Minun sataseni

Kolumni

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Minä olen kirjoittanut sata kolumnia. Hauska yhteensattuma. 
     Luin äskettäin ääneen kolumnejani vuosikymmenten varrelta ja yleisö kuunteli hiirenhiljaa. Olin kirjailijavieraana Kainuun Kirjailijoiden runokahvilassa Paltamon Eino Leino -talolla kauniina kesäiltana. 
     Kolumni on perusteltu kannanotto ajankohtaiseen asiaan, kenties kehittämisehdotuksineen. Kolumnit ovat vaikuttavia hetkiä 3000 merkin aitiossa, pituus ja julkaisuaikataulu ovat annettuja. Ammattikirjoittajalle ne ovat oiva väylä tuoda mielipiteitään julki jaarittelematta. 
     Joskus vain miettii, mitä merkitystä näillä kolumneilla on. Vaikuttavatko ne mihinkään. On vain luotettava siihen, että kun kolumni rupeaa elämään omaa elämäänsä julkaistuna, ehkä se merkitsee jollekulle lukijalle jotain, jopa vaikuttajalle ja päättäjälle. Palautetta kolumneista saa harvoin. 
     Olen kirjoittanut kolumneja ennen kaikkea kulttuuriaiheista ja kirjallisuudesta. Yleisemmätkin yhteiskunnalliset asiat ovat olleet usein esillä. Kolumneja on ilmestynyt mm. Karjalan Heilissä, Karjalaisessa, Outokummun Seudussa, Kotiseutu-Uutisissa, Pielisjokiseudussa, järjestöjen valtakunnallisissa lehdissä, radiossa ja nettilehdissä. 
     
Olen tehnyt arkeologisia kaivauksia. Tavoitteena on löytää kaikki kirjoittamani kolumnit. Niitä on siis toistasataa. 1990-luvun vanhimmat kolumnit ovat vielä kateissa, arkistoni uumenissa. Ja voi olla, että kaivauksia pitää tehdä Heilinkin arkistoon. 
     Kolumneista löytyy mielenkiintoisia ajankuvia. 1990-luvulla esitin, ettei perustettaisi Kerubia vaan Kulttuuribunkkeri nuorisolle. No, Kerubi perustettiin ja onhan siitä tullut aika hyvä kulttuuribunkkeri musiikin merkeissä. Vuosituhannen vaihteessa maakunnassa toimi Susiraja.net – ensimmäinen nettilehti, joka sittemmin sulautui Karjalaiseen. Kirjoitin siihen mm. kolumnin naistutkimuksesta ja muistokolumnin runoilija Hannu Hirvoselle. 
     Elokuussa 1999 kirjoitin Heiliin aiheesta Ilosaarirock hillitsee muuttoliikettä. Kritisoin siinä rumasta kielenkäytöstä, roskaamisesta ja nuorison turmelemisesta huolestuneita kaupunkilaisia, jotka unohtavat, että festari tuo nuorisolle työpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia. Sain muutaman ärtyneen palautteen, jossa nämä valittajat kokivat, etten arvosta heitä. Aihe näyttää olevan ajaton. 
     
Pari poimintaa. 2002 uumoilin kirjoituskoneen kuolemaa. 2005 puolustin pieniä kirjastoja. 2007 etsin maalaisuuden henkeä. 2012 ehdotin Postikortin päivää. Vuoden 2015 kolumnistani Karjalaisessa olen ylpeä. Ennustin että Itä-Suomen rautatieverkostolla on vielä loistava tulevaisuus. kunhan arvot muuttuvat. 
     Kolumneja ja muita älynväläyksiä ilmestyy kirjana, kunhan arkeologiset kaivaukset päättyvät ja mielenkiintoisimmat löydöt on valikoitu. 
     Kolumninlukuillasta innostuneena en malta olla ehdottamatta kolumnikaraokeiltoja. Sellainen ilta sopisi kirjastoon. Voitaisiin lukea vaikka Pekka Peitsen kolumneja juhlavuoden kunniaksi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Karjalan Heili 9.9.2017

Joensuun kirjallisuusviikko

Jo neljättä kertaa meillä on kokonainen kirjallisuusviikko kaupungissa. 
Proudly Presents... 

Suomen ensimmäisellä pyöräkadulla

Joensuu on pyöräilyn kehittämisen edelläkävijä Suomessa. Kaupunkiin avattiin koko maan ensimmäinen pyöräkatu perjantaina 25.8.2017.

Joensuun pyöräkatu on kolmen korttelin pituinen osuus Kauppakadulla Yläsatamakadun ja Rauhankadun välillä. Se on päällystetty punaisella asfaltilla ja reunoilla on väylät jalankulkijoille. Pyöräkadulla saavat ajaa myös moottoriajoneuvot, mutta siellä liikutaan pyöräilijöiden ehdoilla. Pyöräilijöitä ei saa ohittaa, ja moottoriajoneuvojen on sopeutettava vauhti pyöräilijöiden tahtiin.

