Lanua ja maalaisuutta kaivoskaupungissa

Ilman lapsuuden kirjamuistoja ja lukukokemuksia olisimme jääneet jostain tärkeästä paitsi. Niin elämää rakentava vaikutus on kirjallisuudella. ”Vasta kun löysin Tarzanin, Apinain pojan, seikkailu työntyi suoraan ulos kirjasta ja valloitti minut vastustamattomasti ja dramaattisesti.” Näin on muistellut tärkeää lukukokemustaan Muumien luoja Tove Jansson. 
Pyhäinpäivän tienoilla lapsille ja nuorille tuli kirjailijakokemuksia Outokummussa. Kirja ottaa päähän! –tapahtuman kirjailijat kiersivät kouluissa. Lapset saivat tavata niin kirjoittavan rikospoliisin Pasi Lönnin kuin Outokummussa koulunsa käyneen nuortenkirjailijankin, Terhi Rannelan. Kirjailijat hakivat vierailuilla myös palautetta nuorilta lukijoiltaan. 
”Joskus kirjat voivat suojella lapsia ja nuoria. Hyvät kirjat antavat mahdollisuuksia unelmoida, miettiä toisenlaisia tulevaisuuksia, jopa paeta arjen ikävyyksiä. Lapsuus ansaitsee elämänvaiheena enemmän arvostusta. Lasten ja nuorten kirjallisuuden edistäminen tukee lapsuuden ja nuoruuden arvostusta.” Näin totesi tervehdyksessään suojelijamme lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. 
”On tärkeää välillä pysähtyä ja rauhoittua, ja kirjan ääressä se onnistuu.” Psykologi Kaisa Näkkilä muistutti myös  yhdessälukemistuokioiden merkityksestä. Kun aikuinen lukee lapselle ääneen, lapsi oppii tunnistamaan erilaisia tunteita, surua, iloa. Paneelissa esitettiin uusia ulottuvuuksia lukuhetkiin; lapsi saa kyllä ilmaista tunteitaan menemällä vaikka sängyn alle kuuntelemaan hurjaa satua. 
Lasten- ja nuortenkirjallisuutta, lanua, ei aina arvosteta samalla tavalla kuin aikuiskirjallisuutta. Se näkyy niin kustantajan suhtautumisessa kuin kirjamarkkinoilla ja lukijoidenkin suhteen. Myynniltään lanu on kuitenkin säilyttänyt paikkansa varsin hyvin. Kotimainenkin lanu elää voimakkaana ja uudistuu. 
Suomen Maakuntakirjailijoiden, Outokummun ja kirjailijayhdistys Ukrin toteuttama tapahtuma kuuluu Henkinen maalaisuus -tapahtumasarjaan. Haluamme edistää kirjallisuutta Suomen ”maaseudulla”. Viime syksynä Iisalmessa Kirjava nauru –tapahtumassamme puhunut silloinen eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen muistutti, että pääkaupunkiseutu tarvitsee elävää maaseutua, maakuntien Suomea, myös kulttuurin saralla. Maaseutukin tarvitsee Euroopan liigassa kamppailevaa pääkaupunkiseutua: ”Maakuntakirjailijoilla on paljon tehtävää. Tähän henkinen maalaisuus on hyvä jalusta. Siltä pohjalta pystyy reagoimaan ja antamaan vastauksia 2010-luvunkin maailmanmenoon ja Suomen asioihin.” 
Kirja ottaa päähän! huipentui Maakuntakirjailijat-mitalin luovuttamiseen kirjailija Esko-Pekka Tiitiselle. Outokumpulaisen Tiitisen teoksissa on jalometallia, jaloja arvoja ja ymmärrystä ihmistä kohtaan. Kyyhkyn kysymys on kaikunut ENO-verkkokoulun avustamalla matkallaan lähes maailman ympäri; ekologisella vastuullamme on hyvä outokumpulainen tulkki. Hän on osoittanut kirjailijantyöllään, että kehäkolmoselta katsoen syrjäisessä pikkukaupungissa voi luoda vaikuttavaa taidetta, ja toimia vaikuttavana kirjailijana. 
Haluan että nykylapsetkin saisivat kokea ne kirjallisuuden upeat maailmat, joista itse olen päässyt osalliseksi. Kirja on aarresaari. Vanha kirjailija kertoi minulle äskettäin, että kustantaja ei ollut ottanut hänen kirjaansa julkaistavaksi, koska se kertoo lasten elämästä maaseudulla kauan sitten. Että se ei ole muodikasta 2000-luvun lapsille. Kapea on kustantajan näkemys! Tarvitaan monipuolista, juurevaakin, lanua.  


