Pekka Haavisto teki yllätysiskun Joensuun Wanhaan Jokelaan

Pekka Haavisto teki yllätysiskun Joensuun Wanhaan Jokelaan 29.1.2012. Hän allekirjoitti myös vetoomuksen Jokelan talon säilyttämiseksi. 

Jokelan karvahattupuolella Haavisto puhui loosin sohvalla seisten - vallankumoushenkeä ilmassa. Vasemmalla istuva herrasmies lahjoitti tyylikkään käsityönä tehdyn villapaitansa Haavistolle lämmittämään automatkalla kotiin Helsinkiin.

 Jokelan suuri sali näki vielä tämänkin ihmeen.

Talo oli tupaten täynnä.

Kuvien copyright Kari Tahvanainen 2012

Tarja Cronbergin teesit Pekka Haavistosta

Suvannolta lähetysvirtaan – radiotoiminnan kehityskulkuja

Pentti Kemppainen: Aina soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon
Avain 2011, 294 s. 


Suvannolta lähetysvirtaan – radiotoiminnan kehityskulkuja  

Tämänkertainen kirja kämmenellä tulee lähelle tätä radio-ohjelmaa ja radiokanavaa. Musiikki soi vähän väliä ja lähetysvirta soljuu kaiken kaikkiaan sutjakkaasti eetteriin ympäri vuorokauden kaupalliselta radioasemalta. Kirja on Pentti Kemppaisen teos Aina soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon. Kysymys kuuluu, kuinka populaarimusiikin asema ja määrä radiolähetyksissä ovat muuttuneet lähes sadan vuoden kuluessa, kuinka musiikki on muuttanut radiota. 


Pentti Kemppainen on vanha YLE-veteraani, joka jo 1960-luvun alussa oli perustamassa Nuorten radiota ja toimi siinä DJ Poppamiehenä. Hän oli saanut idean Suomessa uudenlaiseen nuoriso-ohjelmaan ollessaan vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. USA:ssa kehittynyt kaupallinen populaarikulttuuri rock- ja jazzmusiikkeineen oli tullut soittolistojen myötä oleelliseksi osaksi täkäläisten radioasemien ohjelmasisältöä, vaikkakin alussa musiikki oli marginaalista täytettä puheohjelmille. Kunnes tajuttiin että musiikki tuo asemille kasapäin rahaa, kun listoista tehdään tarpeeksi vetäviä. Siitä se sitten lähti, ja lopulta radioasemat ovat kehittyneet formaattiradioiksi, jotka korva tunnistaa ja erottaa toisistaan jo lyhyellä kuuntelulla. Eri yleisöille on erilaisia kanavia viihtyä, kaupallisuus teki niin sanotusti murron ja muutti radiomaailman perusteellisesti. 


1960-luku oli murroksen aikaa niin Euroopassa kuin Suomessakin. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen rockin ja pukeutumistyylien muodossa jo 50-luvun lopulla, mutta Beatles-vuosikymmen merkitsi läpimurtoa. Sotien jälkeisen suuren ikäluokan nuoriso ei tahtonut enää kuunnella iänikuisia valistusohjelmia, valtiollisen radion oli muututtava. Muutoksen tuulia toivat niin 60-luvun merirosvoasemat kuten Radio Nord kansainvälisillä vesillä kuin jo 30-luvulla perustettu Radio Luxembourg, ”The Great 208”, jonka varmasti jokainen vanhempi musiikin ystävä muistaa keskipitkiltä aalloilta. Kun yö saapui, Suomessakin radiot viritettiin Ulan sijasta suhiseville aallonpituuksille – rockin ja popin uutuudet tulivat Euroopasta. Mielenkiintoista kyllä, merirosvoasemien rahoitus tuli amerikkalaisilta media-alan miljonääreiltä. Mutta näinhän sen täytyi ollakin. Kaupallisuus etsi uusia markkinoita Euroopasta. 