Kuvat: Kari Tahvanainen

Tarvittaisiin hyvän puhumisen viikko

Kolumni

Jos olet matkustellut Espanjan Aurinkorannikolla, olet kenties kuullut Vaeltavasta runoilijasta ja hänen teoistaan. Liehuvat valkeat hiukset, jäntevä mies lausuu kaduilla ja tilaisuuksissa runojaan rakkaudesta ja hyvyydestä. 

Savolainen pankkimies Erkki J. Vepsäläinen muutti jo kolmisenkymmentä vuotta sitten Andalusiaan. Siellä asuessaan hänestä on tullut kirjailija ja hyväntuulen lähettiläs, joka edistää samalla suomalaista kulttuuria Espanjassa. Kulttuuriyhdistys Sohailin perustajajäsen ja Hyvän puhumisen viikon tekijä. 
     Vuonna 2004 aloitettu Hyvän puhumisen viikko elää ja kehittyy edelleen. Alun perin Aurinkorannikon suomalaisen koulun ja Fuengirolan tv:n kanssa toteutettua viikkoa on kokeiltu jo Etelä-Afrikassa ja Hongkongissa, mutta myös yhdessä Jyväskylän koulussa. 
     Viikon tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia ja innostusta puhua ja kirjoittaa hyvää. Teemaviikko sijoittuu marraskuulle kansainvälisen lastenviikon aikaan. Koululaiset kirjoittavat aineita Minä puhun hyvää -teemalla; ajatuksia hyvistä asioista omassa elämässä ja maailmassa. Opettajat järjestävät hyvän puhumisen tilaisuuksia ja hetkiä. Kirjoittajia palkitaan mm. kunniakirjoilla. 

Vepsäläinen on koonnut vuosikymmenen aineista otteita Espanjassa ilmestyneeseen antologiaan Minä puhun hyvää (2015). ”Hyvää puhumalla herättäkäämme elämäniloa ja elämänjanoa”, hän korostaa esipuheessaan. 
     Vuonna 2015 hän innostui lähettämään kirjan tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Saatekirjeessä oli toivomus Hyvän puhumisen viikon leviämisestä Suomeenkin. 
     ”Aina kun luen näitä oppilaiden kirjoittamia aineita, onnellinen hyvänmielentunne leimahtaa sisälläni. Haluaisin tällaisen onnellisuuden mielialan leimahtavan kaikkialla maailmassa. Jalostakaamme, lehteilkäämme ja kasvattakaamme hyvänpuhumisen puutamme kukoistamaan ystävyydellä, kauneudella, lempeydellä ja rakkaudella.” – Niinistö lähetti Vepsäläiselle kiitokset kirjasta ja sanomasta. 

Sanassa on mahtava voima. Sanoilla saadaan aikaan hyvyyttä, mutta myös hirveyttä. Hyvä luo hyvää, paha luo pahaa, sanat kasvavat teoiksi. Sanansäilä ei ole pelkkä vertaus. 
     Likaista puhetta, vihapuhetta, yksisilmäisyyttä, pahaa tahtoa. Sitä on viime aikoinakin nähty virallisista puheenvuoroista aina sosiaalisen median foorumeille saakka. Vastavoimaa ja tietoisuutta, uutta ajattelua, pitäisi herätellä ja kasvattaa. Muuten piru meidät perii. 
     Kahdeksankymppisen Vaeltavan runoilijan luomaa ajatusta olisi tärkeää juurruttaa Suomeenkin. Viikon toteuttaminen voisi onnistua yhteistyössä eri järjestöjen ja koulumaailman kesken. Kirjoituskilpailu olisi osana viikkoa, viikko ulottuisi myös aikuisiin. Tässä olisi aihetta Suomi 101 –projektiksi, kaikkien yhteiseksi asiaksi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


PS. 
Seiskaluokkalainen Aatu kirjoittaa aineessaan näin. 
”Kiitos kavereista, jotka ovat parhaita, Facebookista ja kauniista naisista. Kiitos myös ruuasta, joka on yleensä hyvää. Ja myös juomasta kuten Coca-Colasta, joka on niin ihanan hiilihappoista. Kiitos Microsoft, kun teet meille niin hyviä tietokoneita ja X-boxeja.”  

Karjalan Heili 1.7.2017

Linkit

Radio Finlandia

Sielunmessu siivettömille

Kolumni

Tässä ollaan tärkeän teoksen äärellä. Tätä tapahtuu todella. Sellaisia ajatuksia nousi mieleeni lukiessani uunituoretta kirjaa, jonka kannessa on hyinen meri ja punainen iltarusko. Kädessäni oli pohjoiskarjalaisen kirjailijan Kanerva Vaakanaisen uunituore romaani Requiem (Kirjokansi).

     
Requiem tarkoittaa sielunmessua. Teoksen päähenkilö, keski-ikäinen mies, käy läpi oman sielunmessunsa, yrittää päästä vapaaseen elämän lentoon, löytää levon. Taustalla on vaikea lapsuus, läheisten henkinen väkivalta, mitätöinti ja lannistaminen. Pikkuihmiseltä on leikattu siivet jo varhaislapsuudessa, ettei hän pääsisi omaan elämäänsä vaan miellyttäisi muita. Mieleeni tuli lukiessa monta surullista tosielämän tapausta, ihmiskohtaloa.
     ”Minut on katkaistu, rikki revitty jostakin. Kokemani epäoikeudenmukaisuus ei tyynny eikä vaikene vaan huutaa olemassaoloaan. Se on kuluttavaa. Anteeksiannosta puhutaan paljon, sen vapauttavasta voimasta, mitä se tarkoittaakaan. En pysty anteeksiantoon, eihän minulta ole koskaan anteeksi pyydettykään.”
     