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on Suomen Maakuntakirjailijat ry:n puheenjohtaja 


Kolumni Heili-kaupunkilehdessä 13.11.2011

Syksyisiä kuvia

Kuvat: Kari Tahvanainen

Lentäjätkö siellä nukahtelevatkin?

Herättäisinköhän sinut?

Katso!

Taivaalla nukkuu ihmisiä

Silmät vilkkuvat tähtien välistä

* * *

Runo on kokoelmastani Nomadi (Ilias, 2022)

- Viime aikoina on puhuttu siitä, että liikennelentäjät nukahtelevat lennoilla. 

Muistikirja

Muistikirja

Se melkoista elämä

kuin aarniometsissä vaeltaisimme

rivi sana kaikkoaa hiljaa sanattomien

kuin itsellemme todeksi

muistikirjaa

on runoilua täällä aivan

menneissä nomadeina yhä

riviltä sanalta ja täyttyvät rivien välit

eläisimme kotisivua eläinlajimme

muistikirjaa

se on melkoista runoilua elämä täällä aivan

kuin menneissä aarniometsissä nomadeina yhä

rivi riviltä sana sanalta kaikkoaa

ja hiljaa täyttyvät

sanattomien rivien välit

kuin eläisimme

itsellemme kotisivua

todeksi eläinlajimme

muistikirjaa

Tähdenlento leimalla –kokoelmani (1997) runo on luettavissa moneen suuntaan.  Tässä siitä muutama lukutulkinta. – Tulkinta on esitetty ensimmäisen kerran Tuupovaaran taidetalon runoillassa Aleksis Kiven päivänä 10.10.2011

Aleksis Kiven päiväksi

10.10. Aleksis Kiven päivä

"Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halki-leikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.

Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä."


Seitsemän veljeksen ohella toisena kirjavinkkinä Hannu Mäkelän mainio romaani Kivi (Tammi 2010). Siinä mennään syvälle Kiven mielenmaisemiin hänen viimeisinä aikoinaan. 


Ja: Aleksis Kivi: Vitun hyvä jätkä 

Alma mater sairastaa

Paikallisen yliopiston, entisen korkeakoulun, työskentelyilmapiiristä ja –olosuhteista tulee aika ajoin ikäviä juttuja julkisuuteen. Mutta eihän hätä ole tämän näköinen – johto toteaa jutut kerta toisensa jälkeen perättömiksi. Palatsissa kaikki hyvin. Kyse on vain opiskelijoiden ja henkilöstön eksistentiaalisesta kipuilusta.

Tieteentekijöiden liiton tutkimuksesta ilmeni, että huomattava osa henkilökunnasta, erityisesti nuoret naiset, ovat valmiita vaihtamaan työpaikkaa, lähtemään pois alma materin helmoista. Työolosuhteet ovat huonot – ja toivoa paremmasta ei ole.

Itä-Suomen sanomalehdet kertoivat äskettäin, että opiskelijat pelkäävät valittaa opettajien epäasiallisesta toiminnasta, koska se johtaa kostoon. Parempi on olla hiljaa ja odottaa, nöyrästi, että pääsisi ehjänä ulos yliopistoputkesta. Ja kuinkas ollakaan, herrat vastasivat ja arkkumentoivat jotta eihän tässä mittään hättee ouk. Mittee työ höpötättä. Myöhän huastellaan yhessä ihan rakentavasti, ja yhessä tuumin, näin myö tehhään, arkkumentoijaan teijät hiljasiks poijiks ja tyttölöiks.

Jouduin pakenemaan melkeinpä henkeni kaupalla virkavapaalle työpaikastani, että säilyttäisin terveyteni. Siinä olisi tarvittu lähes ammattiauttajan apua pahimmissa vaiheissa (naurua). Olen siitä yhtä tyytyväinen kuin vanha kunnon Jose Saramago, joka otti potkut lehtimiehen pestistä ja nappasi Nobelin. Muutamat herrat professorit nappaavat täällä kiitokset epäasiallisesta toiminnastaan, jota muualla kutsutaan kiusaamiseksi ja syrjinnäksi, ja lähtevät siunatuksi lopuksi ansaitsemattomalle eläkkeelleen, ja meno jatkuu. Ceausescun palatsissa kaikki hyvin. No comments. 

