torstai 7. toukokuuta 2015

Kirjaksi omalla kustannuksella

Perinteinen maakunnan omakustanneilta oli Joensuussa keskiviikkona 6.5. pääkirjaston Muikku-salissa. Tilaisuudessa kaunokirjallisten omakustanteiden julkaisijat kertoivat omista uudehkoista teoksistaan, myivät teoksiaan ja samalla saivat tietoa omakustantamisesta. Tilaisuuden järjesti Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri – nyt jo 16. kertaa. 





Haluat tehdä kirjan! Meillä on unelmia ja ideoita. Meillä on sanoma tai tarina, jonka haluamme saada muiden ulottuville kirjan muodossa. Mitä siis tehdä? Kirja kirjoitetaan. Sitten sitä voidaan tarjota kustantajille, monelle kustantajalle samaan aikaan. Sitten odotellaan vastauksia. Kustannusyhtiöissä käsikirjoituksista keskimäärin 99,5 prosenttia hylätään. Vain puoli prosenttia tarjokkaista pääsee kansien väliin. 
     Toinen tie on julkaista kirjansa itse. Sekään ei ole mikään turha tie. Kannustavia esimerkkejä löytyy historiasta. Aleksis Kivi julkaisi Kanervala-runoelmansa omalla kustannuksella. Meillä Pohjois-Karjalassa tällainen ahkera kirjailija oli viime maaliskuussa 104-vuotiaana kuollut värtsiläläinen kotiseutuneuvos Otto Rummukainen. Hän julkaisi kaikki 15 kaunokirjallista teostaan omakustanteina. Ne olivat kovakantisia huolella viimeisteltyjä ja taitettuja teoksia. Viimeiseksi jäi vuonna 2008 ilmestynyt Katajasaaren vangit –romaani. Markkinointi on useimmiten omakustantajan suurimpia ongelmia. Otto ratkaisi ongelman hyppäämällä pyörän selkään ja lähtemällä myymään kirjojaan kylille. Varmasti kirjaa meni kaupaksi kauemmaksikin ympäri maata ja ulkomaillekin. 
     Omakustanteita on nykyisin helppoa julkaista. Digitaalisen painamisen myötä kustannukset ovat hyvin kohtuullisia. Kirjan painattaminen saattaa maksaa noin viidestä kymmeneen euroon kappaleelta. Ja painoksen suuruuden voi itse päättää sen vaikuttamatta juurikaan kappalehintaan. 
     Mutta mikä se kirja oikein on? Kirja ei ole paperinippu kansien välissä. Kirjalla on oltava tyyliä, sen on oltava mietitty, suunniteltu ja hiottu, kuin timantti tiarassa tai sulka komeassa vilttihatussa. 
     Poimin tähän Kai Vakkurin Omakustantajan käsikirjasta muutamia ajatuksia kirjan olemuksesta ja tekemisestä. Teoksen opit sopivat niin omakustantajalle kuin kustannusyhtiönkin julkaisemasta teoksesta haaveilevalle kirjoittajalle.
     Elähän sie hötkyile! – Tee kirjaa huolella ja ajan kanssa. Sen kirjasi ansaitsee, onhan se ainutkertainen kokonaisuus, josta jää pieni jälki historiaan, samalla jää historiaan jälki sinusta itsestäsi. Toimi sen mukaan. 

Mikä on kirja? 
Kirja on pohjimmiltaan idea, tarina, sillä on sisältö ja muoto, se on myös esine, jota on mukava pitää kädessä, selailla ja laittaa vaikka omaan kirjahyllyyn. 
Suomen kieli on kaikkine vivahteineen monipuolinen ja ilmaisuvoimainen väline ja aarreaitta. Sillä on kirjoitettu niin Kalevala kuin Seitsemän veljestäkin. Kirjoita siis samalla virralla. 
Tarinalla on parhaimmillaan draaman kaari, jännitys kasvaa kohti loppuhuipentumaa jota lukija jää mutustelemaan kirjan suljettuaankin. 
Kirja on myös kattaus. Se jakautuu lukuihin, osastoihin, on havainnollinen tai vuolas vuo kuin Odysseus. 
Sisällön järjestystäkin on miettittävä – lukija on hyvä saada koukkuun ja lukemaan kirjaa mielellään. Aina ei mennä alusta loppuun vaan seikkaillaan vaikka eri näkökulmissa ja eri ajankohdissa. 
Kirja on esteettinen esine, sillä on vetävä ulkoasu. Muista siis hyvät kannet ja muukin ulkoasu. 
Kun kirjaa tarjotaan kirjakaupoille ja kirjastoihin, sillä on parasta olla oma rekisterinumero. ISBN-numero on sellainen. ISBN-numeron saa jokainen kirjailija maksutta Suomen ISBN-toimistolta Helsingistä. Sen tilaaminen netistä on kätevää ja nopeaa. Ja kirjapainolta kannattaa pyytää myös viivakoodi joka perustuu ISBN-tunnukseen. 

Kirjan tekemisen peruskysymyksiä pitää myöskin miettiä. Lista on ytimekäs ja lyhyt mutta korvaamattoman tärkeä. 