Nöyristely ja anteeksipyytely omasta olemassaolosta jatkuu läpi aikuisuuden. Vaikka pakenisi maailman ääriin, muistot eivät hellitä.
     ”Tuollainen vuosia jatkunut julmuus on tuhoavaa. Sen kohteena oleminen on repinyt kokonaan rikki sieluni, vyöryttänyt kaikki tunteeni nurinniskoin kuormittamaan mieltäni koko loppuelämäni. Ja äiti, niin, äiti hän tosiaan on, koska on minut synnyttänyt. Kohdun käyttäminen antaa naiselle luvatonta valtaa. Sen vallan avulla on moni syösty helvettiin. Olisin toivonut, että edes kerran äiti olisi nähnyt minut. Miksi hän ei kyennyt rakastamaan ketään lapsistaan?”
     Lopulta päähenkilö on saaren asukas, erakko. Nykypäivän sivullinen. Autiolla saarella mies yllättäen kohtaa hyvyyttä, hyviä ihmisiä. Syntyy uutta uskoa. Vaikka hän ensin manailee, ettei saa edes syrjäytyä rauhassa. Toivo elää.
     ”Haluan elää näin, saarena jossain. Olen siunattu tällä saarella. En voi kuvitella eläväni missään muualla. Hyvä olo ei ole itsestäänselvyys, ainakaan minulle. On pitänyt opetella tällaisen tunteen omaksuminen. Haluan eroon Onnelan ja Kuuselan kartanon otteesta.”
     
Kirjallisuudella on usein korvaamatonta merkitystä ihmiselle. Päähenkilömme lukee ja lukee. Hän selviytyy sen avulla eteenpäin. Ja alkaa lopulta kirjoittaa itsekin. ”Tämä kirjoituskone on tullut omaksi persoonakseen, joka välittää ajatukseni paperille. Tekstiä alkaa olla pieni pino. Taidan kuitenkin haluta tulla kuulluksi, vaikka en näitä kenellekään ole tietoisesti kirjoittanut. En ole varma, helpottaako kirjoittaminen oloani, mutta jotenkin se pitää minut koossa ja muistuttaa minua ihmisyydestäni.”
     Sangen mietteliäässä tarinassa on mukana myös sitä, mitä professori Paavo Kettunen on kuvannut häpeänä, sen lannistavana painona, kun oma oleminen on tukahdutettu, ihminen mitätöity. ”Tämä häpeä ei jätä minua.”
     Tekee mieli suositella tätä kirjaa kesälukemiseksi. Vaikka kesämökillä, suomalaisen autiolla saarella.


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Karjalan Heili 3.6.2017

Ukrin tervehdys Pohjois-Karjalan Pridessa

20.5.2017 Priden puistojuhlassa Taidemuseon puistossa Joensuussa 

Hyvä prideväki, hyvät ystävät

Aloitan Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin tervehdyksen runoilemalla. 

Mirkka Rekolan runo rakkaudesta: 

Minä rakastan sinua 
minä sanon sen kaikille


Ja Arvo Turtiainen jatkaa aiheesta:

Kaunein runo syntyy
kun ihminen on lähellä ihmistä,
kun hellyys,
yksinkertainen ja rajaton,
vailla kysymyksiä
virtaa toisesta toiseen. 

Kauneinta runoa ei unohda. 
Se on sinetöity otsaan, silmiin,
huuliin ja sydämeen,
sinetöity rakastavien lukea,
rakastavien kirvoittaa.


Me kirjallisuusihmiset olemme iloisia siitä, että Pridessa on mukana myös kirjallisuuden taiteenala. Saimme järjestettäväksemme sateenkaarevan runokaraoken ravintola Sointulaan. Myös Joensuun seutukirjasto on ollut hyvin mukana Pridessa. Kirjailijavieraina olivat Otto Lehtinen ja Alia Dannenberg. Lisäksi kirjastoissa on esillä sateenkaarevia kirjanäyttelyjä.

Maakuntamme Pridesta on kasvanut merkittävä tapahtuma. Tasa-arvon puolesta. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri kannattaa tasa-arvoa. Yhteistyön merkeissä toivotamme sateenkaarevaa jatkoa tulevinakin vuosina. Kyllä se siitä, kuten Mauno Koivisto sanoisi. 

Kari Tahvanainen
varapuheenjohtaja, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri 


...Ja tervehdyksemme jatkui nykysuomeksi, kun ääneen pääsi Ukrin johtokunnan jäsen Suvi-Tuuli Reittu Homosukat-sanoituksellaan. 

Kuvat: Kari Tahvanainen

Adoptoi kirja -projekti

www.ukri.net