9.2020

Alkusanat, kymmenes Outopia-tapahtuma Outokummussa 2020

 

Outopia 2020 Avaussanat

kirjailija Kari Tahvanainen

29.8.2020 Outokumpu 

Kuva: Kari Tahvanainen 

Hyvä Outopian väki

Utopia, outo, satu, taika, rohkeus, jännitys, aarre, uni, metsä, kulta. 

Kymmenen sanaa, kymmenen Outopian teemaa, kymmenen Outopian vuotta. Siinä se on pähkinänkuoressa, kulunut vuosikymmenemme Outopian parissa. Ja matka jatkuu.

Outokummun utopiapäivillä on ollut monenmoista poikkitaiteellista ohjelmaa koko perheelle, kaiken ikäisille, siitä on lähdetty. Klovneja, jonglöörejä, sirkusväkeä, jäniksiä, kirjailijoita, historioitsijoita, nukkumatteja, valokuvaajia, trubaduureja, torvimusiikkia, viulunsoittoa, basaarikirppistä, karttakepinheittoa, aarteenetsintää, tarinoita, vuoden oudoimpia, lasten kuvataideleirejä, taidenäyttelyitä. Kaiken kaikkiaan monipuolinen on kattaus aina ollut, ja on edelleen. Nyt koronakesänä tosin pienimuotoisempana.

Henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että olen saanut olla valtakunnallisen kirjoituskilpailumme tuomariston puheenjohtajana nämä kymmenen vuotta. Tuomaroinnin on hoitanut Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin johtokunta, jonka kirjailijoista muutama on tullut aina raatiin. Lasten, nuorten ja aikuisten sarjoissa on ollut vuosittain sadasta kahteensataan työtä. Kymmenellä kerrottuna se tarkoittaa toista tuhatta tarinaa. Parisataa tarinaa on palkittukin. Kirjoittajalle on aina merkittävä ja mieleen jäävä hetki, kun hänen luova tekstinsä palkitaan. Sen olemme nähneet myös palkitsemistilaisuuksissamme. Haaveenamme on saada koottua kirja näistä kymmenestä vuodesta. Teksteistä, historiasta ja valokuvista.

Outopia perustuu yhteistyöhön eri toimijoiden välillä. Ja voinpa sanoa, että yhteistyö on toiminut todella hyvin. On ollut sopiva sekoitus suunnitelmaa ja improvisointia. Yhteistyökumppanit Outokummun Taideyhdistyksen, Ukrin ja Outokummun kaupungin kulttuuritoimen ohella ovat vaihdelleet vuosittain, ja se kertoo elävästä Outokummusta. Outokummun Taideyhdistys täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Suuret onnittelut yhdistykselle.

Aloitimme Outopian siihen aikaan, kun kulttuurisihteerinä oli kaikkien tuntema Maarit-Hämäläinen Koljonen. Suurkiitos hänelle tuesta ja työstä Outopian eteen. Sitä työtä ovat nyt jatkaneet kulttuuriohjaajina Anneli Mahlamäki, Mari Kortelainen ja Werne Tanskanen. Suurkiitos heille ja Outokummun kulttuuritoimelle. Ja samalla suurkiitos Outopian keksijälle, Anja Karhapäälle. Ilman hänen luovaa ideaansa ei olisi utopiapäiviä.

Tästä on hyvä jatkaa toiselle vuosikymmenelle. Utopia jatkuu, kuten jatkuu elämä koronapandemian jälkeen. Kiitos meille kaikille.

Tervetuloa Outopiaan!