  • Miksi tätä kirjaani tarvitaan – idea ja kohderyhmät
  • Mitä se saa aikaan – vaikutus
  • Miten se toteutetaan – projekti
  • Milloin se on valmis – aikataulutus
  • Kuka sen tekee itseni lisäksi – yhteistyö
  • Mitä se maksaa – budjetti
  • Kuinka se tullaan jakelemaan – markkinointi


Ei voine liikaa korostaa sitä, että kirja on sisällön lisäksi myös esteettinen esine, sillä on kauneusarvoa ja tyyliarvoa lukijan kädessä ja kirjahyllyssä. Nimi, kansi, koko, grafiikka, taitto, selkeys, fontti. Kirjan elementit paikallaan: kansi, esilehti, nimiölehti, julkaisijatiedot, sisältö, luettelot, selkämys, takakansi
Kuten sanottua, kirjan painattaminen omalla kustannuksella on melko edullista digitaalisen painotekniikan nyt yleistyttyä. Mutta sitäkin tärkeämpää on muistaa: elähän sie hötkyile. Tee homma huolella niin ei tarvitse nolostua myöhemmin.   
     Valtakunnantasolla kirjoittamista ja kirjailijoita tukevat ja neuvovat monet kirjailijajärjestöt, kuten Suomen kirjailijaliitto, Suomen tietokirjailijat ja Suomen maakuntakirjailijat. Maakunnissa toimii suuri määrä kirjailijayhdistyksiä ja sanataideyhdistyksiä kuten Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri. Tietoa ja tukea on aina saatavilla, opaskirjoista kirjailijayhdistyksiin. Sitä kannattaa käyttää. 


Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 4.5.2015



”Joensuun rokkitrilogian” kolmas osa näki päivänvalon

Joensuussa on ollut erilaisia rokki- ja poppibändejä aina kuusikymmenluvun alusta saakka. Tämä kulttuuri on poikinut kaupunkiin vuosikymmenten varrella uskomattoman määrän uutta toimintaa ja elämää. On syntynyt yhdistyksiä, tapahtumia, koulutusta, ammattilaisia. Ja aikamoinen määrä kansalaistoimintaa ja vapaaehtoistyötähän siinä kaikessa on taustalla.
     Joensuussa ilmestyi huhtikuussa uusi historiateos tästä Joensuu-ilmiöstä. Kirjana kämmenellä on tänään Hannu Heavy Tikkasen teos Ilovaarirock. Beatles-sukupolvi populaarimusiikin pyörteissä. Sen on kustantanut Grand Old Rockers of Joensuu –yhdistys.




Teos on kookas runsaalla mustavalkoisella kuvituksella varustettu tietokirja. Siihen on koottu Ilovaarirockin historia vuodesta 1996 aina tämän 20-vuotisjuhlavuoden 2015 Ilovaarirockin suunnitteluun saakka. Mutta kartoitetaan teoksessa myös joensuulaisen rokkikulttuurin juuria tuonne 1960-luvun alkuvuosille.
     ”Rock on rajaton, iätön ja ajaton riemu!”, toteaa Heavy Tikkanen teoksensa aluksi ja lopuksi, ja jatkaa: ”Joensuu on ollut yksi aktiivisimmista paikkakunnista Suomen rock-elämässä. Huolimatta sijainnistaan susirajalla ja kaukana kulttuurin pääkallonpaikasta Helsingistä Joensuu on kulkenut ennakkoluulottomasti rokkareiden kärkikastissa vuosikymmenestä toiseen. Ilmiön perustana lienee karjalaisen kansan ikivanha lauluperinne. Joensuusta on noussut useita valtakunnallista suosiota saavuttaneita bändejä, ja Joensuun Ilosaarirock on tänä päivänä yksi Suomen johtavimpia rockfestivaaleja.” Tähän perinteeseen Ilovaarirokkikin kuuluu.
     Ilovaarirockin toteuttajasukupolven musiikilliset alkusoinnut viritettiin aivan 1960-luvun alussa. Kaupungin ensimmäinen kitarabändi oli 1961 perustettu The Fellows. Tapahtumapaikkana oli usein Ilosaari jo alkuajoista lähtien. Ilmankos siellä sitten aloittikin 1972 Ilosaarirock ja 1995 Ilovaarirock. Ilosaari lienee nykyisin Suomen tunnetuin saari.
     Historiikissa edetään vuosi vuodelta esitellen kaikki bändit ja kunkin kesän ajankuvaa. Sikäli teos on korvaamaton historian dokumentoija. Kuvituksen lisäksi teoksesta löytyvät kaikkien vuosien julisteet, Ilovaarirockin ilme. Heti kesästä 1996 lähtien festivaali oli muutamassa tunnissa loppuunmyyty jo heti kun liput tulivat myyntiin. 2007 uutisoitiin, että festivaalialue ei enää riitä kaikille halukkaille. Tätä hurmaa jatkuikin sitten vuoteen 2011, jolloin lippuja jäi myös myymättä. Ilovaarirock oli vakiinnuttanut asemansa eräänlaisena keski-ikäisten sukupolvien luokkakokouksena. Mutta on festari myös elänyt ajan myötä. 2013 tehtiin Ilovaarirockiin nuorennusleikkaus ottamalla 80-luvun bändejä kehiin. Englannista tuli Slade ja Suomesta Pelle Miljoona. Kansainväliset esiintyjät ovatkin olleet Ilovaarirockin ohjelmiston erottamaton osa kautta vuosien. Tulevana kesänä lavalle astuu jälleen yksi maailmantähti joka aloitti uransa jo 1970-luvulla, Suzi Quatro.
     Ilovaarirockin tarinat antavat silti yhä odottaa muistiinmerkitsijäänsä. Heavy Tikkasen Ilovaarirock-historiikki on dokumentaarisena muistiinmerkintänä luonut vankan rungon, johon olisi hyvä paikallistaa lukemattomia tarinoita tästä elähdyttävästä kulttuurista.
     Tekisi mieli sanoa, että nyt on kasassa Joensuun rokkitrilogia. Vuonna 2001 ilmestyi Rysky Riiheläisen toimittama Rokin kolme vuosikymmentä – Ilosaarirockin 30-vuotisjuhlakirja. Ja vuonna 2011 tuli Olli Sorjosen toimittama Ilosaarirock 40 vuotta tarinoita –juhlakirja. Yhteistä näillä kolmella teoksella on se, että ne myös valottavat historiaa kukin omasta näkökulmastaan. Kaksi ensimmäistä teosta ovat myös aika tarinallisia, kokemuksellisia.
      Kaikkien näiden tapahtumien taustalla on voimakas talkootyön ja osaamisen perinne. On intoa, osaamista, ideoimista, luottamista, onnistumista, oppimista, ammattimaista otetta elävässä hengessä. Talkootyön näkökulmasta olen itse tutkinut Ilosaarirockia yhteiskuntapolitiikan gradussani ja väitöskirjahankkeessani. Kyllä täytyy sanoa, että henkisen ilosaarirockin pohja on edelleen vankka ja uusiutuva, Ilovaarirokkia myöten. Tekemisestä ja mukana olemisesta on tullut jo hyvin ylisukupolvista  - vaarit tekevät vaarirokkia ja lapsenlapset joen toisella puolen Laulurinteellä saarirokkia, vai miten se menikään.
     Niin Heavy Tikkasen Ilovaarirockin 20-vuotisjuhlakirja kuin trilogian aiemmatkin osat ovat hyvää kirjallisuutta kaikille, joita kiinnostaa lukea lisää siitä, mitä ihmettä Joensuussa tapahtuu ihan oikeasti. Sopii myös festivaalien vastustajille.


