Joukkomurha Joensuussa 1918 - Performanssi

Sunnuntaina 14.4.2013 klo 13 Joensuun Siilaisilla venäläisten sotilaiden muistokivellä järjestettiin performanssi. Osallistujat olivat pukeutuneet tummiin ja seisoivat juoksuhaudan reunalla klo 13.00-13.15. Performanssin aikana filosofian tohtori Jukka Partanen kertoi 95 vuoden takaisista tapahtumista.

Joensuussa 14.4.1918 joukko ratsujääkäreitä sai illanvieton päätteeksi idean: haetaan työväentalolta Yläsatamakadulta, jossa Venäjän armeijan aseista riisuttuja sotilaita tilapäisesti säilytettiin, sata vankia ja ammutaan heidät varoitukseksi muille. Tuumasta toimeen. Yksi vangeista osasi suomea ja hänet päästettiin vapaaksi, muut vietiin Siilaiselle juoksuhaudan reunalle ja teloitettiin. Teloitus tehtiin kolmessa erässä. Teloittajia oli nelisenkymmentä, pohjoiskarjalaisia talonpoikia ja muita sotilaita. Komentavan upseerin nimi on tiedossa, teloittajien nimet eivät ole tiedossa. Ketään ei syytetty teloituksesta. - Pelastunut vanki onkin ollut tärkein tietolähde tästä verilöylystä. Hänelle sanottiin: "Sie Karjalan poika, sinua emme ammu." 

Nykyisin haudan yli kulkee moottoritie. Tien laidassa on kivi muistolaattoineen. Osa sotilaiden luista on siirretty ortodoksiselle hautausmaaalle, osa makaa edelleen tämän kiven ja Kuopiontien alla.

Juoksuhauta täyttyi verellä 14.4.1918 aamuyöllä. 95 vuotta sitten.

Joukkosurmat ja sodan kauhut eivät ole kaukana syrjäisestä Joensuustakaan. Nuorin ammutuista oli 16-vuotias. Tänään olimme rivissä juoksuhaudan reunalla, valmiina ammuttaviksi.  

Kuvat: Kari Tahvanainen

Radio Luxembourg ja muita elämyksiä

Aarteita radiomaailmasta. Urkkija oli Uudenmaan Radiokerhon jäsenlehti. Olin noihin aikoihin yhdistyksen etäjäsen - nuori dx-kuuntelija Enosta. Kirjeenvaihto radioasemien kanssa oli vilkasta, vajavaisella kielitaidolla, joka koko ajan kehittyi. Parasta kuullun ymmärtämistä ja maailman haistamista. Radio Luxembourg oli meidän henkireikämme "rautaesiripun" taakse. Joensuussa takseissa soi öisin Radio Luxembourg 80-luvulla.  

Suomen DX-liitto

Varjoja onnenmaassa

Tapani Heinonen

Reunalla

Minerva, 2012, 305 s.

Maalla ei ole ollut kaikilla mukavaa. Jyväskyläläinen kirjailija ja psykologi Tapani Heinonen kertoo uudessa teoksessaan koskettavan tarinan miehestä joka kasvoi homona pienessä kylässä. Kirjana kämmenellä on tänään Heinosen esikoisromaani Reunalla.

     Päähenkilö, psykologi Juhani Nieminen elää miehensä kanssa onnellisessa parisuhteessa kaupungissa, mutta isän kuolema avaa menneisyyden haavoja lapsuuteen saakka. Isä on ollut ankara ja väkivaltainen, äiti myötäilijä ja tunteensa kadottanut ihminen, sisko taas keskiluokkainen normien toistaja. Vyyhti alkaa purkautua perunkirjoitusriitojen myötä, kun paljastuu että perheeseen tullut vävy on anastanut siskon kanssa häikäilemättä itselleen perheen omaisuutta. Tällaisia tapauksia löydämme arkielämästä. Romaani on muutenkin toden tuntuinen kasvutarina maalais-Suomesta.