Korona siirsi 21. Joensuun kirjallisuustapahtuman vuodella eteenpäin

Kuvia vuoden 2019 Joensuun kirjallisuustapahtumasta. Kuvaaja: Kari Tahvanainen 

Tiedote 10.8.2020

Tapahtuman työryhmä ilmoittaa pahoitellen, että Joensuun kirjallisuustapahtumaa ei voida järjestää tänä syksynä koronavirusepidemian epävarman tilanteen vuoksi. Pitkän harkinnan jälkeen siirtäminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi, sillä haluamme taata esiintyjille, yleisölle ja työntekijöille turvalliset olosuhteet.
Tapahtuman tälle vuodelle suunniteltu ohjelma esiintyjineen siirretään mahdollisuuksien mukaan vuodella eteenpäin. Uusi ajankohta on 17.–19.9.2021.

- Lisbe Svahn, kirjallisuustapahtuman koordinaattori

***

PS. Joensuun kirjallisuusviikon yritämme järjestää pienimuotoisena. Viikon ohjelma tulee Ukrin sivuille www.ukri.net

- Kari Tahvanainen, kirjallisuusviikon koordinaattori

Odotus. 

Professori Yrjö Sepänmaa ja loppusanat. 

Kustantaja Touko Siltala ja päivän juontaja Ulla Vaarnamo. 

Kirjailjia Johanna Sinisalo äänessä. 

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton juhlallinen vastaanotto Pielisjoen linnassa. 

Kirjailija Tuula-Liina Varis avaamassa päivää konservatoriolla. 

Karjalaisen kuvaaja Niko Jouhkimainen hommissa. 

Ystäväni Rasputin - me kaksi pyhää houkkaa

Kirja-arvio

Ystäväni Rasputin - me kaksi pyhää houkkaa 

Grigori Rasputin (Kuvat: Wikipedia) 

Rasputin on yksi Venäjän historian kummajaisista. Pyhä houkka joka sai Pietarissa tsaarin hovin ja hallituksen sekaisin ensimmäisen maailmansodan aikoihin. 

J.P. Koskinen on historiallisessa romaanissaan Ystäväni Rasputin (WSOY, 2013) luonut kertojaksi orvoksi jääneen Vasili-pojan, jonka Rasputin on ottanut hoiviinsa. 

”Vasjaseni, poikaseni, Jumalan pesästä pudonnut!

Mitä kuulet, mitä näet, sen sydämeesi painat.

silmät minun silmilläni, korvat minun korvillani!

Eo ole synti suuri, jos vähän hunajaa maistat,

kunhan et putoa purkin pohjaan. 

Vasjaseni, poikaseni, Jumalan pesästä pudonnut!” 

Orvoksi jäänyt Vasili-poika pääsee Grigori Rasputinin hoiviin. Hänestä kasvaa pyhä Vasili. Fiksua poikaa käytetään muun muassa vakoojana ja sanansaattajana. Hän ystävystyy tsaariperheen kanssa. Osallistuupa hän kommunistien vallankumukseenkin. Elämänkäänteitä riittää, siitä Koskinen pitää huolen. Kirjan aikajana yltää kesästä 1914 aina toisen maailmansodan aikoihin. 

Historiankirjat kertovat, että Rasputin oli Luojan houkka, pyhä mies, pyhä Grigori. Rasputin oli mystikko ja profeetta, kansanparantaja. Hän pääsee tsaarin hovin piiriin aluksi siksi, koska onnistuu pysäyttämään verenvuototautia sairastavan kruuninperijä Aleksein verenvuotokohtaukset. 

Aleksei Nikolajevitš Romanov

”Tsaarin hovissa oli aina ollut pyhä mies, milloin Johannes Kronstadtilainen, milloin houkka Mitja, milloin monsieur Philippe, onnettomien rohtojen kehittäjä. Anastasia oli kertonut, kuin Aleksandra uskoi Jumalan huolehtivan heistä lähettiensä välityksellä. 

Philippe ja Johanne olivat jo kuolleet, Mitja-houkka joutunut epäsuosioon, jäljellä oli vain Grigori, joka oli alkanut väsyä. Vaikka Jumalan lähettiläänä oleminen näytti pottavan ihmisen loppuun, en välittänyt siitä. Jos se oli uhraus, joka tarvittiin siihen, että saisin olla hovissa, että minua kaivattaisiin ja kunnioitettaisiin siellä kuten Grigoria, olin valmis.” 

