Siperia kutsuu

Kirja-arvio

Jussi Konttinen

Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa

HS-kirjat, 2019, 412 s. 

Siperia kutsuu

Tuntuu kuin olisi ollut pitkällä matkalla Siperiassa luettuaan Helsingin Sanomien toimittajan Jussi Konttisen Siperia-kirjan. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa. Konttinen lähtee vaimon ja kolmen pikkulapsen kanssa 2016 vuodeksi Jakutiaan, pieneen Töhtyrin kylään. Ja vielä vuonna 2018 parin kuukauden matkalle samaan kylään. 

Toimittaja Jussi Konttinen talvivaatteissa Siperiassa. Kuva: Jussi Konttisen kotialbumi/HS

Jussi Konttisen kiinnostus Siperiaan juontaa aina hänen venäläiseen isoäitiinsä, joka asui Irkutskissa ja Krasnojarskissa kolmevuotiaasta seitsemänvuotiaaksi vuosina 1909 – 1913. Isoäidin isä palveli upseerina keisarikunnan eri kolkissa, Baltiasta Kiinan rajalle.

Toimittajan oma historia Siperiasta on sekin vaiheikas. Hän opiskeli venäjää Irkutskin yliopistossa ja kierteli ympäri Siperiaa. Vuosina 2002 - 2008 hän toimi Helsingin Sanomien avustajana Pietarissa.

 Siperian historia, nykyaika ja tulevaisuuskin valottuvat mainiosti kirjan sivuilla. Kirja jakaantuu 47 yksityiskohtaiseen lukuun, joissa kerrotaan Siperiasta ja siinä ohessa perheen elämästä siellä. Lukija saa varata kosolti aikaa kirjan lukemisen, sillä teksti on pientä ja runsasta – mutta ammattimaista toimittajan tekstiä, jota on helppo seurata.

 Konttinen oli ainoa Siperiaan akkreditoitu ulkomaalainen toimittaja 2016 – 2018. Hänen juttujaan julkaistiin Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa ja Kuukausiliitteessä. Osa kirjasta onkin siis julkaistu jo aikaisemmin Hesarin juttuina. Samoin hän on kirjoittanut juttuja Siperiasta mm. Image-lehteen. Hesarin lukijat muistavat Konttisen myös hänen perheensä Laatokan rannalla olevan kesämökin tiimoilta ilmestyneistä jutuista. Kuinka vaikeaa kesämökille olikaan päästä käymään, melkein yhtä vaikeaa kuin Siperiaan. Venäläinen byrokratia on oma lukunsa sinällään.

 

"Siperia taas ei ole lainkaan riippuvainen Venäjästä. Sillä on kaikki edellytykset kehittyä: luonnonvaroja, koulutettua väestöä ja lyhyempi etäisyys Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Se on monin tavoin valoisampi puoli Venäjää. Siperiasta voisi tulla Venäjän kehityksen veturi muutenkin kuin vain syytämällä rahaa Moskovaan, mutta tämä edellyttäisi sitä, että Moskova uskaltaisi päästää Siperiasta irti, antaa alueille vapautta, valtaa ja vastuuta rahoistaan. Venäjä haluaa kehittää itäosaansa, mutta se ei uskalla antaa sen kehittyä itse. Se on mahdotonta maan keskusjohtoisen, byrokraattisen ja pohjimmiltaan mongolien ja tataarien Ordaan ja sen veronkantomalliin perustuvan despoottisen valtajärjestelmän puitteissa."

  

Kari Tahvanainen

6.11.2021