Hannu Heavy Tikkanen: Ilovaarirock. Beatles-sukupolvi populaarimusiikin pyörteissä
144 s. Grand Old Rockers of Joensuu, 2015


Biisi:
Medium: Viisitoistavuotiaita kumpikin. (säv. ja san. Pertti Nissinen)
”Se oli silloin joskus kuuskytluvulla, kun eka tyttöystäväni tapasin…”
 - Joensuulainen Medium on esiintynyt Ilovaarirockissa kesällä 1996 ja 2000.




torstai 16. huhtikuuta 2015

Ralliautoja vai mitä numeroita?

Teillä ja kaduilla näkee näinä aikoina autoja, joissa on ikkunoissa ja sivuissa numeroita ja jotain muutakin. Eivät ole rallitunnuksia vaan vaalitsemppausta. Niiitä katsellessa tulee hyvä mieli - olkoon kenen tahansa tsemppausta; se tuo vaaleihin elävää meininkiä. Demokratia on voimissaan. 
     
Tulee uusi eduskunta ja uudet voimasuhteet. Tulee uusi hallitus, jota voidaan taas syyttää kaikesta, ja tulee uusi oppositio joka voi syyttää hallitusta taas kaikesta, koska tekisi itse kaiken paremmin. Ei mitään uutta auringon alla - mutta silti, se on demokratiaa, jolla on arvoa. Vaihtoehto on diktatuuri.


Helsinkiläinen Vihreiden ehdokas Hannu Oskala kirjoittaa blogissaan hyvin siitä, että sitä saa mitä tilaa!

"Jos haluatte tämän vuosituhannen politiikkaa, äänestäkää. Mulle on melkein sama mitä puoluetta, lähes kaikista löytyy järkeviä ehdokkaita, kunhan äänestätte. Teillä on valta. Muuttakaa tämä maa. Nyt. 

Politiikassa on usein kysymys paitsi puolueista, myös päättäjien sukupolvesta. Paraatiesimerkkinä tasa-arvoinen avioliittolaki. Kun nyt jo hyväksyttyä lakia väännettiin lakivaliokunnassa, sitä kannattivat kaikki vuoden 1967 jälkeen syntyneet. Sitä ennen syntyneet vastustivat. Puolueesta riippumatta.

Eduskunnassa ovat yliedustettuina vanhemmat sukupolvet ja selvän aliedustettuina nuoremmat ikäluokat. Tällä hetkellä nuorin kansanedustaja on 29-vuotias Olli Immonen.
Mistä tämä johtuu? No tämä johtuu melko suoraan siitä että nuoret eivät äänestä. Kattokaa jonnet ite. Vuoden 2012 kuntavaaleissa 34% 19-24 vuotiaista miehistä äänesti, yli 70-vuotiaista äänesti 72%.(Helsingin vaalipiirin lukuja)" 

Äänivaltaansa käyttävien kansalaisten arvot lopulta tulevat laeiksi, koska eduskunta säätää lait.