     Särkynyttä peiliä, eikä revittyä kuvaa, ei saa enää ehjäksi, mutta menneisyyden kanssa voi pyrkiä tekemään sovintoa, löytämään siitä kutakin elämän roolihenkilöä ajavia motiiveja ja selityksiä. Ja siihen tämä romaani pyrkiikin onnistuneesti, enemmän rakkauden ja ymmärtämisen kuin katkeruuden sävyisellä ajattelulla.

     Reunalla on hyvinkin sukupolviromaani 1950-luvulla syntyneestä maalaissukupolvesta. Aineelliset olosuhteet olivat usein vaatimattomat, mutta elämä sitäkin rikkaampaa mielikuvitusleikkien, musiikin, kirjojen, harrastusten, luonnon ja kavereiden parissa. Ja kaikki nivoutuu tässä tapauksessa osaksi maanviljelijäperheen työelämää.

     Homoksi itsensä tunnistavalle nuorelle tulee kuitenkin vaikea paikka, kun teini-ikä alkaa. Homous oli virallisesti kiellettyä 1970-luvun alkuun saakka, mutta ainahan nuoret ovat tiensä ja keinonsa löytäneet. Juhani harrastaa seksiä naapurinpojan kanssa, myöhemmin myös nuoren maanviljelijän kanssa. Mutta ennen pitkää nuoren on tehtävä valintansa: jäädäkö pieneen maaseutuyhteisöön heteroperheenisän valheroolissa vai lähteäkö avarammille maille ja olla oma itsensä. Juhani päättää lähteä. Lopulta suku yrittää vaieta hänet kuoliaaksi. Nykyajasta katsottuna hän miettii valintaansa kirjan loppusivuilla verraten sitä maanviljelijäystävänsä kohtaloon:

     ”…hän oli viime hetkellä pelastunut, vaikka oli itsekin astunut ansaan. Paljonko heitä oli, hän ajatteli? Heitä, jotka astuivat, eivätkä pelastuneet. Näitä maan hiljaisia, jotka kantoivat kuollutta rakkautta sisällään kuin vastasyntyneen arkkua. He olivat jääneet juurilleen, perustaneet perheen, mutta kieltäneet samalla itsensä, halunsa, intohimonsa, rakkauden nälkänsä. Kaivaneet hitaasti sudenkuoppaa, jonka peittivät hiljaisella valheella, kunnes putosivat itse siihen. Ja montako kertaa hikisesti rattiin puristuneet kädet tekivät äkkikäännöksen öisellä maantiellä rekan valojen lähestyessä? ”

     Työvoimatoimistossa psykologina työskentelevä Juhani auttaa työssään myös omaa tietään etsiviä nykynuoria. Yhteiskunta on muuttunut toisella tavalla kovaksi, työelämän myllerrykset, itseriittoinen byrokratia, loputon kiire ja stressi koettelevat ihmisiä. Maalaisnuorille ei ennen vanhaan ollut ammatinvalintaohjausta eikä muuta ammattilaisten tukea, mutta tiensä he silti ovat löytäneet. Kaksi aikakautta lähenee romaanissa askel askeleelta toisiaan, kirjan rakenne herättää pohtimaan myös yhteiskunnan muutosta. Rakkaus, rehellisyys, arvot, elämän tarkoituksen etsintä, ajattomat peruskysymykset ovat teoksessa myös esillä.

     Siinä missä Onnenmaa-tyyppisissä tarinoissa vanhan maaseudun ja maaseutuyhteisön kuvaksi tarjotaan yksiulotteista valoisuutta, Tapani Heinosen romaani tuo kuvaan myös varjot ja toisenlaisuuden, toiseuden. Menneen nostalgisoimisen ohessa herää pakosta myös ristiriitaisia ajatuksia, jos yhteiskuntaa halutaan kuvata rehellisesti.