Kemppaisen historiikki kertoo yleisradiotoiminnan kehityksestä niin Amerikassa kuin Euroopassakin. Perinteet ovat erilaiset. USA:ssa radio on perustunut alusta asti pieniin kaupallisiin asemiin ja muutamaan valtakunnanverkkoon. Euroopassa elettiin pitkään valtiollisen monopoliradion, kuten BBC, Suomen Yleisradio ja Sveriges Radio, varassa ja ehdoilla; päätehtäväksi nähtiin tiedottaminen ja sivistäminen. Mutta, mediatutkija Neil Postmanin sanoin, viihteellistyminen alkoi vallata alaa. Valtiolliset radiot vastasivat lopulta haasteeseen jakamalla ohjelmiaan erityyppisille kanaville, kuten Ylessä nykyisin olevat Ylen Ykkönen, Radio Suomi ja YleX. Kemppainen kuvaa teoksessaan niin Reporadion vaiheet politiikan myrskyissä kuin Radiomafiankin nousun ja tuhon. Mielenkiintoista on, kuinka nuorten sukupolvien kuuntelutottumukset ja musiikkimaku ovat johdattaneet kehitystä uusiin suuntiin. 


Suomalaisen yleisradiotoiminnan historiassa on monenlaisia virstanpylväitä. 1923 radioamatöörit järjestivät ensimmäisiä radiolähetyksiä, 1926 perustettiin Suomen Yleisradio, 1935 Lauantain toivotut levyt, 1941 yli vuoden mittainen Säkkijärven polkka –maratoni, jolla estettiin radiomiinojen räjäyttäminen Viipurissa, Hella Wuolijoen pääjohtajakausi sotien jälkeen, Ula-lähetykset 1953, Sävelradio 1963, vinyylilevyt korvasivat savikiekot 50-luvun lopulla, kasettinauhuri keksittiin 1963, Rockradio aloitti 1980, radiomonopoli murtui 1985 ja kaupalliset asemat tulivat eetteriin, Radiomafia aloitti 1990 Ylen kanavauudistuksen myötä, 1992 Ylessäkin otettiin käyttöön soittolistat, 2003 Radiomafian korvasi YleX. Paikallisten kaupallisten radiokanavien rinnalle alkoi tulla valtakunnallisia ja eurooppalaisia kanavia kuten NRJ – Energy. 


2000-luvun alussa suomalainen radio onkin siirtynyt täysin uudelle aikakaudelle, on tullut uusi työnjako. Kaupallisten asemien myötä radiosta on tullut viihdeteollisuutta, tasalaatuisia formaattiradioita, lähetysvirtaradioita, musiikkiradioita. Perinteistä julkisen palvelun tehtävää jatkaa Yle Radio Suomi, Ylen Ykkönen kilpailee varttuneista ja korkeakulttuurin kuluttajista, ja YleX nuorista kuuntelijoista, ja lisäksi on Yle Puhe. 


Rockradion toimittaja Jukka Haarma tosin totesi jo 1988 olevan täysin selvää, että kaupalliset radioasemat ovat pelastaneet radion mediana, se on kiinnostava ja kuunneltu. Ilman kaupallisia kanavia Ylekin olisi ehkä nukkunut 1900-luvun loppuun asti. 


Pentti Kemppaisen radiokirjassa Aina soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon on hengästyttävän paljon tietoa ja onhan teos hiukan opettavainenkin, sanoisinko yleläinen, mutta kaiken kaikkiaan hyvä lukupaketti radion historiasta, joka koskettaa meistä jokaista. Jo yleissivistykseen kuuluu tietää mitä tarkoittaa ”The Great 208”. – Muuten, Sävelradion puuhamiehistä löytyy joensuulainenkin toimittajalegenda, Hannu Kangaspunta. 

Biisi: Pariisin kevät: Invisible Man   

Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 16.1.2012

Vuodenkiertoa Suomessa ja Liettuassa

Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto on teos, johon tekee aina mieli palata. Kansatieteilijä Vilkuna kirjoitti teoksensa jo 1950-luvulla kooten siihen suomalaiseen vuodenkiertoon liittyvää kansanperinnettä. 

Tammikuun merkkipäiviin meillä kuuluvat muun muassa Heikin päivä ja Paavon, Paavalin päivä. Loppiaisen jälkeen ovat alkaneet työntäyteiset härkäviikot, mennään kohti laskiaista. 

