Joensuun kirjallisuusviikko

Jo neljättä kertaa meillä on kokonainen kirjallisuusviikko kaupungissa. 
Proudly Presents... 

Suomen ensimmäisellä pyöräkadulla

Joensuu on pyöräilyn kehittämisen edelläkävijä Suomessa. Kaupunkiin avattiin koko maan ensimmäinen pyöräkatu perjantaina 25.8.2017.

Joensuun pyöräkatu on kolmen korttelin pituinen osuus Kauppakadulla Yläsatamakadun ja Rauhankadun välillä. Se on päällystetty punaisella asfaltilla ja reunoilla on väylät jalankulkijoille. Pyöräkadulla saavat ajaa myös moottoriajoneuvot, mutta siellä liikutaan pyöräilijöiden ehdoilla. Pyöräilijöitä ei saa ohittaa, ja moottoriajoneuvojen on sopeutettava vauhti pyöräilijöiden tahtiin.

Kuvat: Kari Tahvanainen

Tarvittaisiin hyvän puhumisen viikko

Kolumni

Jos olet matkustellut Espanjan Aurinkorannikolla, olet kenties kuullut Vaeltavasta runoilijasta ja hänen teoistaan. Liehuvat valkeat hiukset, jäntevä mies lausuu kaduilla ja tilaisuuksissa runojaan rakkaudesta ja hyvyydestä. 

Savolainen pankkimies Erkki J. Vepsäläinen muutti jo kolmisenkymmentä vuotta sitten Andalusiaan. Siellä asuessaan hänestä on tullut kirjailija ja hyväntuulen lähettiläs, joka edistää samalla suomalaista kulttuuria Espanjassa. Kulttuuriyhdistys Sohailin perustajajäsen ja Hyvän puhumisen viikon tekijä. 
     Vuonna 2004 aloitettu Hyvän puhumisen viikko elää ja kehittyy edelleen. Alun perin Aurinkorannikon suomalaisen koulun ja Fuengirolan tv:n kanssa toteutettua viikkoa on kokeiltu jo Etelä-Afrikassa ja Hongkongissa, mutta myös yhdessä Jyväskylän koulussa. 
     Viikon tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia ja innostusta puhua ja kirjoittaa hyvää. Teemaviikko sijoittuu marraskuulle kansainvälisen lastenviikon aikaan. Koululaiset kirjoittavat aineita Minä puhun hyvää -teemalla; ajatuksia hyvistä asioista omassa elämässä ja maailmassa. Opettajat järjestävät hyvän puhumisen tilaisuuksia ja hetkiä. Kirjoittajia palkitaan mm. kunniakirjoilla. 

Vepsäläinen on koonnut vuosikymmenen aineista otteita Espanjassa ilmestyneeseen antologiaan Minä puhun hyvää (2015). ”Hyvää puhumalla herättäkäämme elämäniloa ja elämänjanoa”, hän korostaa esipuheessaan. 
     Vuonna 2015 hän innostui lähettämään kirjan tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Saatekirjeessä oli toivomus Hyvän puhumisen viikon leviämisestä Suomeenkin. 
     ”Aina kun luen näitä oppilaiden kirjoittamia aineita, onnellinen hyvänmielentunne leimahtaa sisälläni. Haluaisin tällaisen onnellisuuden mielialan leimahtavan kaikkialla maailmassa. Jalostakaamme, lehteilkäämme ja kasvattakaamme hyvänpuhumisen puutamme kukoistamaan ystävyydellä, kauneudella, lempeydellä ja rakkaudella.” – Niinistö lähetti Vepsäläiselle kiitokset kirjasta ja sanomasta. 

