Syksyisiä kuvia

Kuvat: Kari Tahvanainen

Lentäjätkö siellä nukahtelevatkin?

Herättäisinköhän sinut?

Katso!

Taivaalla nukkuu ihmisiä

Silmät vilkkuvat tähtien välistä

* * *

Runo on kokoelmastani Nomadi (Ilias, 2022)

- Viime aikoina on puhuttu siitä, että liikennelentäjät nukahtelevat lennoilla. 

Muistikirja

Muistikirja

Se melkoista elämä

kuin aarniometsissä vaeltaisimme

rivi sana kaikkoaa hiljaa sanattomien

kuin itsellemme todeksi

muistikirjaa

on runoilua täällä aivan

menneissä nomadeina yhä

riviltä sanalta ja täyttyvät rivien välit

eläisimme kotisivua eläinlajimme

muistikirjaa

se on melkoista runoilua elämä täällä aivan

kuin menneissä aarniometsissä nomadeina yhä

rivi riviltä sana sanalta kaikkoaa

ja hiljaa täyttyvät

sanattomien rivien välit

kuin eläisimme

itsellemme kotisivua

todeksi eläinlajimme

muistikirjaa

Tähdenlento leimalla –kokoelmani (1997) runo on luettavissa moneen suuntaan.  Tässä siitä muutama lukutulkinta. – Tulkinta on esitetty ensimmäisen kerran Tuupovaaran taidetalon runoillassa Aleksis Kiven päivänä 10.10.2011

Aleksis Kiven päiväksi

10.10. Aleksis Kiven päivä

"Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halki-leikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.

Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä."


Seitsemän veljeksen ohella toisena kirjavinkkinä Hannu Mäkelän mainio romaani Kivi (Tammi 2010). Siinä mennään syvälle Kiven mielenmaisemiin hänen viimeisinä aikoinaan. 


Ja: Aleksis Kivi: Vitun hyvä jätkä 

Alma mater sairastaa

Paikallisen yliopiston, entisen korkeakoulun, työskentelyilmapiiristä ja –olosuhteista tulee aika ajoin ikäviä juttuja julkisuuteen. Mutta eihän hätä ole tämän näköinen – johto toteaa jutut kerta toisensa jälkeen perättömiksi. Palatsissa kaikki hyvin. Kyse on vain opiskelijoiden ja henkilöstön eksistentiaalisesta kipuilusta.

Tieteentekijöiden liiton tutkimuksesta ilmeni, että huomattava osa henkilökunnasta, erityisesti nuoret naiset, ovat valmiita vaihtamaan työpaikkaa, lähtemään pois alma materin helmoista. Työolosuhteet ovat huonot – ja toivoa paremmasta ei ole.

Itä-Suomen sanomalehdet kertoivat äskettäin, että opiskelijat pelkäävät valittaa opettajien epäasiallisesta toiminnasta, koska se johtaa kostoon. Parempi on olla hiljaa ja odottaa, nöyrästi, että pääsisi ehjänä ulos yliopistoputkesta. Ja kuinkas ollakaan, herrat vastasivat ja arkkumentoivat jotta eihän tässä mittään hättee ouk. Mittee työ höpötättä. Myöhän huastellaan yhessä ihan rakentavasti, ja yhessä tuumin, näin myö tehhään, arkkumentoijaan teijät hiljasiks poijiks ja tyttölöiks.

Jouduin pakenemaan melkeinpä henkeni kaupalla virkavapaalle työpaikastani, että säilyttäisin terveyteni. Siinä olisi tarvittu lähes ammattiauttajan apua pahimmissa vaiheissa (naurua). Olen siitä yhtä tyytyväinen kuin vanha kunnon Jose Saramago, joka otti potkut lehtimiehen pestistä ja nappasi Nobelin. Muutamat herrat professorit nappaavat täällä kiitokset epäasiallisesta toiminnastaan, jota muualla kutsutaan kiusaamiseksi ja syrjinnäksi, ja lähtevät siunatuksi lopuksi ansaitsemattomalle eläkkeelleen, ja meno jatkuu. Ceausescun palatsissa kaikki hyvin. No comments. 