Heikin päivänä 19.1. muistellaan piispa Henrikkiä, jonka talonpoika Lalli tappoi Köyliön järven jäälle 1156. Mutta Heikki juhlistaa myös vuodenkierron tärkeää etappia. Karhu kääntää silloin kylkeään ja sanoo: ”Yö puolessa, nälkä suolessa”. Heikki vie kohti kevättä: ”Heikki heinänen kurikka, joka taittaa talven selän”. Heikin päivänä lapset saavat iltapimeällä juosta ympäri kyliä kelloja, kulkusia ja metalliastioita helistellen ja rummuttaen. 

Paavalin päivänä 25.1. puolestaan sanotaan: ”Paavali parasta talvea. Paavali on talvennapa”. ”Jos ei Paaval pauku, ei ole hehko heinäpouta.” 

Liettuassakin on rikas vuodenkiertoon liittyvä kansanperinne. Kädessäni on teos, jonka sain liettualaiselta ystävältäni parikymmentä vuotta sitten. Liettualaiset kuukausien nimet ovat varsin mielenkiintoisia, niissä kuvastuu itsestään selvä yhteys luontoon. 

Näin meitä valistaa Danute Brazyte Bindokeinen kokoama teos Lithuanian Customs and Traditions, Lietuviu Paprociai ir Tradicijos. 

Sausis, tammikuu, tarkoittaa kuivaa pakkaslunta.

Vasaris, helmikuu, tulee kesää tarkoittavasta vasara-sanasta – kevät on jo ihmisten mielissä.

Kovas, maaliskuu, tulee kamppailua tarkoittavasta sanasta – talvinen sää vaihtelee laidasta laitaan. Sana tarkoittaa myös mustavarista, joka raakkuen etsii jo ruokaa paljastuvilta pelloilta. 

Balandis, huhtikuu, on kyyhkysten kuu – kyyhkyset kuhertelevat ja niiden laulu kuuluu kaikkialla. 

Geguzis, toukokuu, on kaunein kuukausi Liettuassa. Kuten sanasta voimme päätellä, käet kukkuvat metsissä ja tuovat kevään tullessaan. 

Birzelis, kesäkuu, kertoo koivujen olevan täydessä lehdessä. 

Liepa, heinäkuu, on lehmusten kuu – lehmukset kukkivat ja mehiläiset keräävät mettä hunajaansa. 

Rugpjutis, elokuu, on kiireinen rukiin korjuun kuukausi.

Rugsejis, syyskuu, on sekin omistettu rukiille, seuraavan kevään rukiit kylvetään peltoon. 

Spalis, lokakuu, liittyy pellavan loukuttamiseen, joka tehdään syksyllä.

Lapkritis, marraskuu, on lehtien putoamisen kuukausi

Gruodis, joulukuu, maa on jäätynyt möykyiksi teillä ja pelloilla. 

Ja tutustumista muinaiseen liettualaiseen maalaiselämään voi jatkaa vaikkapa nobelkirjailija Czeslaw Miloszin mainion Issan laakso -romaanin parissa. 

Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 16.1.2012

Pipariksi meni

Rauhaisaa joulunaikaa 

& 

upouutta vuotta 2012

Aiiih, hampaaseen sattuu! Sylkäisen ja heitän valkoisen karkin tuvan pöydälle karkkipaperin viereen. Joulukuusen oksilla Fazerin parhaiden näköisiä karkkeja riippuisi vielä enemmänkin. Mutta ei tee enää mieli. Suussa tuntuu jauhon maku.

Olin napannut värikkään karkin oksalta lapsen makeanhimon vastustamattomalla voimalla. Oli joulupyhä ja kaikkialla hiljaista ja rauhallista, ulkona oli kunnon pakkanen ja valkeat hanget loistivat hetken auringossa. Kuusessa metallipidikkeissään riippuvat steariinikynttilät olivat jo puoliksi poltettuja; jospa tänä iltana taas tuikkisi meidän kuusi. Silmä kovana kynttilöitä vahdittiin, jos ne vähäksi aikaa sytytettiin yksi kerrallaan tulitikulla palamaan. Kuusi tuoksui kesälle. 