Keisarinna ja tyttäret. Keisarinna Aleksandra edessä, muut vasemmalta oikealle: Olga, Tatjana, Anastasia ja Maria Romanova.

Rasputinin rooli muuttuu vuosien kuluessas monipiippuiseksi ja hänestä tulee lopulta poliitikkojen ja kirkon silmissä pahan lähettiläs. Tsaarin hovi ja maan hallitus ovat sekaisin. Rasputin vastustaa menossa olevaa sotaa. Hänet on tapettava. 

”- Yritit puhua järkeä? Hyvä Jumala, kaikki Venäjän ministerit pelkäävät häntä ja sinä menet ja suututat hänet. Olisinpa voinut nähdä sen. … - Niin. Ystävämme on kyllä omintakeinen, tiedetäänhän se. Mutta ilman häntä Aix ei olisi selvinnyt, ei näin pitkään. Eikä Aljoshenka. Silti, joskus mietin pitkään, no, mitäpä siitä. Kaikki menee, kuten jumala tahtoo. Kenen osa on kärsiä, se kärsii.” (Tsaari Nikolai II keskustelee Vasilin kanssa.) 

Nikolai II, Venäjän keisari, Puolanmaan kuningas ja Suomen suuriruhtinas

Tuleeko kertojaminä Vasilista todella Pyhä Vasili, Rasputinin oppien seuraaja. Siitä voi lukija itse ottaa selvää lukemalla tämän mainion historiallisen  romaanin. 

Huhut ovat väittäneet 2000-luvulle asti, että tsaariperheestä jäi joku henkiin. Perhe murhattiin kommunistien toimesta Jekaterinburgissa Ipatjevin talossa heinäkuussa 1918. Siihenkin Ystäväni Rasputin ottaa kantaa. 

J.P. Koskinen

Ystäväni Rasputin

WSOY, 2013. 355 s. 

C Kari Tahvanainen, 2020 

Rokkiviikolla 2020

Kolumni

Rokkiviikolla 2020 

Kuvat ovat Ilosaarirockista 2012. Kuvaaja Kari Tahvanainen

Alussa oli rokki, rockrieha ja rokkarit. Oli kesä 1971. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa tuon jälkeen rokkiriehoja ei Joensuussa ole. Koronavirusepidemia muutti kaiken. Mutta muistoja se ei ole vienyt, päinvastoin. Nyt on ainutlaatuinen kesä muistella tähänastista. Vaikkapa sitäkin, kun ukkonen lopetti Ilosaarirockin kerran kesken kaiken.

Ilosaarirockista ja Ilovaarirockista on koottu kansien väliin muutama kirja. Ja tietoahan löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta enemmänkin.

Vuonna 1991 ilmestyi juhlajulkaisu Ilosaarirock 20 vuotta!  Päätoimittajana oli Juha Leinonen. Laulurinteelle siirtyneen Rokin bändiesittelyjen lisäksi julkaisussa oli luettelo kaikista  siihenastisista esiintyjistä ja muisteluksia Ilosaaresta aina 1940-luvulta lähtien. Kaupunginjohtaja Aaro Heikkilä toivotti poppareille menestystä ja vakaata taloutta. Itse esittelin julkaisussa liettulaisen Veto Bank -bändin. Joensuun Popmuusikoiden lehteä painettiin 40000 kappaletta, joten luulisi että sitä löytyy edelleen.