Pyörällä päästään Liperissä

Tuuli on tuivertanut, sade pieksänyt, pakkanen paukutellut ja aurinko taas lämmittänyt, pienestä pitäen. Linnut ovat tehneet sen oksille pesänsä vuosi vuoden jälkeen, nyt tikka takoo pesäänsä harmaaseen runkoon. Ikivanha petäjä Mattisenlahden tien varressa keskellä vehmasta peltomaisemaa on tullut maamerkiksi varmasti kaikille kulkijoille.

Kuvittelen mielessäni monenlaista tarinaa ja sattumusta, joita honkavanhus on ehtinyt nähdä. Vielä jokunen aika sitten sillä oli yksi tukeva oksakin, joka ojentautui suojelevasti kohti tietä. Tänään pelkkä tukeva runko kertoo luottavaisena jatkuvuudesta. Sen ikätoveri puolestaan porskuttaa yhä  kaarnakuorensa suojassa vihreänä ja vireänä, juurellaan suojelusta kertova kyltti, muutaman virstan päässä Liperin kirkonkylälle päin.

Pyöräilen paljon Liperin maisemissa. Joensuusta pääsee kätevästi maaseudulle melkeinpä mihin suuntaan tahansa, mutta Liperi on luku sinänsä. Fillarin nokan voi antaa viedä Kuopiontien varrelta lukuisiin suuntiin. 

Jos haluat ajella herroiksi, sen kun annat mennä upouutta pyörätietä Ylämyllyltä kirkonkylälle. Ja siitä sitten eteenpäin vaikka Pyhäselän ympäri, Arvinsalmen lossilla hetken huilaten. Tai kohti Käsämää. Matkan varrelta voi poiketa pienemmille hiekkateille, löytää metsien keskeltä maatiloja, kuten Häyrynlahden tai Honkavaaran tienoilla. Maisema on leppeästi kumpuilevaa. – Tänä kesänä kylläkin varoin käyttämästä punaista pyöräilypaitaa, kun ne biisonit olivat karkuteillä, Olisivat varmaan mielellään harrastaneet härkätaistelua sellaisen fillaroijan kanssa.

Turhaan ei Liperiä kutsuta leipäpitäjäksi. Tähän aikaan vuodesta kaikkialla tuoksuu tuleentunut vilja, kuuluu leikkuupuimurin hurina, pelloille alkaa ilmaantua valkeita traktorin munia – kuten lapsen suusta kuulen. Keväällä ilmassa ovat toisenlaiset tuoksut, mutta maatilalla kasvaneena en pistä paskanhajua pahakseni, päinvastoin. Tuoksut palauttavat mieleen lapsuuden kesät heinäntekoineen ja saunan löylyineen hikisen heinätyspäivän jälkeen.

Siikasalmen entisen maatalousoppilaitoksen ohi kohti Ristin kylää fillaroidessa mielessä välähtää eräs koulupojan kesä. Olimme tuolla muutaman päivän 4H-kerhon järjestämällä mansikanviljelykurssilla . Mansikanviljelijää meistä Enon pojista ei tullut, mutta eihän oppi ojaan kaada.

Viinijärven maisemissa puolestaan kiehtovat vanhan asutuksen, kulttuurin merkit, vanha hautausmaa, kylän seudun nuokkuvat vanhat rakennukset, rautatie. Ylämylly on luku sinänsä, vedenjakaja. Ylämyllyn mäen jälkeen voikin kotimatkalla pistää jo keveämmälle vaihteelle. Ellei sitten tule mieleen poiketa vielä Pärnävaaralle. Tai, mikä ettei, siitä Vaivioon tai vielä Maaherrantienkin muhkeisiin mäkimaisemiin.

Pyöräily on kiehtova harrastus. Itse käytän sitä myös ajatushautomona. Pitkänmatkan pyöräilyssä on jotain meditatiivista, tasaisen menon myötä pyöräilijä vaipuu mietiskelyyn. Kirjailijana olen saanut pyöräretkillä monenlaisia ideoita, kehitellyt niitä eteenpäin. Kirjoittanut avainsanoja kesken kaiken muistiin pikku vihkoon, sillä hyvät ideat eivät aina säily mielessä kotiin asti.

Tätä kirjoittaessani odottelen jälleen sopivaa rakoa lähteä lenkille Liperiin. Sillä lenkillä tulee täyteen 4000 kilometriä. Kesä on ollut jälleen kerran suotuisa.