Pyörällä päästään Liperissä

Tuuli on tuivertanut, sade pieksänyt, pakkanen paukutellut ja aurinko taas lämmittänyt, pienestä pitäen. Linnut ovat tehneet sen oksille pesänsä vuosi vuoden jälkeen, nyt tikka takoo pesäänsä harmaaseen runkoon. Ikivanha petäjä Mattisenlahden tien varressa keskellä vehmasta peltomaisemaa on tullut maamerkiksi varmasti kaikille kulkijoille.

Kuvittelen mielessäni monenlaista tarinaa ja sattumusta, joita honkavanhus on ehtinyt nähdä. Vielä jokunen aika sitten sillä oli yksi tukeva oksakin, joka ojentautui suojelevasti kohti tietä. Tänään pelkkä tukeva runko kertoo luottavaisena jatkuvuudesta. Sen ikätoveri puolestaan porskuttaa yhä  kaarnakuorensa suojassa vihreänä ja vireänä, juurellaan suojelusta kertova kyltti, muutaman virstan päässä Liperin kirkonkylälle päin.

Pyöräilen paljon Liperin maisemissa. Joensuusta pääsee kätevästi maaseudulle melkeinpä mihin suuntaan tahansa, mutta Liperi on luku sinänsä. Fillarin nokan voi antaa viedä Kuopiontien varrelta lukuisiin suuntiin. 

Jos haluat ajella herroiksi, sen kun annat mennä upouutta pyörätietä Ylämyllyltä kirkonkylälle. Ja siitä sitten eteenpäin vaikka Pyhäselän ympäri, Arvinsalmen lossilla hetken huilaten. Tai kohti Käsämää. Matkan varrelta voi poiketa pienemmille hiekkateille, löytää metsien keskeltä maatiloja, kuten Häyrynlahden tai Honkavaaran tienoilla. Maisema on leppeästi kumpuilevaa. – Tänä kesänä kylläkin varoin käyttämästä punaista pyöräilypaitaa, kun ne biisonit olivat karkuteillä, Olisivat varmaan mielellään harrastaneet härkätaistelua sellaisen fillaroijan kanssa.

Turhaan ei Liperiä kutsuta leipäpitäjäksi. Tähän aikaan vuodesta kaikkialla tuoksuu tuleentunut vilja, kuuluu leikkuupuimurin hurina, pelloille alkaa ilmaantua valkeita traktorin munia – kuten lapsen suusta kuulen. Keväällä ilmassa ovat toisenlaiset tuoksut, mutta maatilalla kasvaneena en pistä paskanhajua pahakseni, päinvastoin. Tuoksut palauttavat mieleen lapsuuden kesät heinäntekoineen ja saunan löylyineen hikisen heinätyspäivän jälkeen.

Siikasalmen entisen maatalousoppilaitoksen ohi kohti Ristin kylää fillaroidessa mielessä välähtää eräs koulupojan kesä. Olimme tuolla muutaman päivän 4H-kerhon järjestämällä mansikanviljelykurssilla . Mansikanviljelijää meistä Enon pojista ei tullut, mutta eihän oppi ojaan kaada.

Viinijärven maisemissa puolestaan kiehtovat vanhan asutuksen, kulttuurin merkit, vanha hautausmaa, kylän seudun nuokkuvat vanhat rakennukset, rautatie. Ylämylly on luku sinänsä, vedenjakaja. Ylämyllyn mäen jälkeen voikin kotimatkalla pistää jo keveämmälle vaihteelle. Ellei sitten tule mieleen poiketa vielä Pärnävaaralle. Tai, mikä ettei, siitä Vaivioon tai vielä Maaherrantienkin muhkeisiin mäkimaisemiin.

Pyöräily on kiehtova harrastus. Itse käytän sitä myös ajatushautomona. Pitkänmatkan pyöräilyssä on jotain meditatiivista, tasaisen menon myötä pyöräilijä vaipuu mietiskelyyn. Kirjailijana olen saanut pyöräretkillä monenlaisia ideoita, kehitellyt niitä eteenpäin. Kirjoittanut avainsanoja kesken kaiken muistiin pikku vihkoon, sillä hyvät ideat eivät aina säily mielessä kotiin asti.

Tätä kirjoittaessani odottelen jälleen sopivaa rakoa lähteä lenkille Liperiin. Sillä lenkillä tulee täyteen 4000 kilometriä. Kesä on ollut jälleen kerran suotuisa.

Kari Tahvanainen

kirjailija, YTM

Joensuu

Kolumni, Kotiseutu-Uutiset 26.9.2011