Äänestätpä ketä tahansa, äänestä. 










keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

On Air

Pohjoiskarjalainen kirjallisuusohjelma Jokisappi Iskelmä Rexissä oli näyttävästi esillä keskiviikon 8.4. Karjalan Heilissä. Lienee aika harvinaista Suomenkin mitassa, että paikallisella kaupallisella radiokanavalla on pyörinyt tällainen kulttuuriohjelma parikymmentä vuotta. 

Tänä talvena on tullut itsekin tehtyä haastatteluja ja juttuja ohjelman historiasta niin radioon kuin Ukkoseenkin, kirjailijayhdistys Ukrin lehteen. Odotamme innolla 20-vuotisjuhlavuotta 2016, joka on samalla Ukrin 60-vuotisjuhlavuosi. 
     Jokisappi pyöri aluksi nimellä Mie tulikärpänen ja kärpäsinä ihan alussa olivat nuori runoilija Jukka Riikonen ja minä. Taisi ääni vähän väristä kun vedimme livenä ensimmäistä lähetystä syksyllä 1996. Siitä se sitten radioaseman hyvällä opastuksella ja avustuksella alkoi pyöriä. Kirjailija Jouko Lehtonen ja maisteri Pasi Hirvonen pyörittivät yhden talven ajan runouden kuntokoulua. Aloitimme myös kirjailijahaastattelujen sarjan, jossa esillä olivat muun muassa Heikki Turunen ja Markku Turunen. Kunnianhimoisena tavoitteena oli lukea kunkin kirjailijan tuotanto läpi ennen kuin menimme haastattelemaan – harppomalla taisi tulla luettua. Kirjailijahaastatteluja kuullaan ohjelmassa edelleenkin aika usein, samoin kirja-arvosteluja. 
     Iskelmä Rexiä kutsutaan kansan parissa vieläkin joskus ”Jokiratioksi”. Siitähän se paikallisradio täällä sai alkunsa vuonna 1988. Radio Jokinen on sittemmin muuttunut Radio Rexiksi ja lopulta Iskelmä Rexiksi. 
     Entisestä studiosta Metropolissa meillä oli suora näkymä Wanhaan Jokelaan, joten olisi voinut vaikka päivittää kuuntelijoille, kuka kirjailija tai muu kulttuuri-ihminen istuu kulttuurikapakassa syntyjä syviä pohtimassa. Näin emme kuitenkaan tehneet, joskin lähetyksen jälkeen tie kävi toimittajillakin usein Jokelaan. Nykyisestä studiosta katsellaan vain City Marketin parkkitaloa. 
     Kaupallinen radioasema on tarjonnut vakaan alustan kulttuuriohjelmalle. Paikallisradio pitää esillä myös paikallista kulttuuria, mikä usein unohdetaan kun puhutaan ”mainosradiosta”. No, mainoksiahan ne Karjalainen ja Hesarikin ovat täynnä. Rexin entinen toimitusjohtaja Seppo Mustonen, pitkän linjan radiokonkari, totesi Ukkosessa, että paikallisen kulttuurin merkitys oli Suomessa vahvasti esillä jo, kun Yleisradion monopolia ruvettiin murtamaan 1980-luvun alussa. – Ja Rexissä on yhdessä kirjailijoiden yhdistyksen kanssa pystytty tarjoamaan paikallinen väylä tekijöiltä kuuntelijoille. 
    Radioaseman nykyinen toimitusjohtaja Liina Matveinen puolestaan korosti, että Rexillä kuullaan aika paljon paikallisten radioaktiivien tuottamaa ohjelmaa: Jokisappi, Kyläradio, Tuulan tuutti. – Pohjois-Karjalassa paikallisradio on kuuntelijoidensa rakastama ja tekijöidensä ylpeyden aihe, Matveinen tiivisti. Siihen on helppo yhtyä – ja lisätä, että myös maahanmuuttajilla on ollut eri vaiheissa omia ohjelmiaan Rexissä. 
     Kuuntelin pienenä radiota suunnasta jos toisestakin, olin radioaktiivinen. Nuorten sävellahjat, kuunnelmat ja popmusiikki olivat aivan Must. Sitten iski dx-kärpänen ja rupesin kuuntelemaan koko maailmaa lyhytaalloilla. Posti kantoi selkä vääränä kortteja, lehtiä, kirjoja, levyjä, viirejä, tarroja ym. – kaikkea mitä maailman radioasemat lähettivät vastauksena kuuluvuusraportteihin. Olin Uudenmaan Radiokerhon Urkin kaukainen jäsen Enossa. Silloin ei kyllä osannut kuvitella, että joku päivä itsekin olisi toistuvasti äänessä samassa eetterissä. 
     Kirjallisuusohjelmamme on pysynyt ajan hermolla nimensäkin suhteen. Mie tulikärpänen ja Jokisappi tulevat maakunnan omien runoilijoiden teksteistä. Ehkä olisi tulevan juhlavuoden kunniaksi aika keksiä uusi nimi ohjelmallemme. Miltä maistuisi Jokiss? 


Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja Jokisappi-kirjallisuusohjelman vastaava toimittaja 


Karjalan Heilin kolumni 12.4.2015


Sulosointuja ja hyvänpuhumista Espanjan Aurinkorannikolta



Erkki J. Vepsäläinen: Sulosointuja. Ystävyydestä, hyvyydestä, kauneudesta, lempeydestä ja rakkaudesta. Runo- ja aforismikokoelma. Vaeltava runoilija, Espanja, 2015. 98 s. 

Puhun hyvää. Lasten puhun hyvää –kirjoituksia. Vaeltava runoilija, Espanja, 2015. 199 s. 






Sain äskettäin kirjapaketin Espanjasta. Se sisälsi kokoelman lasten puhun hyvää –kirjoituksia ja Sulosointuja-runokokoelman. Lähettäjänä oli vaeltava runoilija Erkki J. Vepsäläinen. Tänään kirjana kämmenellä ovatkin nämä kaksi kirjaa. 

Erkki J. Vepsäläinen on syntyisin Leppävirralta, missä hän on syntynyt savusaunassa. Vuodesta 1984 lähtien hän on asunut Andalusiassa Espanjassa. Takana on ura Postipankissa Kuopiossa, mutta myös vakava vammautuminen liikenneonnettomuudessa 1950-luvulla. Nyt huhtikuussa Vepsäläinen viettää 80-vuotispäiviään, niin Aurinkorannikolla kuin Savon puolessakin. 
     Vaeltava runoilija on apujoukkoineen järjestänyt Aurinkorannikon suomalaisella koululla Hyvänpuhumisen viikkoja jo yhdentoista vuoden ajan. Viikko sijoittuu kansainväliselle lastenpäivän viikolle marraskuussa. Oppilaat ovat kirjoittaneet aiheesta kirjoituskilpailuun lukemattoman määrän koskettavia aineita – ajatuksia siitä mistä he haluavat puhua hyvää. Näistä aineista on valittu lähes kaksisataa katkelmaa Puhun hyvää –teokseen. 
     Tänä vuonna Hyvän puhumisen viikko on 16. – 22.11. Vepsäläinen lähettää kutsun kaikille ihmisille, lapsille ja aikuisille. Tulkaa kaikki kuulemaan – hyväntuulensanomaa. Anna hyväntuulen tulvia sisällesi! Kutsun kaikkia maailman ihmisiä osallistumaan hyväntuulen, hyvänpuhumisen viikkoon. Siis maanantaina 16. marraskuuta alkaen. 
     Puhun hyvää –kirjassa kirjoittavat lapset esikoululaisista aina yhdeksäsluokkalaisiin. 
Esikoululainen Elmer kirjoittaa: Olet kiva kaveri. Pappa on kiva. On kivaa leikkiä. Äidille tulee hyvä mieli, kun annan kukkia. 
Neljäsluokkalainen Hilda kirjoittaa: Jos olet yksinäinen, niin mene jonkun luokse ja ole hänelle ystävällinen, tartuta hymy kaikkiin, katso nauraviin kasvoihin ja naura itsekin, katso taivaaseen pilvettömään äläkä käänny ukkoseen. 
Yhdeksäsluokkalainen Ossi puolestaan tunnustaa rakastavansa tyttöystäväänsä: Hän on kuin enkeli ja hyvänonnen tuoja minulle. – Ja lopuksi Ossi kertoo hyvän elämän lauseen: Rakasta muita ja elä rakastavaisena kaikkia ja kaikkea kohtaan: eli ei saa syrjiä ketään vaan ajattele kaikkea vain parhaana mahdollisena, niin muutkin ajattelevat sinua parhaimpana hyväntekijänä.
     Erkki J. Vepsäläinen on vienyt hyvänpuhumisen sanomaa myös ympäri maailmaa, muun muassa kouluihin Etelä-Afrikassa. 


Toinen saamistani kirjoista on tänä talvena Fuengirolassa ilmestynyt runo- ja aforismikokoelma Sulosointuja – ystävyydestä, hellyydestä, kauneudesta, lempeydestä ja rakkaudesta. Vepsäläinen on aikaisemmin julkaissut yksitoista teosta, esikoisteos Rakkauden lähteet on vuodelta 1979. Vepsäläinen on julkaissut teoksia muun muassa espanjansuomalaisista ja sota-ajan äideistä. Hän on myös ollut perustamassa Andalusiaan kulttuuriyhdistys Sohailia. 

Hyvän ihmisen tuoksun tuntee
vastatuulessakin.

Kuuntele sisäisintä hyvyydenääntäsi
ja antaudu hyvyydelle.

Elämämme on suurin opettaja.
Hyvä elämä on paras opettaja. 


Vepsäläinen saa runojensa aiheet rakkaasta ihmisestä, rakkaista ihmisistä, Andalusian merenrannoilta, luonnosta, ilosta että saa elää ja olla olemassa, elämän ihmeellisyydestä. Vepsäläisen runokieli viestittää ehdotonta positiivisuutta. 80-vuotisjuhlinnan merkeissä hän kirjoittaa omasta elämänvirrastaan:

Olen soutanut elämänvirran
etsinyt lohdutusta
kutonut elojenpirran,
kuultaako rannusta kaipausta? 