Kääntelen karkinmuotoista pötkelöä – sehän on jotain kipsiä! Kuusen karkit ovatkin huiputusta. 

Mutta jouluomenat olivat aitoja. Niitä ostettiin aina laatikkokaupalla. Tuoksu lehahti tupaan kun laatikko avattiin. Joulun päivien tepsutellessa kohti uutta vuotta peräkamarin nurkassa olevan laatikon sisältö vajui pikkuhiljaa kerros kerrokselta. 

Jokainen omena on pakattu ohuenohueen paperiin ja asetettu koloonsa siniseen muovikennoon. Kuulen taas sen sinisen muovin ritinän, kun tyhjää kennoa rutistetaan kasaan. Ja muisto jouluomenista liittyy aina mummiin, joka tulee kylään, pienenä, vanhana ja väsyneenä. Pehmeä äänensä soi yhä korvissani. Häneltä tuleva kirjailija painaa tietämättään mieleensä sanan ”lepettää”. Lepäämisen kauneimpia nimiä. 

Koulussa, ENO-verkkokoulun esihistoriallisilla juurilla, juuri siinä koulurakennuksessa Enon kirkonkylällä, tehtiin joulunaluspäivänä pipareita. Liimasimme yhteen pari ruskeaa kartonkia, piirsimme niihin piparin kuvat lyijykynällä muotin mukaan. Lopuksi leikkelimme piparit irti taikinasta. Ja laitoimme opettajanpöydän laatikkoon paistumaan. 

Tunti jatkui muissa puuhissa, kunnes opettajatar pyysi meitä avaamaan uunin luukun - jokohan piparit olisivat kypsiä. 

Simsalabim! Laatikon pohjalla nököttävät kauniisti vieri vieressä meidän piparimme; niistä on tullut oikeita tuoksuvia piparkakkuja. Jouluinen arjen ihme on tuoksuvana ja elävänä keskellämme, ja kohta itse kunkin suussa. 

Piparit maistuvat varmaan meille kaikille ikään ja näköön katsomatta näin joulun aikaan, joskus tuntuu että vähän liikaakin (psst, mutta kun ne ovat niin hyviä). Ja pipareillahan on terveydellisiä vaikutuksia, siksi niitä on alettu ammoisina aikoina valmistaa. Terveysvaikutteisia piparkakkuja, kuin viisas viesti itäisiltä mailta aikojen takaa. 

Siihen on uskominen, ja kuolemattomaan legendaan joulupukista. Kuten myös lumisiin pakkasjouluihin. 

Kari Tahvanainen

Ihmisen sija ja utopia

Matti Mäkelä: Ihmisen olosijat. Esseekokoelma. 
137 s., WSOY 2011


Missäkäs olosijassa sinä arvoisa radionkuuntelija juuri nyt siellä olet? Hmm... Joku selvästikin retkottaa sohvalla, toinen on tarkkana auton ratissa, keittiössä puuhaillaan yhdessä illallista, joku kävelee kaupan käytävää puutelista kädessään. Onpa joku näköjään ehtinyt kesämökillekin jouluksi huilaamaan. 


Kirjana kämmenellä minulla on tänään eräänlainen asentokirja, Matti Mäkelän Ihmisen olosijat. Kirjailija on koonnut uuteen esseekokoelmaansa ajatuksia meidän ihmisten olosijoista. Hän etsii vastauksia kysymykseen: missä asennoissa me elämäämme vietämme. 


Pohjanmaan lakeuksilla syntynyt ja kasvanut Matti Mäkelä asuu nykyisin Pohjois-Karjalassa Hammaslahden Nivan kylässä. Hänen äänensä kuuluu kirjojen ohessa niin Helsingin Sanomien kolumnipalstalta kuin radioaalloiltakin, vaikkapa Sääpäiväkirja- tai Metsäläisen saarnakirja- teostensa merkeissä. ”Vanhoilla päivillä minulle kävi kuin Tolstoille, rupesin propagandistiksi”, Mäkelä tunnustaa kirjoittamisen asentoa käsittelevässä esseessään. Hyvä niin. Konkreettisia kirjailijan työasentojakin hän pohtii, kuten uusia iPodin mukanaan tuomia kirjoitussijoja, jotka tulivat meille varsin selviksi Joensuun kirjallisuustapahtuman paneelissa viime syyskuussa. 