Rokin kolme vuosikymmentä. Ilosaarirockin juhlakirja 2001 onkin sitten jo tukeva satasivuinen elävä historiikki. Janne ”Rysky” Riiheläisen toimittama teos esittelee suuren määrän festivaalin tekijöitä ja vaikuttajia vuosikymmenten varrelta. Samoin äänessä on solisteja Jarkko Martikaista myöten. Festivaalin esiintyjät vuosittain on listattu säntillisesti. Ilosaarirockia tekijöiden kokemana valaisin artikkelissani Jännä katras, joka perustui gradututkimukseeni. Värikäs teos täynnä tiukkaa tekstiä ja valokuvia.

Ilosaarirock. 40 vuotta tarinoita. Mustakantinen Olli Sorjosen tomittama teos ilmestyi 2011. Teos on siitä mielenkiintoinen ja erikoinen, että siinä keskitytään siihen olennaiseen, joka Ilosaarirockiin liittyy: muistoihin, tarinoihin, hetkiin, tärkeisiin fiiliksiin. Niistähän Ilosaarirockin legenda on syntynyt ja elää edelleen. Teoksessa edetään vuosi vuodelta ja vuosikymmenkatsauksin. Valokuvat rytmittävät ajan rientoa. Mainio teos.

”Joensuun rokkitrilogian” kolmas kirja on Hannu ”Heavy” Tikkasen toimittama Ilovaarirock. Beatles-sukupolvi populaarimusiikin pyörteissä. 2015 Ilovaarirock täytti 20 vuotta ja teos kokoaakin festarin historian. Lisäksi mennään joensuulaisen rokkikulttuurin juurille 1960-luvun alkuvuosiin asti. ”Joensuu on ollut yksi aktiivisimmista paikkakunnista Suomen rock-elämässä”, kuten toimittaja toteaa. Grand Old Rockers of Joensuu on kustantanut värikkään teoksen jossa on mustavalkoinen kuvitus.

Ai niin, se ukkonen ja Ilosaarirock. 15.7.1994 lauantai-iltana meillä oli jännät paikat Laulurinteellä. Ukkonen nousi voimalla yli Pyhäselän. Vettä tuli kuin saavista ja esiintyjätelttojen kattoja jouduttiin puhkomaan, etteivät ne romantaisi. Sähköt katkesivat. Neljän Ruusun keikka peruuntui ja rokkikansa vaelsi märkänä kuka minnekin.

Näiden mainioiden kirjojen lisäksi meillä on nyt käytössämme myös  uusi tietolähde nostalgian äärelle. Sanomalehti Karjalaisen uusi digiarkisto Kaiku sisältää lehden kaikki numerot 1800-luvulta saakka. Hakusanalla Ilosaarirock avautuu lukematon määrä rokin historiaa ja nykypäivää. Ja muilla hakusanoilla lisää.

Näin koronakesänä voi myös kaivella esille omia pyhäinjäännöksiä Ilosaarirockista ja koko rokkiviikosta. Niitähän meillä useimmilla varmasti on. Katselen Ilosaarirockin Backstage-työntekijäpassiani kesältä 1988. Eletään nyt muistoissa ja odotellaan Ilosaarirockin 50-vuotisjuhlakirjaa ensi kesänä. Ja juhlarokkia.


Kari Tahvanainen 
kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 

Karjalan Heili 15.7.2020 

Turmanluoti - Metsästysreissulla sattuu ja tapahtuu

Kirja-arvio

Metsästysreissulla sattuu ja tapahtuu

Turmanluoti on viidestoista Leena Lehtolaisen Maria-Kallio -dekkari. Se on siitä erikoinen, että se on ilmestynyt kirjan ja ruusun päivänä vuonna 2018 Kirjakauppaliiton kampanjasarjassa. Kirjaa on jaettu kaupanpäälle kirjakaupoissa, kun on ostanut parillakympillä kirjoja.

Teemakirjan luonne näkyykin; tämä dekkari on vain runsaat satasivuinen, kun Maria-Kallio -dekkarit ovat yleensä sellaisia neljäsataasivuisia lukuromaaneja. Kirjan pienuus onkin pakottanut viemään murhatarinan melko suoraa tieto loppuun. Samoin kirjan ulkoasu on nuhjuinen. Ei ole ollut graafikko Markko Taina asialla, Lehtolaisen teosten kansien tekijä.