… 

Olen maistanut onnen suloisuuden 
elonvirtoja pyörteineen, 
uudenoppimisen ihanuuden
nyt melon purteni rakkauteen?


Sanassa on mahtava voima. Sanoilla saadaan aikaan hyvyyttä, mutta myös hirveyttä. Siksi on hyvä että sanojen käyttöä mietitään ja yritetään luoda niillä parempaa maailmaa, ihan pienistä asioista ja piireistä lähtien. Vepsäläisen sanoma on siksi tärkeä. Varmasti täällä Pohjois-Karjalassakin Vepsäläisen hyvän puhumisen sanomasta olisi paljon opittavaa. Siksipä näitä hänen kokoamiaan ja tekemiään teoksia kannattaa lukea. 
     
Erkki J. Vepsäläisen rakkausrunoja ja soidinkutsuja on mahdollista kuulla Kuopion pääkirjastossa keskiviikkona 13. toukokuuta puolenpäivän aikaan. Vaeltava runoilija on silloin itse paikalla niitä esittämässä. 

Samalla 80-vuotisonnittelut vaeltavalle runoilijalle 


Biisi: 
Tuula Siponius: Eviva Espanja (s. Vexi Salmi)




Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 13.4.2015





torstai 26. maaliskuuta 2015

Kaupallinen radio susirajalla - Joensuussa





Suomen kaupallisen radion historiasta on hyvä siirtyä tänne Joensuuhun ja konkreettisesti Iskelmä Rex –radiokanavan historiaan. Alkuvuonna olemme Jokisapessa esitelleet ohjelmamme tekijöitä. Nyt on tullut aika tuoda esille myös radioaseman pyörittäjien aatoksia. Kysyimme tässä talvella Ukrin lehteen Ukkoseen kommenttia sekä radion pitkäaikaiselta vetäjältä Seppo Mustoselta että myös nykyiseltä toimitusjohtajalta Liina Matveiselta. 
     Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrihan on ollut radioaalloilla nyt yhtämittaisesti jo 19 vuotta ja oli sitäkin ennen eetterissä Radio Jokisen Pakistaan-kirjallisuusohjelman muodossa.  

Paikallisradiomiehenä vuodesta 1988 lähtien toiminut Seppo Mustonen kertoi kirjallisuudesta paikallisradiossa. 

”Paikallisen kulttuurin merkitys oli Suomessa vahvasti esillä, kun Yleisradion monopolia ryhdyttiin murtamaan 1980-luvun alussa.  Paikallisradioliiton ensimmäinen puheenjohtaja oli Jaakko Numminen, opetusministeriön kansliapäällikkö ja Maaseudun sivistysliiton puheenjohtaja. Kulttuuriväen odotukset olivat ehkä turhankin suuret, sillä kuuntelijat halusivat paikallisradioilta toki muutakin kuin paikallisen kulttuurielämän esittelyä.
     Joensuussa vuonna 1988 aloittanut Radio Jokinen ja sittemmin Radio Rex sekä Iskelmä Rex ovat pitäneet paikallista kulttuuria kuitenkin esillä vaikka toiminnan painopiste on ollutkin paikallisuutisissa ja lähetysajasta suurimman osan on saanut kevyt musiikki.  Vuosina 2001-2002 toiminut Radio Joensuu, sittemmin Iskelmä Joensuu (2006 saakka) sekä Oi  fm (2007-2014) ovat myös jossain määrin tarjonneet kirjallisuutta käsitteleviä ohjelmia. Radio Joensuulla oli ohjelmasarja Kirjahylly, jota toimitti Minna Kaipainen.
     Pohjois-Karjalan kirjailijoiden ääni on kirjaimellisesti kuulunut paikallisradiosta sen alkuajoista lähtien. Kirjailijayhdistys Ukrin oma ohjelma Mie Tulikärpänen ja sittemmin Jokisappi on radion vanhimpia ohjelmia. Se on ollut yhteistyöohjelma, jossa radio on antanut ohjelma-ajan ja teknisen tuen ja yhdistys on vastannut sisällöistä.  Näin on toimittu tavallaan lähiradion periaatteella eikä rahalla ole ollut roolia. 
     Yksityinen radioyhtiö joutuu koko ajan tarkkailemaan kustannuksiaan ja suuritöisiin kulttuurisatsauksiin on vaikea löytää perusteluja.  Yhdessä kirjailijoiden yhdistyksen kanssa on kuitenkin pystytty tarjoamaan paikallinen väylä tekijöiltä kuuntelijoille.” 



Iskelmä Rexin nykyinen toimitusjohtaja Liina Matveinen, paikallisradioyrittäjä jo toisessa polvessa, kirjoitti Ukrin lehteen paikallisradiotoiminnan nykyajasta. 