Kulttuuri ja käyttäytyminen muuttuvat ajan myötä, ja kriittinen esseisti löytää niistä hyvinkin asiallista huomautettavaa. Mäkelä pohtii mm. tupakoimiseen ja viinanjuontiin liittyviä asentoja ja muutoksia. Takka, liesituuletin tai takapiha kuvaavat tupakoijan aseman muutosta, ja joskus aika vaikeitakin asentoja. Elämäni takat –muistelus vie kauas keski-ikäisen kirjailijan nuoruuteen. 


Humalassa-sana on kieliopissamme nimeltään inessiivi eli sisäolento. Näinhän sitä kielioppia yritettiin aikoinaan suomentaa. Mäkelän käsittelyssä humalan sisäolento ja sen vastinpari saavat omat käsittelynsä. Humalassa-esseessä on esillä kirjoittajan nykyistä terveysfasismia arvosteleva, sivistykseen ja itsetiedostukseen, sanoisinko kypsymiseen, nojaava pohdinta. Humalassa oleminen, sisätila, on osaltaan luova tila ja turvatyyny, mutta Mäkelä muistuttaa erityisesti nuorisolle, että omassa elämässä täytyy olla positiivisia arvoja ja tavoitteita, aina. Viina ei saa viedä mennessään, ainakaan liikaa. 


Nautiskelevan elämänasenteen arvostuksen ikään kuin vastapainoksi esseissä nousee liikunta ja ruumiillisen työn tuokiot. Halkoja hakataan kuin heikkiturunen, harrastetaan pyöräilyä ja patikoidaan suurkaupungissa. Laajahkossa Matkoilla-esseessä kirjailija kiertää maailmaa aina pohjalaispojan ensimmäisiä liftausreissuja myöten. 


Matti Mäkelän mieliaiheita on maaseudun puolustaminen, ja siihen palataan Ihmisen olosijat –teoksessakin moneen otteeseen. Koko suomalaisen kylätoiminnan ”asentoa”, politiikan arvomaailmaa, koskeva uusi ehdotus on nimeltään ”uudisasukas”. Kyseenalaiseksi asetetaan palvelurakenneverkoston ulottamisen väkisin joka kolkkaan. 


Mäkelän utopiassa pioneerihenkinen uussuomalainen, vaikkapa Virosta muuttanut perhe, elää keskellä maaseutua, tekee usein etätyötä verkon kautta maailmalle ja kasvattaa lähiruokaa. Maaseudulla ja kylillä elää monenlaisia asukkaita eri vuodenaikoina. ”Kun Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle, menkää ja täyttäkää maa, vastasiko Aatami, ei pysty, on vähän heikko tuo palvelurakenne”. Ja Jumalahan käski täyttää maan, ei kaupunkeja. 


Pidän Matti Mäkelän kuivakkaan ironisesta huumorista, jolla hän yhteiskuntakritiikkiään ryydittää. Mainittujen aiheiden lisäksi esillä on muun muassa sananvapaus, asuntopolitiikka ja uudenlainen Lönnrotilainen kansanrunous, netin seksijutut. Esseekokoelma huipentuu Onnellisten laakso –utopiaan, jossa eletään vuorten ympäröimässä laaksossa kaikessa rauhassa vuodenkierron rytmissä, hetkestä kiinni pitäen. Ilot ja surut liittyvät paikkaan jossa eletään, jossa sijassa ollaan, lähellä ja läsnä. Utopiasta ovat puhuneet monet yhteiskuntafilosofit, Mäkelä jatkaa perinnettä omalla esseellään. 


Kirjana kämmenellä minulla oli tänään Matti Mäkelän uutukainen, Ihmisen olosijat. Missä asennoissa me elämäämme vietämme? Kysymys oli oivaltava ja kantaa läpi kirjan, joka sisältää kolmisenkymmentä tiivistä esseetä. Mielenkiintoinen esseekokoelma, pohdintaa ajasta, paikasta, muutoksesta, kulttuurista ja sivistyksestä, elämänkulun opetuksista. 




