Tulin juuri ensi-illasta. Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö sai enskarinsa Joensuussa Sinkkolan kesäteatterissa. Meno kauniissa kesäillassa oli melkoista vesipallojen lätsäyttelyineen, perheterapia-istuntoineen, poliisiautoineen ja lauluineen. Tähdet itse olivat portilla vastassa lipunmyyjinä. Lapsilla ja aikuisilla silmät pyöreinä ja suut naurussa kuin vain kesäteatterissa voi olla.
Viime kesänä Sinkkolassa pääsin haastattelemaan radiolle Peppi Pitkätossua ja rouva Rissasta. Kovasti vaikuttaa, että nyt ovat haastatteluvuorossa kotimaiset tähdet. Iskelmä Rexissä syyskuussa kuulette lisää.
Kesäteatterimuistoni alkavat Enosta vanhan alapappilan pihalta ja Kanavarannasta. Pappilan esityksestä pikkupojalle tosin jäi mieleen vain omenalimpparin mainio maku. Sittemmin yhtenä kesänä Joensuun Vapaan teatterin alkuaikoina pääsin avustajaksi kulissien taa Hasaniemeen. Ikimuistoinen kesä.
Yhdessä kesäteatterissa olen käynyt joka kesä. Jakokosken kanavateatterissa The LittleBigMusic aloitti revyynsä 2003. Sinikka Tossavaisen iskevät sketsit, kihelmöivää kannanottoa tehoyhteiskuntamme tilasta, jossa ihminen on vain sivuosassa. Ja ammattilaulajien ääntä kelpaa kuunnella. Sinne Huojuvaa taloutta katsomaan menen tänäkin kesänä. Haaveissa on käydä muutamassa muussakin teatterissa.
Maakunnassamme näyttää pyörivän parikymmentä kesäteatteria. Kyselin ensi-illassa tuttavaltani kesäteatteritoiminnan juurista. Hän arveli, että nuorisoseuratoiminnan myötä ne menevät hyvinkin sadan vuoden taa. Todellakin, niin nuorisoseuroissa kuin työväenyhdistyksissä on pitkät perinteet harrastajateatterille. Elävää kansankulttuuria.
Kesäteatteri on yllättävä sekoitus luontoretkeä ja taidetta. Tapahtuman muodostavat yhdessä esittäjät, taustajoukot ja yleisö. Kahvit ja makkarat, itikoiden ja ampiaisten ininä korvissa, sadetta ja aurinkoa. Ihmisiä suvi-illassa.
”Riittää kun teksti sattuu hyvin suuhun”, totesi radiossa kesäteatterikonkari rooleistaan. Improvisointia, uusia tekstejä klassikoiden rinnalla, sovituksia ja tahattomiakin kokeiluja. Monenmoisiin roolisuorituksiin suhtaudutaan silti inhimillisellä lämmöllä. Näyttää ettei teatterikappale sinällään ole se vetonaula. Kesäteatterireissuun pätevät varmaan sosiaaliset motiivit taiteellisia enemmän. Se on kesäretki, ainakin kerran kesässä. Tavataan tuttuja vuosikymmenten takaa kotiseudulla, vietetään iltaa luonnossa.
Kesäteatteri muodostaa melkoisen verkoston ympäri vuoden. Se tuo eloa koko pitäjään. Esitys valitaan, miehitetään, lavastetaan, aloitetaan mainonta, kerätään talkoolaisia kaikenlaisiin hommiin. Toteutukseen tarvitaan yllättävän monenlaista tekijää pienistä apulaisista aina terävään sähkömieheen. Kun Sinkkolan nuorempi työryhmä on alle kouluikäisiä, tuli mieleen, mitähän koulutulokas syksyllä kertoo kesästään opettajalle: näyttelin tietysti kesäteatterissa!
Kaiken takana on salaisuus. Yhdessä tekemisen ja aikaansaamisen salaisuus, kuten aina hyvässä talkootyössä. Eräs tuttavani on haaveillut tekevänsä gradun pitkäikäisen kesäteatterin toiminnasta, siitä talkootyön liekistä. Kesäteatteri-ilmiö eittämättä ansaitsee sellaisen kunnianosoituksen.
Ja Verokarhulle voisi tietysti esittää pienen toiveen: pidä näppisi irti kesäteattereista. Verota niitä rikkaita. Muuten saatat joutua lavalle itsekin, talkoohommiin.
Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
Kolumni on ilmestynyt 28.6.2009 Karjalan Heili -kaupunkilehdessä
