Kirja-arvio
Pihkovan kellot
Otava, 2009. 428 s.
Itse asiassa sotaromaani
”Saman päivän myöhäisenä iltana Ann Kristiina istui hetken Miskan ja Setä Gennadin seurassa vastaanotossa. Anna Kristiinan Haavoittumispäiväkirja alkoi täyttyä. Hän kirjoitti sitä kaikkina vapaa-aikoinaan. Siinä oli nimettömiä tarinoita, tarkkoja havaintoja ja sairauskertomuksia miehistä, joiden venäläisyys oli suomalaiselle tytölle yhtä vaikeaa kuin vihollis-Saksa. Anna Kristiinan maailmaan ei kuulunut minkään valtion alistaminen. Hän oli itsenäisyyttä kipeästi haluavan Suomen itsenäinen nuori nainen. Vaikka hänen isänsä syntyjuuret olivat Venäjällä ja hän itse opiskeli Tartossa, niin äidin, Elviira Kuzminan, perintönä Anna Kristiinalla oli juuret syvällä kotimaassaan Suomessa. Punainen Risti sopi hänelle, se määräsi hänet ottamaan huomioon kärsivät ihmiset, olivatpa nämä mistä maasta hyvänsä, mutta syvällä sielussaan hän kyseli: miksi juuri venäläiset ja miksi juuri saksalaiset. Miksei hän saanut hoitaa suomalaisia. Hän selasi mietteliäänä päiväkirjaansa, niinä oli lähes viidenkymmenen venäläissotilaan tarinat.” – Laila Hirvisaari: Pihkovan kellot.
Luin Laila Hirvisaaren muistoksi uudelleen Imatra-sarjan päättävän romaanin Pihkovan kirkonkellot.
Sehän on itse asiassa sotaromaani. Ensimmäinen maailmansota
on puhjennut. Ollaan 1913 – 1914 Viron Pihkovassa Sotasairaala 105:ssä. Rintama
velloo pitkin poikin Eurooppaa. Päähenkilö, nuori suomalainen Anna Kristiina
Kuzmina työskentelee lääkärinä sairaalassa ja odottelee opintojensa päättämistä
Tarton yliopistossa. Kaiken taustalla soivat Pihkovan lukemattomien kirkkojen
kellot.
Vahvaa kuvausta, historiaa, ihmisiä, ripaus romantiikkaa.
Luin tämän kirjan aiemmin vuonna 2009, kun se ilmestyi. Imatra-sarja koostuu romaaneista Kruununpuisto, Myrskyn edellä, Grand Hotel, Vuoksen helmi ja Pihkovan kellot.
Suositeltavaa kesälukemista. Laila Hirvisaaren muistoksi.
Kari Tahvanainen
4.7.2021