Biisi: Pasi Kaunisto: Lakeuden kutsu


Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 19.12.2011 

Lukemisen lumoa lukupiireissä

Olin eilen Karjalan TV:n haastattelussa lukupiireistä. Teimme juttua Suomalaisessa Kirjakaupassa - kirjojen keskellä. Toimittaja ihmetteli meidän suomalaisten lukupiiriperinnettämme ja –intoamme. Kerroin tietämistäni lukupiireistä. Varjo-Nobel –lukupiiri pyörii Niinivaaralla, chick lit- lukupiiri on pyörinyt ajoittain Joensuun pääkirjastolla. Järjestöistä ainakin näkövammaisilla on oma vireä lukupiirinsä, jota vetää nykyisin Ukrin puheenjohtaja Kanerva Tuominen. Yllättäen myös Joensuun Suomalaisella Kirjakaupalla on oma lukupiirinsä. Itse vedän jo toista vuotta Joensuun pääkirjastolla Lukemisen lumo –lukupiiriä. 


Rakkaus kirjoihin ja lukemiseen vetää ihmisiä yhteen vuodesta toiseen. Lukupiirissä on hyvä jakaa lukukokemuksiaan toisten samanhenkisten kanssa, ja samalla rikastuttaa lukukokemustaan. Sillä tuohan yhteinen keskustelu uusia näkökulmia luettuun kirjallisuuteen. Joku on saattanut elää tuota mennyttä aikaa ennen sotia, toisella puolen maapalloa, tai kertoo muuten vain kirjan maailmaa laajentavia asioita – luettu tarina laajenee ja tulee yhä lähemmäs ”tosielämää”. 


Lukemisen lumo on toiminut jostain 80-luvun alkupuolelta saakka. Ryhmässämme on 12 osallistujaa, lukiolaisista aina vanhimpiin ikäluokkiin saakka. Luemme kirjan viikossa. Tänä kuluneena syksynä olemme lukeneet tällaista kirjallisuutta. – Taisimme ennakoida aika hyvin Finlandia-palkinnon saajankin.


Barack Obama: Unelmia isältäni: kertomus rodusta ja sukuperinnöstä 
Juhani Aho: Kevät ja takatalvi 
Anilda Ibrahimi: Punainen morsian 
Jose Saramago: Elefantin matka 
Rosa Liksom: Hytti 6 
Märta Tikkanen: Emma ja uno: rakkautta tottakai
Kari Hotakainen: Jumalan sana & Ulla Pötsönen tulee vinkkaamaan kirjoista 
Eeva Tikka: Hiljainen kesä (kirjailija tulee vieraaksemme) 
Haruki Murakami: Kafka rannalla (huom. kirja on todella paksu) 
Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta 
Colm Toibin: Brooklyn


Karjalan TV teki juttua myös kulttuurisesta raja-alueyhteistyöstä. Kahden Karjalan runous –työryhmä sai Joensuu-päivänä palkinnon Rajaseutuliitolta. Työryhmä koostuu järjestöjen ja yliopiston edustajista. Kahden Karjalan runous –tapahtumasarjaa olemme toteuttaneet jo vuodesta 2004 lähtien eri teemoilla, vuoroin Petroskoissa, Sortavalassa, Joensuussa ja Ilomantsissa. 


Ensi kesänä kokoonnumme Kahden Karjalan runous -tapahtumaan Tuupovaarassa Lukija rajalla –teeman merkeissä. Teema kiertyy mukavasti myös lukupiirien suuntaan. Niinpä tulemme varmasti kuulemaan lukupiirien kuulumisia niin täältä kuin Venäjän Karjalankin puolelta. 

Tähtihoudini on ilmestynyt

Tähtihoudini - kirjallinen äänilevy sisältää kirjailija Kari Tahvanaisen kirjoittamia ja lukemia tekstejä sekä muusikko Samuli Moilasen pääosin itse säveltämää musiikkia, jota hän esittää. 
Levy julkistettiin 1. joulukuuta Joensuun pääkirjastolla Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin matineassa. 

Lisätietoja ja tilausohjeet