     Suomessa on ilmestynyt kiitettävästi kuvauksia eri sukupolvien homo- ja lesbonuorten elämästä. Muun muassa Pentti Holapan Ystävän muotokuva, Pirkko Saision Punainen erokirja, Sami Hilvon Viinakortti, Aila Tuomen Kuolemanvoittoleikki, Hannu Väisäsen trilogia, ja onpa Heikki Turunenkin kuvannut homonuorten elämää maaseudulla romaanissaan Yö kevään kuun. Näiden kuvausten joukkoon Tapani Heinosen romaani Reunalla sijoittuu, ja hyvin paikkansa ansaitseekin.

Biisi: Petri & Pettersson Brass: Nuoruus (sanat: Mika Waltari)

c Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex, Jokisappi 8.4.2013

Mukavaa pääsiäistä

Laulujoutsenista ja saduista

Jukka Parkkinen: Yrjö Kokko - sadun ja luonnon runoilija (WSOY, 2003) 

Mielenkiintoinen historiikki mm. Pessin ja Illusian synnystä sotarintamalla sekä laulujoutsenkannan pelastamisesta. Ajankohtainen teos, kun muuttolinnut, mukana laulujoutsenetkin, ovat jo palaamassa tänne Suomeen  talven loppua aavistellen. 

Hyvää pääsiäistä mielenkiintoisten kirjojenkin parissa 

Viikon kirjavinkki. Iskelmä Rex, Jokisappi 25.3.2013 / c Kari Tahvanainen 

Yksityinen radioasema 25 vuotta Pohjois-Karjalassa

Tiistaiaamuna 12.3.2013 kello 9.28 oli juhlallinen hetki Iskelmä Rex -radioasemalla Joensuussa. Oli kulunut tasan 25 vuotta siitä, kun Radio Jokisen kutsu kiiri eetteriin - yksityinen radiotoiminta oli alkanut myös Joensuussa. Nostimme maljat sille. 

Toimitusjohtaja Liina Matveinen jakoi kuohuviinimaljat. Taustalla Tuulan tuutti -ohjelman toimittaja Tuula Turunen, yksi aseman omistajista, ja oikealla Kulttuurien ääni -ohjelman toimittaja Olga Nazarova. 

Vastaava toimittaja Seppo Mustonen oikealla ja yksi perustajista, toimittaja Keimo Lehtiniemi vasemmalla. Pöydällä haastattelunauhureita - c-kasetista digiaikaan.  

Kuvat: Kari Tahvanainen

Olen ollut aina radioaktiivinen, enemmän kuin teeveeaktiivinen. Oma intohimoisempi radiohistoriani alkoi kuuntelemisen puolella (Nuorten sävellahjan yms. ohella) nuorenmiehen dx-kuunteluharrastuksena. 1970-luvulla rakentelin enolaisen kotitilamme rakennusten välille pitkiä antenniviritelmiä. Kuuntelin yöt rätiseviä ja ulisevia radioasemia ympäri maailmaa.

 Unohtumattomasti ovat jääneet mieleen muun muassa Radio Luxembourg, Radio Nederland’s Happy Station, Radio Sweden, Polskie Radio, Voice of Turkey, Voice of America, BBC, Eesti Raadio ja Moskovan Radio. Puolasta, Neuvostoliitosta, Britanniasta, Vatikaanista ja muutamasta muusta maasta lähetettiin suomenkielisiäkin lähetyksiä. Nykyisin monia noista kutsuttaisiin propaganda-asemiksi.

 This is Radio Luxembourg, The Great 208 –jingle nostaa vieläkin kylmät väreet selkäpiihin.

 Olin tiiviissä yhteydessä asemiin lähettämällä niille kuunteluraportteja. Asemat vastasivat lähettämällä vahvistukseksi QSL-kortteja ja kilokaupalla lehtiä, kirjoja, viirejä, levyjä ja kaikenlaista rihkamaa. Rakkaisiin kirjoihin kuului tuolloin vuosittainen World Radio TV Handbook. Sanakirjat kuluivat käsissä hiirenkorville. Kuuluin Uudenmaan Radiokerhoon pohjoiskarjalaisena etäjäsenenä.

