Kolumni
Vesi vanhin voitehista
Olemme veden lapsia. Elämää ilman vettä on vaikea kuvitella. Vesi on yksi alkuelementeistä. Veden voima on murskaava tai hellivä. Suomalainen kansanperinne tiivistää veden voiman napakasti: Vesi vanhin voitehista. Vanhasta Mustanaamio –sarjakuvasta Karjalaisessa minulle on jäänyt mieleen strippi, jossa aavikolta laahustaa kuolemankielissä oleva mies. Hän päästää suustaan vain yhden sanan: aqua!
”Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Niin isä kertoi minulle päivänä, jolloin hän vei minut paikkaan, jota ei ole. Vaikka hän oli väärässä monessa asiassa, siinä hän oli oikeassa, niin uskon yhä. Vesi kulkee kuun mukana ja syleilee maata, eikä se pelkää kuolla tulessa ja elää ilmassa. Kun siihen astuu, se on yhtä lähellä kuin oma iho, mutta jos siihen iskeytyy täydellä voimalla, särkyy kappaleiksi.” Teemestarin kirja.
Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja (ilmestyi englanniksi nimellä Memory of Water) on kiehtova fantasia siitä, kun vesi alkaa loppua. Tarina sijoittuu Lappiin monen sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Kuusamon korkeuksilla talvellakin on kymmenen astetta lämmintä, kesästä puhumattakaan. Kuumuus on polttanut luonnon. Vettä tislataan tehtaissa merivedestä. Teeseremoniaan tarvitaan puhdasta raikasta vettä. Vesirikoksesta tuomitaan kuolemaan. Kiina on miehittänyt Skandinavian ja Venäjän. Teemestarien suvun nuorin, Noria, vihitään teemestariksi. Kirjan näkymä tulevaisuuden maailmaan on aika ahdistava.
Muita viime aikoina lukemiani vesiteemaa käsitteleviä romaaneja on ensiksikin Anni Kytömäen Finlandia-palkittu Margarita. Jokihelmisimpukka on vaarassa, kun luontoon kajotaan. J.P. Koskisen Hukkuvassa maassa ilmastotutkija yrittää soittaa hätäkelloja. Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset on ekologinen trilleri. Kaksi tsunamia, toinen 6600-luvulla eKr ja toinen näinä aikoina Grönlannissa. Ihmiset ja ihmiskunta ovat luonnonvoimien armoilla.
Vesiteema on pyörinyt mielessäni siksikin, että vesi on Joensuun kirjallisuustapahtuman ensi vuoden teema. Oli suuri helpotus, kun syyskuussa saimme järjestettyä kirjallisuustapahtumamme lapsiteemalla. Koronapandemia vei yhden vuoden välistä. Mutta koronan takia päästiin yksi askel eteenpäin kirjallisuustapahtuman kehittämisessä. Koko tapahtuma striimattiin. Niinpä sitä saattoi seurata myös kotisohvalla. Statistiikka kertoi, että yli 200 perheessä sitä seurattiinkin livenä. Ja toistatuhatta katsojaa oli tallenteillakin, kun ne olivat jonkin aikaa netissä.
Joensuun kirjallisuustapahtuma kehittyy ensi vuonnakin. Striimaus jatkuu. Vesi kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa sekä tieteissä tulee esille yhä useammasta näkökulmasta. Videovieraita oli syksyn tapahtumassa karjalaa puhuvaa pikku Miitreitä myöten. Sama tahti tulee jatkumaan. Suunnittelu on parhaillaan käynnissä kirjallisuustapahtuman työryhmässämme. Ehkä pääsemme yllättämään teidät ensi syksynä.
Mikä muuten yhdistää näiden kahden vuoden tapahtumia? Lapsi- ja vesiteeman yhdistävä tekijä on ainakin lapsivesi. Siinä me kaikki kerran olemme uineet.
Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
