Kirjailija Heikki Turusen kokemuksia
Kaikenkaikkiaan kirjasto on
yksi tärkeimmistä
yhteiskunnan instituutioista,
ehkä jopa tärkein.
”Kuva kahdesta kirjakaapista tyypillisen 50-luvun kyläkoulun peränurkassa
hehkuu mielessäni kuin lapsuuden onnenuni”, aloitti kirjailija Heikki Turunen
Karsikon kirjaillassa puheenvuoronsa kirjaston merkityksestä. Hän muisteli ensimmäisiä
lukemiaan kirjoja, kuten ”Villihanhien matkassa”, ”Anni Swanin satuja”,
”Robinson Crusoe” ym. Aikuisten puolelta hän muisti jopa kirjojen sijoittumisen
hyllyille.
”Niin että elämää suurempi asia sen lainakirjaston täytyi olla, kun kirjaston
kirjoja noin tarkkaan muistan ja todellakin niin äskeisenä, kuin olisin lukenut ne
eilen”, hän totesi. Köyhässä kodissa 50-luvulla ei ollut varaa ostaa kirjoja, joten
kirjaston arvo oli korvaamaton.
Yläluokan nurkassa olevien lainastohyllyköiden ovet olivat ovia sadun ja seikkailun
ja jännityksen ja mielikuvituksen maailmaan, jota jokainen ihminen kaipaa
ja tarvitsee kehitysiässä arjen vastapainoksi, joita ilman kirjailija ei voi edes
kuvitella kenenkään lapsuutta ja varhaisnuoruutta. Ne olivat ovia myös tiedon
maailmaan. – Ja lauantai oli viikon kohokohta, koska silloin oli aina lainastopäivä.
Kirjojen haju, ulkoasu, repsottavat kannet, kaikki palauttavat kirjakokemukset
mieleen. – ”Elämänhalun tunne käy miellyttävän lämpiminä aaltoina sydänalassa.”
”Kaikenkaikkiaan kirjasto on yksi tärkeimmistä yhteiskunnan instituutioista,
ehkä jopa tärkein. Kirjastojen toiminnan lopettaminen tai supistaminen minimiin
syystä tai toisesta on jumalaton vääryys ennen kaikkea lapsia ja nuoria
kohtaan, henkistä pahoinpitelyä, rikos josta pitäisi laittaa vankilaan”, Heikki Turunen
muistutti Joensuun päättäjille.
Kari Tahvanainen
Rovinssi-lehti 2/2011