Rikoskomisario Maria Kallion Antti-puoliso päättää mennä metsästysseuraan ja hirvijahtiin. Aseenkantolupa ja pyssy hankitaan. Mutta kuinka ollakaan, hirvijahdissa tapahtuu kuolemaan johtava ampuminen. Yksi metsästysseurueen miehistä kuolee. Siinäpä pulmaa kerrakseen: kuka ampui ja ketä oli tarkoitus ampua. Nimittäin murhan tunnusmerkit alkavat nousta esille.

Poliisiperheen lapsetkin pääsevät tässä kirjassa kertojiksi. Iida joka on lukiolainen ja Taneli, joka  harrastaa taitoluistelua. Se tuo uusia näkökulmia tarinaan, laajentaa tavallaan näiden dekkarien yhteiskunnallisuutta.

Kissatkin ovat hyvin esillä, perheenjäseninä, kuten kaikissa Maria Kallio -dekkareissa. Venjamin ja Jahnukainen alkavat olla jo vanhoja, ja niinpä mietitään kissanpennun ottamista kaverista. Paljastettakoon että tuleva kissa on nimeltään Carolina.

Leena Lehtolainen
Turmanluoti
Kirjakauppaliitto & Otava, 2018, 128 s. 


c Kari Tahvanainen
14.7.2020 

Harmin paikka eli hyvä dekkari ei vanhene

Kirja-arvio

Hyvä dekkari ei vanhene

Hyvä dekkari on kuin vuosikertaviini. Tiedätte mitä tarkoitan.

Leena Lehtolainen esitteli etsivähahmonsa Maria Kallion lukijoille jo vuonna 1993 ilmestyneessä dekkarissaan Ensimmäinen murhani. Tähän mennessä Maria Kallio -dekkareita on ilmestynyt viisitoista kappaletta, uusin on Turmanluoti vuodelta 2018.

Harmin paikka on toinen Maria Kallio -sarjan dekkari ja se ilmestyi 1994. Siinä Maria Kallio on vielä auskultointia vaille valmis varatuomari. Poliisikoulu on takana ja kovasti häntä houkutellaan Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikköön, jossa hän on ollut jo kerran aiemmin. Mutta tässä romaanissa hän ratkoo kahden nuoren naisen murhatapausta asianajotoimiston työntekijänä. Ja loppuratkaisu on yllättävä.

Maria Kallio -dekkarit ovat alusta alkaen olleet yhteiskunnallisia realistisia rikostarinoita. Maria Kallio, poliisi ja juristi, on elävä hahmo, ihminen. Sitä hän on jo tässä alkukauden romaanissakin. Antin kanssa ollaan vasta menossa yhteen, kotona on heidän lisäkseen vain Einstein-kissa. Kissathan ovat olennainen osa Maria Kallio -dekkarisarjaa, arkielämää. Samoin seksuaalinen tasavertaisuus ja rokki.

Maria Kallion juuret ovat Savo-Karjalassa ja niinpä sisarukset tulevat tässäkin kirjassa sieltä käymään. Rosoisia ovat sisarusten välit, kuten elämässä usein on. Ja Pohjois-Karjalaan, kaivoskaupunki Outokumpuun, tulee sijoittumaan sarjan seuraava teos, Kuparisydän. Nimismiehen sijainen Maria Kallio ratkaisee rikoksia Outokummun ja Joensuun maisemissa.

Yhteiskunnallinen ja sosiaalinen kudos on vahvaa, sen näkee lukiessaan uudelleen tätä alkukauden Maria Kallio -dekkaria. Siksikin Maria Kallion lumo on säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet.

Leena Lehtolainen

Harmin paikka.