Sanassa on mahtava voima. Sanoilla saadaan aikaan hyvyyttä, mutta myös hirveyttä. Hyvä luo hyvää, paha luo pahaa, sanat kasvavat teoiksi. Sanansäilä ei ole pelkkä vertaus. 
     Likaista puhetta, vihapuhetta, yksisilmäisyyttä, pahaa tahtoa. Sitä on viime aikoinakin nähty virallisista puheenvuoroista aina sosiaalisen median foorumeille saakka. Vastavoimaa ja tietoisuutta, uutta ajattelua, pitäisi herätellä ja kasvattaa. Muuten piru meidät perii. 
     Kahdeksankymppisen Vaeltavan runoilijan luomaa ajatusta olisi tärkeää juurruttaa Suomeenkin. Viikon toteuttaminen voisi onnistua yhteistyössä eri järjestöjen ja koulumaailman kesken. Kirjoituskilpailu olisi osana viikkoa, viikko ulottuisi myös aikuisiin. Tässä olisi aihetta Suomi 101 –projektiksi, kaikkien yhteiseksi asiaksi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


PS. 
Seiskaluokkalainen Aatu kirjoittaa aineessaan näin. 
”Kiitos kavereista, jotka ovat parhaita, Facebookista ja kauniista naisista. Kiitos myös ruuasta, joka on yleensä hyvää. Ja myös juomasta kuten Coca-Colasta, joka on niin ihanan hiilihappoista. Kiitos Microsoft, kun teet meille niin hyviä tietokoneita ja X-boxeja.”  

Karjalan Heili 1.7.2017

Linkit

Radio Finlandia

Sielunmessu siivettömille

Kolumni

Tässä ollaan tärkeän teoksen äärellä. Tätä tapahtuu todella. Sellaisia ajatuksia nousi mieleeni lukiessani uunituoretta kirjaa, jonka kannessa on hyinen meri ja punainen iltarusko. Kädessäni oli pohjoiskarjalaisen kirjailijan Kanerva Vaakanaisen uunituore romaani Requiem (Kirjokansi).

     
Requiem tarkoittaa sielunmessua. Teoksen päähenkilö, keski-ikäinen mies, käy läpi oman sielunmessunsa, yrittää päästä vapaaseen elämän lentoon, löytää levon. Taustalla on vaikea lapsuus, läheisten henkinen väkivalta, mitätöinti ja lannistaminen. Pikkuihmiseltä on leikattu siivet jo varhaislapsuudessa, ettei hän pääsisi omaan elämäänsä vaan miellyttäisi muita. Mieleeni tuli lukiessa monta surullista tosielämän tapausta, ihmiskohtaloa.
     ”Minut on katkaistu, rikki revitty jostakin. Kokemani epäoikeudenmukaisuus ei tyynny eikä vaikene vaan huutaa olemassaoloaan. Se on kuluttavaa. Anteeksiannosta puhutaan paljon, sen vapauttavasta voimasta, mitä se tarkoittaakaan. En pysty anteeksiantoon, eihän minulta ole koskaan anteeksi pyydettykään.”
     
Nöyristely ja anteeksipyytely omasta olemassaolosta jatkuu läpi aikuisuuden. Vaikka pakenisi maailman ääriin, muistot eivät hellitä.
     ”Tuollainen vuosia jatkunut julmuus on tuhoavaa. Sen kohteena oleminen on repinyt kokonaan rikki sieluni, vyöryttänyt kaikki tunteeni nurinniskoin kuormittamaan mieltäni koko loppuelämäni. Ja äiti, niin, äiti hän tosiaan on, koska on minut synnyttänyt. Kohdun käyttäminen antaa naiselle luvatonta valtaa. Sen vallan avulla on moni syösty helvettiin. Olisin toivonut, että edes kerran äiti olisi nähnyt minut. Miksi hän ei kyennyt rakastamaan ketään lapsistaan?”
     Lopulta päähenkilö on saaren asukas, erakko. Nykypäivän sivullinen. Autiolla saarella mies yllättäen kohtaa hyvyyttä, hyviä ihmisiä. Syntyy uutta uskoa. Vaikka hän ensin manailee, ettei saa edes syrjäytyä rauhassa. Toivo elää.
     ”Haluan elää näin, saarena jossain. Olen siunattu tällä saarella. En voi kuvitella eläväni missään muualla. Hyvä olo ei ole itsestäänselvyys, ainakaan minulle. On pitänyt opetella tällaisen tunteen omaksuminen. Haluan eroon Onnelan ja Kuuselan kartanon otteesta.”
     