  Ensimmäisen oman radio-ohjelmapätkäni pääsin tekemään Joensuussa Radio Jokiseen, sen Pakistaan-ohjelmaan kevättalvella 1989. Ohjelmaa veti tuolloinen kirjallisuuden läänintaiteilija, kirjailija Jouko Lehtonen. Radioaseman puolelta ohjelmaosuuteni toteutti Keimo Lehtiniemi.

 Vuonna 1996 aloimme Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin toimesta tuottaa Radio Rexiin kirjallisuusohjelmaa. Aluksi se oli nimeltään Mie tulikärpänen, sittemmin Jokisappi. Kummalliset nimensä ohjelma on saanut Ukrin antologioista.

 Nuori insinööri ja runoilija Jukka Riikonen ja minä aloitimme ääni väristen syksyllä 1996 Mie tulikärpäsen pyörittämisen. Siitä lähtien ohjelmaa ovat pyörittäneet lisäkseni mm. Ville Viinikainen, Marko Rinne, Kirsi Komulainen (Härkönen) ja Henkka Leppänen. Olen Jokisapen vastaava toimittaja. Ohjelma tulee syyskuusta toukokuuhun joka toinen maanantai kello 17.30 livenä ja väliviikoilla uusintana. Kuluvalla tuotantokaudella ohjelmaosuuksia tekevät myös toimittaja Vuokko Juurisoja (Uutis-Vuokko -kolumnit) sekä Viljo Ahjopalo ja Mari Voutilainen (junioriosuuden kir-ja-ar-vos-te-lut).

 Radioaseman henkilökunta päätoimittaja Seppo Mustosen ja toimitusjohtaja Liina Matveisen johdolla on ollut auliisti sekä opettamassa radio-ohjelmien tekoa että hoitamassa studiotekniikkaa. Vuosien varrella moni toimittaja on avustanut ja neuvonut ohjelman tekemisen saloihin, mistä lämmin kiitos heille. Journalismista on tullut tätäkin kautta osa ammattitoimintaani.

Kirjallisuusohjelmamme on pyörinyt jo 16 vuotta. Olemme kai tehneet pienesti historiaa.

Jokisapessa on esitelty satoja uusia kirjoja. Olen koonnut valikoiman näistä kritiikeistäni teokseen Kirjana kämmenellä. Kirjallisuuskritiikkiä radioaalloilla. (Kustannuskynnys, 2010) Kirjassa on mukana myös yhdeksän kirjailijan haastattelut. 

Kun aiemmat elämät tulevat uniisi

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa. 

Tammi, 2012. 282 s.  

Joensuusta kotoisin oleva helsinkiläinen esikoiskirjailija on luonut aika vaikuttavan teoksen, joka rikkoo käsityksiä elämänaikamme yksiulotteisuudesta. Päähenkilö Larissa alkaa nähdä unia, joissa hän tutustuu edelliseen elämäänsä. Larissa lähtee perheineen Suomesta vuodeksi Bostoniin. Siellä hän joutuu edellisen elämänsä tapahtumapaikoille ja kasvaa ymmärtämään todellisuutta uudella syvemmällä tavalla. Siinä ohessa perheongelmatkin kutistuvat pieniksi. 

Karoliina Timosen romaani Aika mennyt palaa on yllättävä avaus uudelta kirjailijalta. Stephen King olisi vienyt tällaisen tarinan paljon pitemmälle, mutta Timosen näkemys on lohdullisempi.

Valkoisia hankia ja värikkäitä lukutuokioita

Viikon kirjavinkki. Iskelmä Rex, Jokisappi 11.3.2013 / c Kari Tahvanainen