”Paikallisradioita ei enää ole, on vain ketjuja ja listahittikanavia ilman mitään tekemistä alueensa elämän kanssa. Ei ole eka kerta, kun minulle, muutaman vuoden paikallisradioyrittäjän toimineelle näin väitetään. Mitä on paikallisuus radioissa? Paikallisuutisia, paikallista musiikkia, paikallisia toimittajia ja myyjiä tuottamassa paikallisista asioista sisältöä? Muuta mitä? 
     Oy Najaros Ab omistaa kahden paikallisen radiokanavan toimiluvat: Iskelmä Rex ja Oi fm:n taajuuksilla vuoden vaihteessa aloittanut Radio City Joensuu. Kummallekin kanavalle tehdään paikallista sisältöä Joensuun toimituksessa. Toki lähetysvirrasta iso osa koostuu musiikista ja muualta tulevasta ns. valtakunnallisesta lähetyksestä, mutta edelleen Pohjois-Karjalassa tehdään moneen muuhun paikallisradioon verrattuna vahvaa maakunnallista sisältöä. 
     Talouden realiteetit asettavat rajat toimituksen koolle. Yksityinen radioyhtiö elää vain ja ainoastaan myymällään mainosajalla. Toimintaa on jouduttu miettimään monesti uudelleen. Ilman kuuntelijoita ei ole mainostajia ja tämä pitää paikallisen, kaupallisen kanavan toimituksen ja johdon hereillä. Joensuulainen toimituksemme on pieni: kaksi toimittajaa, joista toinen on koulutusvaiheessa ja kaksi avustajaa, joista toinen on pitkän linjan konkari. Lisäksi osallistun itse toimitustöihin molemmilla kanavilla ollen vastuussa aamu-uutisista. Joka päivä toimitus kokoontuu miettimään päivän kulkua ja aiheita jotka koskettavat kuuntelijoitamme. 
     Pyrimme olemaan ajan tasalla, mielellään muita edellä ja samalla haasteena ovat aikataulut sekä lähetyksen rajoitteet. Uutissähkeen on oltava lyhyt ja selkeä ja päivän jutun on oltava lähetyskunnossa muutamassa tunnissa. Toimitus painaa töitä todella ripeällä aikataululla eikä juttuja pantata tai tehdä varastoon vaan tilanteet ovat aina tuoreita. Radio elää tässä hetkessä, sillä huomenna on printin vuoro. Mediana printti ja radio eroavat toisistaan lähes kuin päivä ja yö. Tämän olen huomannut istuessani Suomen historian ensimmäisenä kaupallisen radion edustajana Julkisen sanan neuvostossa. Asiat joita on nettiin ja printtiin helppo/helpohko korjata, ei monasti onnistu radiossa. Live-lähetystä ei takaisin saa.  Siksi faktojen on oltava kohdillaan ekalla kierroksella. 
     Paikallisena radiona pitkän historian omaava Iskelmä Rex on juuri juttuni alussa mainitun listan mukainen: seitsemänä päivänä viikossa, lähes kellon ympäri meillä on Joensuussa toimiva uutistoimitus. Soitamme jokaisessa lähetyksessämme paikallista musiikkia, toimitukselliset paikallisjutut tehdään paikallisesti paikallisista asioista ja myyjät tuntevat asiakkaansa henkilökohtaisesti. 
     Rexillä kuullaan myös paikallisten radioaktiivien tuottamaa ohjelmaa: Jokisappi, Kyläradio, Tuulan Tuutti... Viikonloppuisin Rexin lähetys tehdään kokonaan omin voimin ja Joensuusta käsin, vaikka viranomaislupa edellyttää vain arkipäiviin paikallista sisältöä. 
     En oikein tiedä kuinka tämän paikallisempia voisimme olla? Voin ylpeänä todeta, että ainakin Pohjois-Karjalassa paikallisradio on kuuntelijoidensa rakastama ja tekijöidensä ylpeyden aihe. 
     Näin siis Iskelmä Rexin toimitusjohtaja ja kaikille tuttu radioääni Liina Matveinen – ja ennen häntä myös toinen tunnettu radioääni Seppo Mustonen. 
     Jatkamme Jokisapen historian ympäriltä vielä tulevissakin lähetyksissämme. Luvassa on muun muassa otteita ensimmäisistä lähetyksistämme syksyllä 1996. Iskelmä Rex o täyttänyt jo 25 vuotta ja Jokisappi täyttää kaksikymmentä vuotta ensi vuonna, joka sattuu olemaan myös Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin 60-vuotisjuhlavuosi. 


Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex  23.3.2015




Merirosvoradioista leirinuotiolle - kaupallisen radion taival Suomessa


Pentti Kemppainen
Radio kuuluu kaikille
Kaupallisen radion historia Suomessa 
416 s., Into, 2015


”On marraskuun toinen päivä 1984. Seppo Sisättöä MTV:ssään närästää. Sakari Kiurua YLE:ssä vaivaa ummetus. Kaarle Nordenstreng Tampereen tiedotusopin laitoksella tuntee huimausta. Osmo A. Wiio Helsingissä kaatoi aamulla hermostuksissaan kahvin tietokoneensa näppäimistölle. Martti Sinerma Paikallisradioliitossa haroo hiuksiaan: hilsettä. Ja Väinö J. Nurmimaa Sanoma Oy:ssä pyytää sihteeriään tuomaan kuumemittarin. – Tänään he kaikki voivat nii-in huonosti. He ovat saaneet VIHIÄ, että Helsingin Porkkalankadulla, matalassa vaaleansinisessä varastorakennuksessa, kadunpuoleisessa huoneessa, pestään jo lattiaa. Pestään lattiaa, läträtään maalia seiniin ja nostellaan huonekaluja. Jos kaikki olisikin siinä… Mutta he sanovat sitä RADIO CITYKSI.” 