Kirjallisuudella on usein korvaamatonta merkitystä ihmiselle. Päähenkilömme lukee ja lukee. Hän selviytyy sen avulla eteenpäin. Ja alkaa lopulta kirjoittaa itsekin. ”Tämä kirjoituskone on tullut omaksi persoonakseen, joka välittää ajatukseni paperille. Tekstiä alkaa olla pieni pino. Taidan kuitenkin haluta tulla kuulluksi, vaikka en näitä kenellekään ole tietoisesti kirjoittanut. En ole varma, helpottaako kirjoittaminen oloani, mutta jotenkin se pitää minut koossa ja muistuttaa minua ihmisyydestäni.”
     Sangen mietteliäässä tarinassa on mukana myös sitä, mitä professori Paavo Kettunen on kuvannut häpeänä, sen lannistavana painona, kun oma oleminen on tukahdutettu, ihminen mitätöity. ”Tämä häpeä ei jätä minua.”
     Tekee mieli suositella tätä kirjaa kesälukemiseksi. Vaikka kesämökillä, suomalaisen autiolla saarella.


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Karjalan Heili 3.6.2017

Ukrin tervehdys Pohjois-Karjalan Pridessa

20.5.2017 Priden puistojuhlassa Taidemuseon puistossa Joensuussa 

Hyvä prideväki, hyvät ystävät

Aloitan Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin tervehdyksen runoilemalla. 

Mirkka Rekolan runo rakkaudesta: 

Minä rakastan sinua 
minä sanon sen kaikille


Ja Arvo Turtiainen jatkaa aiheesta:

Kaunein runo syntyy
kun ihminen on lähellä ihmistä,
kun hellyys,
yksinkertainen ja rajaton,
vailla kysymyksiä
virtaa toisesta toiseen. 

Kauneinta runoa ei unohda. 
Se on sinetöity otsaan, silmiin,
huuliin ja sydämeen,
sinetöity rakastavien lukea,
rakastavien kirvoittaa.


Me kirjallisuusihmiset olemme iloisia siitä, että Pridessa on mukana myös kirjallisuuden taiteenala. Saimme järjestettäväksemme sateenkaarevan runokaraoken ravintola Sointulaan. Myös Joensuun seutukirjasto on ollut hyvin mukana Pridessa. Kirjailijavieraina olivat Otto Lehtinen ja Alia Dannenberg. Lisäksi kirjastoissa on esillä sateenkaarevia kirjanäyttelyjä.

Maakuntamme Pridesta on kasvanut merkittävä tapahtuma. Tasa-arvon puolesta. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri kannattaa tasa-arvoa. Yhteistyön merkeissä toivotamme sateenkaarevaa jatkoa tulevinakin vuosina. Kyllä se siitä, kuten Mauno Koivisto sanoisi. 

Kari Tahvanainen
varapuheenjohtaja, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri 


...Ja tervehdyksemme jatkui nykysuomeksi, kun ääneen pääsi Ukrin johtokunnan jäsen Suvi-Tuuli Reittu Homosukat-sanoituksellaan. 

Kuvat: Kari Tahvanainen

Adoptoi kirja -projekti

www.ukri.net

Kuka murhasi alkoholistin? Jännitystä sairaalamaailmassa

Kirja-arvio

Mika Kähkönen
Luonnollinen kuolema
Myllylahti, 2016, 367 s. 


Kuka murhasi alkoholistin? Jännitystä sairaalamaailmassa 


”Aamulla edellisen päivän tulipalo oli yksi puheenaiheista. Palaneen talon omistaja Olavi Malinen muistettiin ankaraksi viinamäen mieheksi. Useammin kuin kerran hänet oli toimitettu verta ripuloivana kirurgian ensiapuun ja vatsan tähystykseen. Kukaan ei esittänyt vastaväitteitä toteamukselle, että Malisen tapa heittää henkensä oli ollut odotettavissa. 
- Melkein parempi näin. Halvempi yhteiskunnalle. Säästyttiin pitkiltä osastohoidoilta, Saku tokaisi. Hän oli lopettelemassa yövuoroa.
- Miten sen Joni Kirjavaisen muuten kävi? Susanne kysyi Sakulta ja toivoi asiallista vastausta. 
- Saatettiin teholle, mikä nyt on silkkaa rahojen haaskausta. Tosin eipä olisi ensimmäinen kerta, kun tehon kahdeksasta potilaasta seitsemän olisi joutunut sinne puhtaasti viinan tai aineiden takia, Saku sanoi ja häipyi vapaa-ajanviettoon.”  

