keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Aleksis Kiven seitsemän veljestä

Kirjoitan tätä kolumnia Aleksis Kiven päivää odotellessa. Uusi tutkimus kertoo, että Seitsemän veljestä on edelleen yksi eniten suomalaisiin vaikuttaneista taideteoksista.
     Uusmaalainen, melkeinpä tulevalla kehäkolmosella asunut kirjailija loi pääteoksessaan vaikuttavan kuvan suomalaisista sisupusseista ja elävästä luonnosta. Veljekset palaavat Impivaaran seikkailunsa jälkeen takaisin yhteiskuntaan. Romaanista on noussut vertauskuvaksi mm. impivaaralaisuus.
     Impivaaralaisuus tuli mieleen muutama vuosi sitten, kun seurasin Joensuussa Abloyn tehdaspaloa, jossa ilmaan pääsi syaanivetyä. Hätätiedotukset annettiin vain suomeksi, vaikka lähistöllä asuu monenkielisiä ihmisiä. Pelastustoimesta vastaavat taitavat elää vielä impivaaralaisessa Suomessa. Tiedotuksia olisi jo korkea aika ruveta lähettämään myös ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja venäjäksikin, kaikilla alustoilla.
     Kerron pari kuulemaani tositarinaa nykyajan impivaaralaisuudesta.
     Kävelipä synnyinkyläni kylätiellä musta mies reppu selässä keskellä kesäpäivää. Sitäkös kyläläiset ihmettelemään.  Olisiko ollut pari vuosikymmentä sitten. Ja eikun soittamaan poliisille: ”Tiällä meijän kylätiellä kävellöö neeker. Mitähän sillä on mielessä? Tulukkee viemmään se pois.” Ja poliisihan tuli.
     Tämän kesän ruraalilegenda Pohjois-Karjalasta. Asuipa maalaistalossa metsien keskellä perhe, jolla oli kehitysvammainen poika, parikymppinen, kehitystasoltaan seitsenvuotias. Syyskesän illansuussa äiti tuli töistä kotiin ja vastassa oli poika silmät innosta säihkyen: ”Äiti, mie löysin menninkäisen. Se on nyt vankina meijän aitassa.” Ja pitihän äidin mennä katsomaan. Aitan sängyllä istui surullisena menninkäinen, thaimaalainen marjanpoimijamies. Kuulemma vei aikansa ennen kuin taikku saatiin toimitettua majapaikkaansa. Yhteistä kieltä ei ollut.
     Muuttajat ovat muotia syksyn tv-sarjoissa. Suonna Konosen kotoisan laulun säestämät paluumuuttajat etsivät pesäpaikkaansa Pohjois-Karjalasta.
     Muuttajia katsoessa on tullut mieleen kirjailija Matti Mäkelän essee Kylässä, kokoelmasta Ihmisen olosijat. Siinä Mäkelä muotoilee uudisasukkaan muotokuvaa. Impivaaraan muuttavat uuden ajan ihmiset eivät välitä, onko palvelurakennetta vai ei; arvot ovat toisaalla, rauhallisessa, turvallisessa ja luonnonläheisessä asuinympäristössä. Sinne nämä uudisasukkaat suuntaavat vankkureineen ja tietokoneineen, tekevät etätöitä ympäri maapalloa. Kylät eivät ole kuolemassa vaan kokevat uuden renessanssin.
     Pohjois-Karjalasta ovat ihmiset muuttaneet kehäkolmoselle niin työn kuin vapaudenkin perässä. Näen sieluni silmin, kuinka näidenkin ihmisten vankkureita vaeltaa vielä kohti impivaaraa. Samoin kuin tänne alkavat kotiutua ihmiset eri puolilta maailmaa tuoden mukanaan uutta kulttuuria ja ajatuksia sekoittumaan rakkaaseen suomalaisuuteemme, ja rakentamaan sille tulevaisuutta.
     Myös sateenkaariperheet palaavat maakuntaan, seksuaalipakolaisten aika on ohi. Yhteiskuntatieteilijä Richard Floridaa lainaten luovat luokat kuten insinöörit, tutkijat, taiteilijat, muusikot, muotoilijat ja tietotyön ammattilaiset tuovat hyvinvointia seuduille joilla heitä tuetaan ja luodaan työmahdollisuuksia. Luovien alueiden tunnusmerkki on suvaitsevaisuus, luovuuden piilaaksoissa äänestetään jaloilla.
     Taiteilijoiden taloudellinen asema ei 2000-luvun alussakaan ole kaukana Aleksis Kiven ajoista. Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis esitti keväällä Kirjailija-lehden pääkirjoituksessa kivimäisen utopian:
     ”Kunpa kirjailijoiden elämäntaival sujuisikin kuin seestyneillä seitsemällä veljeksellä: kulkien rauhallisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistuen rauhaisasti alas illan lepoon. Kunpa kirjailija uran edetessä pystyisi hankkimaan työllään toimeentulonsa ja ehkä pienen eläkkeenkin loppuelämänsä ’apurahaksi’”.

Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja


Kolumni, Karjalan Heili -kaupunkilehti 10.10.2012 Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 


PS. Impivaara-Suomeen ja sen tulevaisuuteen sopii seuraava jälkikirjoitus

Professori Sixten Korkman, arvostettu talousvaikuttaja, toteaa äskettäisessä haastattelussaan (Karjalainen 18.10.2012), että Suomi on vaarassa näivettyä. 
- Suomi näivettyy. Kehittyvät maat, Kiina ensimmäisenä, ottavat perinteisen raskaan teollisuuden. Meillä ei synny riittävästi uutta teollisuutta ja uusia aloja, jotka turvaisivat suomalaisten työpaikat ja hyvinvointiyhteiskunnan. Metsäteollisuus on varjo entisestään, informaatioteknologiassa olemme jääneet länsimaista jälkeen, vaikka meillä oli Nokian menestystarina. 
Suomen uusia vientivaltteja voisivat Korkmanin mukaan olla ympäristöinvestoinnit, clean tech, uusiutuva energia sekä koulutus- ja yrityspalvelut. 
- Huippuosaaminen on tärkein voimavaramme. Nokian insinöörit perustavat uusia yrityksiä ja luovat uusia työpaikkoja. Opiskelijamme ovat fiksuja ja koulutettuja. Kyllä sieltä pesee. 
- Meidän pitää luoda hyvät olosuhteet ihmisille ja yrityksille, heistä kaikki on kiinni. 

Haastattelu liittyy Korkmanin uuden kirjan ilmestymiseen: Talous ja utopia. Docendo, 2012.