Kolumni
Tarton rauhasta sata vuotta
Meillä jokaisella on oma historiamme, jonka varrella on syntynyt myös ystävyys- ja tuttavuussuhteita ihmisten kanssa, ihmisten jotka ovat arvokkaita jo sinällään.
Sosiaalinen media on luonut mahdollisuuden pitää yllä ja herätellä koko elämämme aikana syntyneitä suhteita, kutsua kavereiksi vanhoja lapsuuden ja nuoruuden kavereita ja tuttuja.
Mutta entäpä sitten. Nuorina on oltu intohimoisina monissa yhteiskunnallisissa liikkeissä. Nuorisojärjestöissä, ystävyysseuroissa, puolueissa. Elämänkulussa itse kukin on muodostanut omaa maailmankatsomustaan eteenpäin. Elämänkulkuun ja persoonallisuuden kehitykseen kuuluu asioiden arvioiminen uudelleen ja uuden oman elämännäkemyksen muodostaminen.
Seurauksena on muun muassa poliittisten näkemysten muuttuminen, puoluejäsenyyksien muuttaminen, koko jakautuneen puoluemaailman ulkopuolle jättäytyminen. Kaikki ovat demokraattisen Suomen yhteiskunnan takaamia mahdollisuuksia. Yhteiskunnallisesti aktiivisten entisten nuorten valinnat ovat arvokkaita, jokainen yksilö on ne tehnyt omassa ainutkertaisessa elämässään, ja tuonut ne myös julki demokraattisessa Suomessa.Siinä on Suomen yhteiskunnan voima.
Sosiaalinen media on nykyisin keskeisessä roolissa ihmisten kanssakäymisessä ja sosiaalisten roolien ja ryhmien muodostumisessa. Valitettavasti sitä käytetään yhä enemmän oman ”oikean kuplan” arvojen ja ihmissuhteiden hallinnointiin. Olet vääränlainen ja arvoton ihmisyksilö, jos et ole samaa mieltä kanssamme. Kanssamme tarkoittaa usein sitä, että on vannottava yhteisen vanhan poliittisen perinteen, puolueen, ideologian, muistojen, nimeen.
Se ei ole oikein. Se kertoo muun muassa toisten ihmisten manipulointia harjoittavien ihmisten ylivallan tavoittelusta ajasta toiseen. Se kertoo myös inhimillisen empatian puutteesta aikoinaan totalitarismia kannattaneiden yksilöiden mielessä. Arkisimmillaan se kertoo vanhan epämääräisen ”edistyksellisyyden” uusintamisesta. Osaltaan se on inhimillistä, niin minäkin teen kevyen aivopesun tuotteena, aikoinaan nuorena taistolaisena. Sama pätee muihin ajan aatteisiin elämässämme.
Oikein olisi pitää ystäväpiirissä eri tavalla ajattelevia kasvinkumppaneita, ihmisiä ainutkertaisen elämämme varrelta. Kunnioittaa toisia ihmisiä ihmisinä sinällään.
Nykyisin puhutaan somekuplista. Punavihreä kupla on yksi niistä. On vain yksi totuus – jota ei oikeasti ole.
Ketään ei pitäisi tuomita demokraattisessa Suomessa sen perusteella, että hän on ajatellut uudelleen yhteiskunnallisia näkemyksiään. Ja päätynyt sen perusteella johonkin uuteen positioon, kansalaisena, tekijänä, ajattelijana.
Monet ystävyyssuhteet ovat viime vuosikymmenillä loppuneet, kun en ole ollut samaa mieltä. Se on surullista ja vastoin kaikkea syvää inhimillisyyttä. Se ei ole kaukana vanhoillislestadiolaisuudesta; lestat katkaisevat kaikki yhteydet uskonlahkon jättäneisiin ihmisiin, omiinsa. Sellaisia ovat nämä "toverit".
Kerran kirjoitin tästä runonkin:
Ihminen
ei ole
puolue
Yksi elämän suurimista suruista on ollut tällaisten ihmissuhteiden tuhoutuminen. Kun en enää usko samaan uskoon. Uskon omaan näkemykseeni. Surua ei voi kuvata sanoin. Koko aikuiselämän muodostuminen.
En yhtään ihmettelisi jos liittyisin vielä kaikesta huolimatta johonkin puolueeseen, yhteiskuntatieteilijänä. Esimerkiksi Kokoomukseen. Vastuunkantajaan isänmmaame vaiheissa ja tulevaisuudessa. Aleksander Stubbin hengessä. Sotavankiperheen lapsena, vennamolaisessa hengessä. Ylpeänä mutta nöyränä kuten isäni.
Tarton rauhan päivänä 2020
Kari Tahvanainen
YTM, kirjailija, toimittaja
PS. Kirjoitin tämän alun perin kulttuurikolumniksi Karjalan Heiliin. Mutta enpä rohjennutkaan lähettää. Suomettuneessa Suomessa. Kirjoitan jostain toisesta aiheesta sen kolumnin. Ja näivettyvään Karjalaiseenhan kolumnit eivät enää kelpaa.