Kirjana kämmenellä on tänään joensuulaisen jännityskirjailija Mika Kähkösen uusin romaani Luonnollinen kuolema, joka sijoittuu sairaalamaailmaan. Pääosassa ovat alkoholistit ja sekakäyttäjät, joita päätyy keskussairaalan päivystykseen kerta toisensa jälkeen. 
     Kähkönen on ottanut kirjansa motoksi erään isän toteamuksen lapselleen näytelmän möröstä: ”Ei se ole oikea mörkö. Siellä on ihminen sisällä.” Alkoholisti ei ole mörkö, rappeutuvan olemuksen sisällä on ihminen jolla on oma elämäntarinansa ja kohtalonsa. 
     Luonnollinen kuolema on Kähkösen neljäs romaani. Kaksi viimeisintä romaania sijoittuvat sairaalamaailmaan, missä kirjailija tuntuu olevan omimmillaan. Ja ilmankos, sillä onhan hänellä takanaan vuosikymmenten kokemus sairaalan päivystyspoliklinikkatyöstä. 
     Edellisessä romaanissa Pimeimmät tunnit päähenkilönä oli sairaanhoitaja. Niin tälläkin kertaa. Susanna Nilssen työskentelee päivystyspoliklinikalla. Hänen miehensä on kuollut epäselvissä olosuhteissa alkoholistina. Susanna elää teinipoikansa Eliaksen kanssa. Elias suree isänsä menetystä ja on vaarassa luisua itsekin sivuraiteelle. 
     Romaanin keskiössä on puolenkymmentä kuollutta alkoholistia, niin sanottuja luonnollisia kuolemia. Susannan epäilys herää: ovatko kuolemat olleetkin järjestettyjä. Riehuuko sairaalamaailmassa joukkomurhaaja? Rikosylikonstaapeli Kari Jontka alkaa kiinnostua kuolemantapauksista hiukan hankalan kollegansa Arto Puronsuun kanssa. 
     Luonnollinen kuolema pitää lukijan otteessaan. Kirjan 367 sivuun mahtuu paljon jännittäviä käänteitä ja vaarallisia tilanteita. Loppuratkaisu on yllättävä. Huomasin etten pitkästynyt juuri missään vaiheessa. Luvut ovat lyhyitä ja kieli selkeää, dialogi toimivaa. Lääketieteellinen sanasto tietenkin jää maallikolle hiukan vieraammaksi, mutta kiinnostanee lukijoina erityisesti alan ammattilaisia. 
     Tarinassa on mukana monenlaista ihmissuhdedraamaa, mikä syventää kerrontaa. Sairaanhoitajien työyhteisö juoruiluineen ja kieroiluineen elää omaa elämäänsä. Mutta ennen kaikkea alkoholistien maailmaa ja elämää kuvataan ymmärtävästi – kaikella on syynsä ja seurauksensa, mörkö on yksilö yhteiskunnassaan. Tässä mielessä Kähkönen on edesmenneen Matti-Yrjänä Joensuun linjoilla. Rikospoliisi Harjunpää ymmärsi maailmaa rikosten takana. Ote on kummallakin kirjailijalla yhteiskunnallinen. Pidän siitä. 
     Tapahtumaympäristönä on kuvitteellinen kaupunki, josta kyllä löytyy paljon Joensuun piirteitä, Tikkamäkeä myöten. Joensuulaiselle lukijalle niiden bongaaminen onkin lisäbonusta. 

Kirjana kämmenellä oli Mika Kähkösen uusi jännitysromaani Luonnollinen kuolema. Jännitystä sairaalamaailman varjossa. Myllylahti-kustantamon Murhamylly-sarjan 145. teos, melkein neljäsataa sivua kutkuttavaa jännitystä. 

Biisi: Wigwam: Nuclear Nightclub (s. Jim Bembroke)

Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 2.1.2017