Kolumni
Paiholasta
kaikki alkoi
”Ukri
se alkaa olla kansaneläkeiässä.” Tällainen lausahdus kuultiin johtokunnan
kokouksessa Arttelissa viime syksynä. Mietittiin teemaa Pohjois-Karjalan
kirjailijayhdistys Ukrin 65-vuotisjuhlavuodelle, ja samalla nimeä
juhlakirjalle. Teemaksi tuli Muisti.
Alussa
oli Paihola. Ja Ukri eli onnellisena hamaan tulevaisuuteen. Siinä voisivat olla
tarinan alku- ja loppulause.
Paiholan
upouuden mielisairaalan ylilääkärin asuintaloon Kontiolahdelle muutti 1952
Siippaisten perhe, kirjailija Olavi Siippainen yhdessä
lääkäri-runoilijavaimonsa Laura Latvalan kanssa. Heidän kodistaan tuli
lämminhenkinen kohtaamispaikka maakunnan kirjallisuus- ja kulttuuri-ihmisille.
Siellä
perustettiin Ukri. Tarkkaan ottaen
sunnuntaina 7.10.1956 kello 11.45. Perustajajäsenet olivat Olavi Siippainen,
Laura Latvala, opettajaopiskelija Vesa Niemeläinen Viitasaarelta, kirjailija
Olavi Aaltonen Helsingistä ja valokuvaaja Esko Eskelinen Kontiolahdesta.
Niemeläisestä tuli Ukrin ensimmäinen puheenjohtaja. Aaltosesta toinen, 1958 –
59, ja Esko Eskelinen oli varapuheenjohtajana 1956 – 57.
Aluksi
Ukri oli valtakunnallinen yhdistys, jonka tarkoituksena oli olla nuorten
kirjailijoiden ja taiteilijoiden yhdyssiteenä, tukea nuoria kirjailijoita ja
taiteilijoita heidän työssään sekä edistää yleensä kirjallisuuden ja taiteiden
harrastusta. Sittemmin Ukrista tuli pohjoiskarjalaisten kirjailijoiden ja
aktiivikirjoittajien yhdistys samoista lähtökohdista. Ukrin
viisivuotisantologiassa Aamumaisema, 1961, esitetty ajatus Ukrin roolista pätee
paljolti edelleen. ”Ukrin tarkoituksena on puhtaasti käytännöllinen ja opastava
yhteydenpito kirjoittajien kesken. Jos etsitään kerholle määritelmää, tarjoutuu
ehkä sopivimmaksi sana työyhteisö.”
Olavi
Siippainen oli intohimoinen kirjailija ja lehtimies. Hän toimi
kirjailijantyönsä ohessa aloittelevien ja varttuneempienkin kirjoittajien
lukijana ja kriitikkona Joensuun – Kuopion – Iisalmen akselilla. Laura Latvala
kokosi miehensä poismenon jälkeen kirjekokoelman Olavi Siippainen: Kirjeitä
kirjailijatovereille vuosilta 1945 – 1963. Toim. Laura Latvala. WSOY, 1975.
Siippaista
voisi pitää nykykielellä sanottuna kirjailijoiden sparraajana. Esimerkiksi
Jouko Puhakkaa hän sparrasi tähän tapaan:
”Toivottavasti
pääsitte sekalaisista lapuistani jonkinlaiseen käsitykseen tarkoituksistani.
Kuten mainitsin, ei minun asiani ole pyrkiä arvostelemaan, onko jokin teos
julkaisukelpoinen tai ei – koetan päästä selville, miten voitaisiin selvitä
mahdollisimman hyvään taiteelliseen tulokseen.
Mikäli
on kysymyksessä jonkinlainen taiteellinen peruspääoma, kannattaa Teidän
ymmärtääkseni jatkaa, mutta koska taide ei tunne sellaista käsitettä kuin
vaatimattomuus, on päämäärä alun pitäen asetettava kyllin korkealle. On kerta
kaikkiaan lähdettävä omasta ainutlaatuisuudesta ja sille rakennettava. Sanalle
ei tarvitse antaa mitään arvostavaa sisältöä, riittää, että toteamme erään
biologian perustotuuksista.”
Kirjaan
kootuista kirjeistä osa on osoitettu maakunnan nuorille kirjailijoille kuten
Vesa Niemeläiselle, Jouko Puhakalle, Aarre Savolaiselle ja Seppo Lappalaiselle.
Värikkäissä kirjeissä käsitellään paitsi kirjoittamiseen ja kirjailijantyöhön
liittyviä kysymyksiä, myös kirjallisuuteen, maailmanmenoon, politiikkaan ja
henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita.
On
kiehtovaa ajatella, miten suuri merkitys tällaisella kannustamisella on ollut
kirjailijoillemme. Sitä samaa työtähän jatkoi sittemmin
kirjailija-läänintaiteilija Jouko Lehtonen.
Vuoden
lopulla ilmestyvästä Ukrin juhlakirjasta tulee monipuolinen katsaus
kirjailijoiden ja kirjoittajien teksteihin. Alkaen 100 sanaa
-kirjoituskilpailun sadasta palkitusta tekstistä.
Väliasemalla, 1956, oli Ukrin ensimmäinen antologia.
Kari
Tahvanainen
kirjoittaja
on kirjailija, Ukrin varapuheenjohtaja ja Ukrin 65-vuotisjuhlakirjan toimittaja
Karjalan Heili 9.6.2021