Kari Tahvanainen

kirjailija, YTM

Joensuu

Kolumni, Kotiseutu-Uutiset 26.9.2011 

Matkalla kotona maailmalla

Jostakin kotoisin

Johanna Hulkko

Tammi 2011, 230 s.

Matkalla kotona maailmalla

Maailman sanotaan tulleen yhä pienemmäksi tietotekniikan kehityksen ja hyvien kulkuyhteyksien seurauksena. Navigaattorilla voi vaikka tallentaa kulkemansa reitit hamasta lapsuudesta, piirtää ne kartalle, jos kuuluu nuorempiin ikäluokkiin. Tämänkertaisessa kirjavinkissä nuori päähenkilö on perustanut internetiin oman sivuston, Tuulenpesän, jolla voi seurata Peter Pan –nimimerkin vaellusta eri mantereilla.

”Vuosia hän oli uskonut, että vasta se, että Kalle tai Hannu tai äiti katsoi hänen kulkemiaan reittejä, teki kulkemisesta todellista. Vastaavia epätoivoisia todistuskappaleita ihmisten matkoista ja olemassaolosta olivat valokuva-albumit täynnään vihertäviä tai oransseja valokuvia viime vuosituhannelta, eikä nykyään voinut kyläillä kenenkään luona ilman, että jossain vaiheessa iltaa joku alkoi pyörittää valokuvia miniläppäristä tai televisiosta muiden kärsittäväksi. Jos matkoista ei jäänyt mitään jälkiä, oli aivan sama, oliko totona vai poissa. Jos liikettä ei tallentanut, ei kukaan voinut pian tietää, mihin se oli suuntautunut, mistä ja millä voimalla. Sen hän vain oli halunnut Tuulenpesällä kertoa. Sen että hän oli muualla ja että hän oli elossa.”

Johanna Hulkon uusi romaani Jostakin kotoisin vie matkalle maailmalle. Päähenkilö Jonttu on oululainen nuorukainen, joka jättää lukionsa kesken ja lähtee 18-vuotiaana maailmalle. Ensimmäinen etappi on Jamaika. Siitä päädytään eri mantereiden kautta lopulta Australiaan. Jonttu rakastuu Australiassa Miroon, ja ennen pitkää nuori miespari löytää punaisen tuvan ja perunamaan kaukaa australialaisesta pikkukaupungista. 

Romaanissa keskeisenä teemana on oman identiteetin etsintä, jota on näköjään mentävä harjoittamaan maapallon toiselle puolen. No, ovathan suomalaiset vanhoja Australian valloittajia. Isän menetys lapsuudessa on trauma, jota Jonttu käy läpi matkallaan maailmalla. Teoksessa palataankin takaumien kautta moneen otteeseen lapsuuden Ouluun. Kirjailija on mielestäni onnistunut kuvaamaan hyvin lapsuuden merkitystä elämän voimavarana.

Geokätköily on saavuttanut suuren suosion ympäri kehittynyttä maailmaa. Siinä etsitään navigaattorin avulla kätköjä, joissa on lokikirja johon löytö kuitataan, ja se ilmoitetaan myös nettiin.  Itsekin hurahdin siihen tänä syksynä ollessani etsimässä kätköjä ystävien kanssa länsirannikolla. Johanna Hulkon romaani Jostakin kotoisin kertoo osana Jontun tarinaa valaisevasti tästä uuden ajan aarresaarien etsimisestä. Teoksessa pohditaan myöskin navigaattorin käyttämisen filosofisia ulottuvuuksia, joskin pohdinnat omien reittien tallentamisesta jäävät hiukan ilmaan.

Ihminen on leikkivä olento ja aarteenetsintä kiehtovaa. Siihen saumaan on syntynyt geokätköily, joka vie leikin varjolla liikkumaan luontoon, toreille ja turuille. Hyvä niin. Sillä jos leikki loppuu, siinä on leikki kaukana.

Kirjana kämmenellä oli tänään lukuvinkkinä Johanna Hulkon romaani Jostakin kotoisin. 


Biisinä soi: Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta. Sanat Anni Sinnemäki 

Iskelmä Rex, Jokisappi - Kirjavinkki 26.9.2011, Kari Tahvanainen