Tammi, 1994, 244 s.

c Kari Tahvanainen

8.7.2020

Meidän Tulisiipi - J.P. Koskisen mainio romaani

Kirja-arvio

”Kreisi boi sai siivet selkään, tyhmä luulee, niin pelkään,
lentävänsä kanteen taivaan, hulluus syynä lentovaivaan.
Tuskin näkee mitään muuta, tuijottelee aina kuuta.
Katolle jo salaa hiipi, meidän oma tulisiipi.”

Mielenkiintoinen romaani amerikansuomalaisten kohtaloista Stalinin Neuvostoliitossa. 352 sivua. Taisipa olla Finlandia-palkintoehdokkaanakin.

     Suomalaiset maahanmuuttajat Yhdysvalloissa olivat paljon tekemisissä intiaanien kanssa, heitä jopa verrattiin itsepäisyydessään intiaaneihin. Apassi Kolme Arpea onkin yksi tärkeistä aikuisista pienelle Kaarlelle.

     Charles Frost, Kaarle on minnesotalaisen amerikansuomalaisen perheen poika, jota kiinnostaa lentäminen. Charles Lindberghin tapaaminen ja nimikirjoituksen saaminen valokuvaan jäävät ikuisiksi kannustajiksi dramaattisessa tulevaisuudessa. Politrukit houkuttelevat perheen muuttamaan Neuvosto-Karjalaan ”rakentamaan työläisten paratiisia”. Stalinin vainot tuhoavat lähes kaikki. Kaarle pääsee sotien jälkeen toteuttamaan unelman, joka on suurempi kuin voi kuvitella. Mutta sen hinta on sitäkin suurempi.

     J.P. Koskinen louhii verisestä kommunismin historiasta erilaisen sankaritarinan. Suomalaiset lähtivät 1900-luvun alussa etsimään parempaa elämää Yhdysvalloista. Ja se etsintä jatkui joillakin Neuvostoliittoon, käytännössä Karjalaan. Unelmat johtivat kuolemaan ja Natsi-Saksaa vastaaville keskitysleireille. Mutta ihmisen usko ja elämänvoima saattoi joskus johtaa siinäkin järjestelmässä suuriin saavutuksiin.

     Mieleen tulee Antti Tuurin Romaani Ikitie, joka käsittelee samaa aihetta lähietäisyydeltä.

J.P. Koskinen

Tulisiipi

Like. 2020

Lindbergistä lisää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Lindbergh

c Kari Tahvanainen

Raaka-Arska toimii

Marja Björk
Raaka-Arska. Sirppisilmä
Arktinen Banaani, 2020. 272 sivua


Apteekkarimurha Helsingin Kalliossa. Agathachristiemäinen dekkari, jossa lopuksi kokoonnutaan yhteen huoneeseen paljastamaan murhaaja.

Raisua menoa, mutta myös perinpohjaista tietoa apteekkarikulttuurista ja apteekista yrityksenä. Kyllä Marja Björk osaa! Olisiko seuraava dekkari vaikkapa juristimurha Kalliossa, aika näyttää. Ainesta päähenkilössä ja kaupunkimiljöössä on. 


Kari Tahvanainen
kartsanlokikirja.blogspot.com

Taistoissa kaatuneille taiteilijoille

Taistoissa kaatuneille taiteilijoille


Niin kuin hyvin tiedetään,
on kaikkivaltias, kaikkitietävä
ja kaukaa viisas
jakanut apurahoja

Kyynelten kastelemat
taiteilijan kasvot tuulessa

Niin monta niin monta
on matkalla uupunut

Liettuan dyyneillä
poltettu ruokoristi
paloöljyn katkun muisto
tuhkasi tuulessa
aaltojen yllä


c Kari Tahvanainen

Linnunpoikaseksi

Linnunpoikaseksi

olet sinä jälleen tuleva

Kunnes viimeisenä keväänä

lennät pois

c Kari Tahvanainen, 2020