Tuleva kansanedustaja ja ministeri, presidenttiehdokas Pekka Haavisto Suomi-lehdessä marraskuussa 1984 

Tämä lainaus ja lukematon määrä muita mielenkiintoisia yksityiskohtia löytyy upouudesta kaupallisen radion historiasta. Kirjana kämmenellä on tänään Pentti Kemppaisen teos Radio kuuluu kaikille. Kaupallisen radion historia Suomessa. 
     Voisi sanoa lyhyesti, että kaikki alkoi radioamatöörien rakentelusta ja sittemmin merirosvoradioista, päätyen monen kädenväännön jälkeen laajaan ja monipuoliseen kaupallisten radioasemien verkostoon, josta löytyy niin paikallisia kuin valtakunnallisiakin ulottuvuuksia. Tänään maassamme toimii noin viisikymmentä kaupallista radiokanavaa. 
     Maailman ensimmäinen kaupallisen radion lähetys oli 2. marraskuuta 1920 Yhdysvalloissa. Suomen osalta historiikki alkaa vuodesta 1923, jolloin perustettiin paikallisia radioyhdistyksiä, muun muassa Nuoren Voiman Liiton Radioyhdistys Helsingissä. Radioamatöörit olivat innolla mukana toiminnassa. 1926 perustettu Suomen Yleisradio tuli kuitenkin pian monopoliksi radioaalloilla. Euroopasta silti kantautui jo 1930-luvulla kaupallisen radion ääni keskiaalloilla: Radio Luxembourg ja Radio Normandie. 
     Kaupallinen sähköinen joukkoviestintä on Kemppaisen mukaan kehittynyt ratkaisevimmin 1960- ja 1980-luvuilla. Sodan jälkeistä aikaa leimasi uuden kaupallisen nuorisokulttuurin synty ja rokkenrollin tulo. Merirosvoradiot kuten Radio Nord lähettivät kansainvälisiltä vesiltä ohjelmaa Pohjolaankin. Olipa vuonna 1961 toiminnassa suomalainenkin merirosvoradio, Radio Polar. Vuonna 1957 syntyi Mainostelevisio, MTV, joka haaveili ennen pitkää myös kaupallisesta radiotoiminnasta. 
     Kädenvääntö eduskunnan ja hallituksen kanssa oli pioneerikaudella kovaa ennen kuin 1983 perustettiin Suomen Paikallisradioliitto ja 1985 valtioneuvosto myönsi 22 radiolle ensimmäiset kokeiluluvat. Radio Lakeus Nivalassa oli maamme ensimmäinen kaupallinen radioasema; eetteriin se tuli lauantaina 27.4.1985. Sittemmin radioita on syntynyt ja kuollut, toiminta on ketjuuntunut ja on tullut brändejä. Kenttä on monipuolistunut myös aatteellisten radioiden kuten Radio Dein suuntaan, ja myös paikallisuus on pysynyt mukana radiotoiminnassa. 
     Elämä kaupallisessa radiossa on ollut melkein kolme vuosikymmentä yhtä viisivuotisodotusta - kunnes vuonna 2012 kuului monta helpotuksen huokausta: toimilupakausi pidentyi kahdeksaan vuoteen ja toimilupaehtoja nykyaikaistettiin. Tänä vuonna kaupallinen radiotoiminta Suomessa täyttä 30 vuotta. Vuoden alussa lainsäädännössä on astunut voimaan myös tietoyhteiskuntakaari, johon on koottu keskeiset sähköistä viestintää koskevat säädökset. 
     Kaupallinen radio elää tai kuolee mainostuloillaan. Erityisesti 1990-luvun lamakausi koetteli radioalaa, kunnes 2000-luvulla liikevaihto on noussut tuplaten. 2014 maassamme oli 12 valtakunnallista ja osavaltakunnallista asemaa sekä yli 60 alueellista ja paikallista radioverkkoa, joista suurin osa kuuluu radioketjuihin. Kaupallisen radiotoiminnan työllistävä vaikutus on noin 500 henkilötyövuotta. 
     Pentti Kemppaisen mukaan radiosta on tullut moderni leirinuotio. Kemppainen itse aloitti jo 1960-luvulla Nuorten radiossa ja oli sittemmin muun muassa Radiomafian ohjelmapäällikkönä. Myöhemmin hän on väitellyt tohtoriksi radioiden kehityksestä ja kirjoittanut kirjoja radiosta. Radio kuuluu kaikille –teos on neljäsatasivuinen järkäle, havainnollinen, värikäs, selkeä ja mielenkiintoinen lähdeteos. Lukemiskokemus oli sikälikin jännä, että kirjan sivuilta ja kuvituksesta tuli mieleen monta unohtumatonta hetkeä lapsuudesta ja nuoruudesta. Uskon että niin käy jokaiselle tämän kirjan lukeneelle suomalaiselle. Radio on osa elämäämme. Kirjana kämmenellä oli tänään Kaupallisen radion historia Suomessa. 


Biisi: Bill Haley & Big Comets: (We´re Gonna) Rock Around The Clock. (s. Bill Haley)



Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 23.3.2015